Uunissa paahdetut ruusukaalit yllättivät bloggaajat! Kasvisruoka sai innostuneet vastaanoton! Tattarivohveli maistui syntisen hyvältä! Näillä lööpeillä meidän iltaa olisi voinut kuvailla. Ja mielestäni uutiskynnys ylittyy aina kun kaksi bloggaajaa tai enemmän kokoontuu.
Neljän bloggaajan illallinen kokoontui jo toistamiseen. Tällä kertaa meillä. Illan teemana oli syksy, sadonkorjuu, lähiruoka. Ja vieraana nyt jo tuttuun tapaan Elisa – La Petite Princesse, Henni – Kauniskaikuu ja Katri Onnistain puolet on sinun. On muuten mahtava huomata, miten yhteistä iltaa jo oikein odotti. Ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia ja höpöttelemään tutuksi tulleen porukan kanssa.
Halusin tehdä maanläheistä ruokaa juuri nyt parhaillaan olevista kotimaisista kasviksista. Sesongin mukainen ruoka on sikälikin hyvä valinta, että siitä on helppoa tehdä hyvää. Lähdin miettimään menua ensi sijaisesti vieraat huomioon ottaen, eli koko menu tulisi olemaan gluteeniton. Toisaalta halusin tehdä jotakin, jonka varmasti tietäisin maistuvaksi, mutta kolmas lähtökohtani oli haastaa itseäni ja tehdä jotain, mitä en ollut aikaisemmin tehnyt.
Alkuruuaksi tekemäni palsternakka -sienikeitto, oli tarkoitus olla enemmän sienikeitto ja vähemmän palsternakkakeitto, mutta ajanhallinnallisista syistä johtuen keräsin vähemmän sieniä ja enemmän palsternakkaa. Mikä ei siis ollut ollenkaan huono asia, sillä keitto maistui hyvältä. Keiton twisti piili siihen sekoitetussa pikakahvijauheessa ja kunnon tujauksessa Madeiraa. Laitan ohjeen blogiin ensi viikolla niin pääsette kokeilemaan. Keiton lisukkeena tarjoilin siemennäkkäriä, jota tein ensimmäistä kertaa elämässäni. Jälkkäriksi tein Liemessä Jennin ohjeella tattarivohveleita. Tattari. Kyllä, olin ennakkoluuloinen. Vaikka pidän tattariin tehdyistä blineistä, kuulostaa se korviini liian terveelliseltä, mutta ei kuulkaa ollut. Mascarponekermavaahtoa ja karamellisoitua omenahilloa päälle, niin terveellisyys tuntui itseasiassa varsin kaukaa haetulta. Jopa vähän hassulta.
Pääruuat oli kaikki tehty oikeastaan vähän samaa kaavaa noudattaen. Kasvikset uuniin oliiviöljyn, suolan ja pippurin kera, vähän väriä pintaan ja salaatiksi. Helppo valmistaa, ei ole niin minuutilleen tarjoilun kanssa ja maistuu mainiolle. Punajuurisalaatin ohjeen löydät täältä. Koska Uunissa paahdetut ruusukaalit saivat niin paljon kehuja osakseen, laitan superyksinkertaisen reseptin teillekin jakoon.
Uunissa paahdetut ruusukaalit
Balsamicolla maustetut paahdetut ruusukaalit (2-4 annosta)
400-500 g ruusukaalia
2-3 rkl balsamicoetikkaa
1 rkl oliiviöljyä
hyvää suolaa
Poista ruusukaaleista kannat ja tarvittaessa päällimmäiset lehdet. Leikkaa suurimmat kahtia . Sekoita keskenään ruusukaalit, balsamico ja oliiviöljy. Kaada paistovuokaan ja ripottele päälle hyvää suolaa. Paahda 200-asteisessa uunissa n. 18-25 minuuttia (paistoaika vaihtelee ruusukaalien koon mukaan). Ruusukaalit saavat paahtua reilusti tummiksi.
Kaiken kaikkiaan tunnelma oli leppoisa, ihan niin kuin vieraatkin. Juttua riitti siinä määrin, etten itse oikeen saanut järkeviä kuvia otettua. Onneksi vieraat napsivat senkin edestä. Seuraavan kerran näemme Hennin luona. Veikkaan, että Henni tarjoaa meille jotakin rentoa, mutta hyvää. Ehkä kasviscurrya!
Ihanaa sunnuntaita kaikille!