TOP 5 Saaremaan helmet

Me käytiin kesällä lasten kanssa Virossa Saaremaalla. Reissu oli meille ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen. Paikka oli kerrassaan upea! Kirjoittelin reissusta yhden postauksen jo aijemmin. Voit lukea sen täältä.
Sääre
Majakka ja museot
Sääre on Saaremaan eteläisin kärki. Ajomatkaa Kuresaaresta kertyy jonkin verran, mutta reissun on vaivan arvoinen. Aivan kärjessä sijaitsee majakka. Se on suljettu yleisöltä, mutta alue on upea ja vanha majakka on näyttävän näköinen ilmestys. Majakan vieressä on ravintola, jossa oli ihan perushyvä ruoka. Majakan tuntumassa on myös muutama hauska pieni museo. Toinen museoista on sotamuseo, jonne on kerätty alueelta löytyneitä sota-ajan tavaroita, asuja ja aseita. Samassa sijaitsee myös pienenpieni luonnontieteellinen museo.
Samalla lipulla pääsee kumpaankin museoon ja kaupan päälle saa ystävällisen omastijan kertomaan museosta Viroksi. Hyvällä tahdolla ja arvuuttelemalla löytyi yhteinen kieli.

Kaali, Kraateri
Kraateri on käytännöllisesti katsoen kuopassa oleva lampi ja ah, samalla niin kiehtova. Ilma sattui meillä olemaan upea ja paikka oli kaunis. Kauaa kraaterin kiertämiseen ei tarvitse varata aikaa, mutta se sopii mukavaksi pysähdyspaikaksi saaren läpi ajettaessa.

Kaalin meteoriitin putoamisen arvioitu aika on 7500-7600 vuotta sitten. Kraaterin putoaminen jo asutetulle Saarenmaalle aiheutti suuria tuhoja, joita on verrattu pienen atomipommin säjähdykseen. Meteoriitti hajosi kappaleiksi 5-10 km korkeudessa ja satoi maanpinnalle paloina, joista suurimmat aiheuttivat yhden halkaisijaltaan 110 m leveän 22 m syvän kraaterin sekä 8 pienempää kraateria. Hyvä tietää: Maailman suurkraaterien joukossa Kaalin kraateri on kahdeksannella sijalla. Kaalin meteoriittikraaterikenttä Saarenmaalla on Viron harvinaisin luontonähtävyys ja samalla koko Euraasian vaikuttavin kraaterikenttä. Lähde: Visit Estonia

Angla
Tuulimyllyt ja museo

Saaremaan kuuluisimmat tuulimyllyt sijaitsevat Anglassa. Täällä on useita erityyppisiä myllyjä, joista osa on avoinna myös vierailijoille. Myllyjen lisäksi ulkona on kokoelma vanhoja traktoreita ja mahdollisuus seurata lampaiden ja vuohien elämää.

Sisällä oli mukava kahvio ja kokoelma vanhoja koneita. Lapset taisivat olla enemmän kiinnostuneita vanhoista traktoreista ja kammettavista koneista kuin varsinaisesti tuulimyllyistä. Kivaa silti.

Kuresaaren linna

Kuresaaren linnassa toimii Saaremaan museo, joka esittelee sekä alueen luontoa, että historiaa. Linna miljöö on upea ja museon pääsymaksu kannattaa maksaa jo siitä ilosta, että pääsee tallustelemaan piispan linnan upeita holvikäytäviä! Lapsille leämys oli myös kiipeillä linnan vallihaudoilla.

Museo itse on mielenkiintoinen matka Viron mielenkiintoiseen historiaan. Etenkin isommat lapset kiinnostuivat esillä olevista aiheista ja saimme mielenkiintoisia keskusteluita demokratiasta, kommunismista ja itsenäisyydestä.

Panga
Jyrkänteet

Jyrkänteet ovat upea paikka ja todellakin ajomatkan arvoinen retkikohde. Jyrkänteet nousevat merestä pystysuorina, eikä reunoilla tietenkään ole minkäänlaisia kaiteita. Näköala on siis vertaansa vailla, mutta siihen kun yhdistää neljä alle 12 vuotiasta lasta niin äiti on luonnonrauhasta huolimatta hermoromahduksen partaalla.

Jyrkänteillä oli myös perinteinen Virolainen keinu. Siitä pisteet. Kuin Linnanmäellä, mutta hurjenpaa.

Oletteko te käyneet Virossa? Onko antaa vinkkejä seuraavia matkoja ajatellen?

Viro lasten kanssa!

Tänä kesänä lomamatkamme suuntautui ensimmäistä kertaa Viroon. Saaremaan kautta Pärnuun. Viron matka oli muhinut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta aina reissu suunnitelmat olivat jääneet vain ajatuksen asteelle. Tänä vuonna tartuimme härkää sarvista ja se kannatti.
Viro lasten kanssa

Viro lasten kanssa

Viron matkan kustannukset ja mökin vuokraaminen

Viro on helposti saavutettavissa oleva lomakohde useimmille perheille. Etenkin meille etelässä asuville, joilla on lyhyempi matka Viroon kuin vaikka Jyväskylään. Lisäksi lomailu Virossa on huomattavasti edullisempaa kuin kotimaan kohteissa.

