Marinoitu kukkakaali saa makua korianterista

Marinoitu kukkakaali on hauska lisä salaattiin tai ruuanlisukkeena sellaisenaan. Meillä kukkakaali maistuu niin lapsille kuin aikuisillekkin.

Tarvikkeet
kukkakaali
parsakaali
sipulia

Marinadi
3 dl oliiviöljyä
1 limen mehu
suolaa
pippuria
1 tlk hunajaa tai muuta makeutusta maun mukaan
1 dl valkoviinietikkaa
nippu tuoretta korianteria

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja tarkista maku. Marinadi saa olla melko voimakas, sillä maut tasoittuvat kun vihannekset lisätään marinadiin. Suikaloi sipulu ohuen ohuiksi siivuiksi ja lisää marinadiin.

Pilko kaalit pieniksi nupuiksi ja höyrytä niitä noin 5 minuuttia, niin että ne pehmenevät hieman, mutta jäävät kuitenkin napakoiksi. Nostele reikäkauhalla marinadin joukkoon. Sekoita ja anna maustua yön yli.

Marinoitu punasipuli sopii moneen

Marinoitu punasipuli on helppo ja nopea herkku, joka sopii lisukkeeksi moneen. Meillä sipuli oli osana salaatti buffettia, mutta voit tehdä näitä myös esimerkiksi burgerin väliin tai vaikka lihan kaveriksi nyt pääsiäisenä. Yhtään huono lisä ei ole punasipulin kaunis väri!

Tarvikkeet:
2 punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
2 tl hunajaa tai muuta makeutusta
2 dl oliiviöljyä
tuoretta tilliä tai muita yrttejä makusi mukaan.

Leikkaa sipuli uhuiksi siivuiksi. Kiehauta etikka, suola ja hunaja liedellä. Kaada liemi sipuleiden päälle. Sekoita joukkoon öljy ja tuoreet yrtit. Anna maustua yön yli.

Taatusti herkullista!