Suurimmaksi yksittäiseksi kulueräksi muodostuu majoitus ja sen jälkeen lauttamatkat. Ensimmäiset neljä yötä Saaremaalla maksoivat 314e ja kolme yötä Pärnussa maksoivat 240e. Lauttamatkat Eckerölinellä tulivat maksamaan oman auton kanssa 277e. Ravintolassa kuusi henkisen perheen lasku oli juomien kanssa alle 50e.

Saarenmaan mökin vuokrasimme Estrentin kautta ja Pärnusta löysimme majoituksen Visit Pärnu sivuston kautta. Kumpikin mökki oli siisti ja vastasi odotuksia, eikä varausten suhteen ollut mitään ongelmia tai muita epävarmuustekijöitä. Kummassakin mökissä oli ystävällinen henkilö vastassa ja omaa rauhaa koko vuokrauksen ajan. Liinavaatteet kuuluivat mökin vuokraan, kuten loppusiivouskin.

 

Viroon omalla autolla

Virossa liikuimme paikasta toiseen omalla autolla. Apuna meillä oli perinteinen tiekartta, jonka avulla suunnistaminen oli helppoa. Tiet on merkitty selkeästi ja nähtävyyksiin on hyvät opasteet. Ainoastaan nopeusrajoitukset oli merkitty melko harvakseltaan ja lähinnä muiden autojen ohitukset havahduttivat meidät siihen, että kovempaa saa ajaa tai ainakin on tapana. Liikenne on rauhallista, etenkin maaseudulla saa ajaa aivan rauhassa ja ihailla upeita maisemia.

Tiet ovat hyvässä kunnossa ja välimatkat lyhyitä. Lasten kanssa pidemmätkin retket sujuivat hyvin, kun välietappeja oli sopivan tiheästi, niin, ettei yhtä soittoista istumista tule liikaa. Oma lisänsä on tietysti lauttamatka Saarenmaalle. Juuri sopivan pitkä, että matkan aikana ehtii nauttia lautasellisen seljankakeittoa laivan keittiöstä.

Viro lasten kanssa

 

Viron rannat

Sekä Pärnussa, että Saaremaalla on upeita, pitkiä ja matalia rantoja. Matalilla tarkoitan todella matalia. Kuin “etelässä”, mutta ilman aurinkotuoleja tai kaupustelijoita. Kesäkuussa rannat olivat vielä lähes autioita, joten rannalla sai todella olla aivan omassa rauhassaan. Yhdellä rannalla jonne poikkesimme aivan sattumalta Saaremaata kiertäessämme törmäsimme surffaajiin. Tuuli oli niin kova, ettei meitä aikuisia houkuttanut edes mennä veteen, mutta lapset eivät siitä välittäneet!

Viro lasten kanssa

 

Ruoka

Asiakaspalvelu oli kaikkialla hyvää ja lapsiin suhtauduttiin positiivisesti. Virolainen ruoka on vähämausteista ja ruokalistalta oli helppoa löytää lapsille sopivaa ruokaa. Lastemme suosikeiksi nousivat erilaiset lämpimät voileivät ja täyteyt letut. Myös pelmiinit maistuvat lapsille. Pärnussa kävimme syömässä maukasta Aasialaista ja Italialaista ruokaa. Monissa ravintoloissa syrjäseuduillakin on ruokalista myös suomeksi.

Neljän lapsen kanssa jatkuva ravintolassa syöminenkin tuntuu raskaalta, joten teimme osittain itse ruokaa. Virossa on useita kauppaketjuja, joiden valikoimista löytää sekä kotoisia tuotteita, että eksoottisempia herkkuja. Suurin ero kotimaiseen valikoimaan oli ehkä tuoreiden yrttien puutuminen. Kauppalaskussa Viron edullisemmat hinnat tuntuivat selvästi. Lapset halusivat lisätä, että kannattaa maistaa Mesikäpp suklaata, se oli hyvää!

Viro lasten kanssa

Kaiken kaikkiaan Viro oli kaunis maa. Rappioromantiikkaa, vanhoja rakennuksia, joita ympäröi upea puutarha. Kyliä, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Satumaisen kauniita taloja. Kylänraitteja joilla voi vielä törmätä vanhaan Ladaan.

Viro lasten kanssa

 

Meidän perhe suosittelee! Lue myös Oi, ihana Pärnu ja TOP 5 Saaremaan helmet. Kannattaa myös käydä lukemassa Mami GO GO :n blogista kokemuksia Tartosta.

Onko sinulla kokemuksia Viron matkailusta? Mitä kohteita suosittelet Saaremaan ja Pärnun lisäksi?