Olemme jo jonkin aikaa haaveilleet kasvattavamme omavaraisuuttamme hunajan tuotantoon. Mehiläiset kun ovat siitä oivia kavereita, että ne auttavat puutarhanhoidossa monella tavalla. Pölyttäjien lisääntyessä on odotettavissa parempi sato myös muualla puutarhassa.
Itseasiassa rahassa mitattuna mehiläisten tuoma arvo kansantaloudelle on juuri pölyttämisessä, ei niinkään niiden tuottamassa hunajassa tai muissa tuotteissa. Kolmas ihmisen käyttämistä ravintokasveista tarvitsee hyönteispölytyksen, jossa mehiläiset ovat mestareita. Monista muista pölyttäjistä poiketen ne ovat kukkauskollisia, eli ne vierailevat kerrallaan vain yhdessä kukkalajissa, joka omalta osaltaan lisää niiden pölytysarvoa. Sadon määrän lisäksi sadon laatu paranee, kun mehiläiset hoitavat hommansa, eli ei tässä mistään ihan turhista tyypeistä ole kyse!
Meidän matkamme mehiläishoitajaksi alkoi sillä, että vuosi sitten Tane aloitti Stadin tarhaajien kurssin, jossa käytiin läpi perusasiat mehiläisten hoitoon liittyen. Minä keskityin lähinnä maistelemaan hunajaa. Mehiläispesät ostimme jo jonkin aikaa sitten Kirkkonummelaiselta mehiläistarhaajalta, mutta haimme ne vasta ilmojen vähän lämmettyä. Oli muuten jännittävää ajaa autolla parikymmentä tuhatta mehiläistä takaboksissa suristen.
Ensi alkuun mehiläiset munivat ja kasvattavat yhdyskuntaa. Meillä on päällekäin kolme sikiöosastoa, ja niiden päällä vasta hunajaosasto. Nämä on eroteltu toisistaan sulkuristikolla, jonka läpi kuningatar ei pääse munimaan.
Vielä hetkeen me emme pääse hunajaa maistelemaan, mutta parhaassa tapauksessa syksyllä meillä on 50 kiloa hunajaa per pesä!
Totta se on! Projekti, joka alkoi jo viime syksynä kehikon pystyttämisellä, on viimein valmis. Eilisen aikana saimme kasvulaatikot tehtyä, mullat kärrättyä, kattoluukun tehtyä ja tomaatin taimet istutettua.
Olo on voittamaton, vaikkakin uutta projektia pukkaa päälle sellaista tahtia, että pitää oikein muistuttaa itseään siitä, että on parempi iloita jokaisesta tehdystä asiasta, kuin murehtia pitkääkin pidempää to do listaa.
Viitisen vuotta sitten hankimme ensimmäisen kasvihuoneemme. Sen pinta-ala oli viisi neliötä ja materiaali samaa kuin jauhelihapaketissa. Viime kesänä tuskastuin sen epäkäytännöllisyyteen ja liian pieneen kokoon. Kasvihuonetta oli hankala tuulettaa, paprikat homehtuivat, hoitaminen oli hankalaa ja epäergonomista.
Uudesta kasvihuoneesta haaveillessani ajattelin ensin, että haluan ihanan näköisen lasihuoneen, joka visioissani olisi myös kesäinen oleskelutila. Onneksi kuitenkin tajusin, etten koskaan istuisi kahvihuoneessa iltapäiväteellä. Minä olen toiminnan ihminen. Haluan käytännöllisiä ratkaisuja. Ja mahdollisimman paljon tomaatteja.
Lähdimme siis etsimään kasvihuonetta käytännöllisyys edellä. Se ratkaisu myös sen, että lasien sijaan valitsimme kennolevyt. Kenno hajottaa auringon valon niin, ettei varjostusta tarvita, se myös pitää lämpötilan tasaisempana. Putkimallin tuulettaminen on helpompaa, sillä kummassakin päässä on ovi. Lisäksi kasvihuoneessa on kattoluukku, joka toimii automaattiavaajalla, kunhan saamme sen asennettua.
18 neliön kasvihuoneessa on yksi 1x2m ja kaksi 1x3m kokoista kasvulaatikkoa. Ne ovat korkeudeltaan noin 40 cm, josta 15 cm on metallisella kehikolla, maan alla. Käytävälle laitoimme sepeliä. Maan päälle jäävät osat on tehty laudasta, joka on kevyesti poltettu sisältä päin lahoamisen ehkäisemiseksi. Kaiken alla on juurimatto.
Nyt vaan odotellaan satoa, kaikista mun 17 lajikkeesta ja 59 taimesta.
Loppuun vielä muutama kuva puutarhan väriloistosta. Kukkapuutarhan eteen ei ole tänä vuonna ehtinyt tehdä yhtään mitään. Onneksi kukat eivät kysele, vaan nousevat itsestään silloin kun niille sopii!
Suuntana omavaraisuus on kerran kuukaudessa ilmestyvä bloggaajien yhteispostaussarja. Sarjassa seurataan omavaraisuus bloggaajien matkaa kohti omavaraisempaa elämää. Olen koonnut kaikki omavaraisuutta käsittelevät postaukseni tänne. Tämän postauksen lopusta löydät linkit muiden omavaraisuus bloggaajien postauksiin.
Viimeisimmässä vlogissani esittelin meidän puutarhaamme. Ja vaikka ideana tässä yhteispostauksessa oli esitellä omaa kasvimaata, koen paloa puhua ehdottomuudesta.
Suuntana omavaraisuus
Minua on viime aikoina haastateltu omavaraisuuden tiimoilta pariin otteeseen eri lehtiin. Omavaraisuus kiinnostaa ihmisiä, koska se tarjoaa vaihtoehdon kuluttamiselle ja vastaa ihmisten tarpeeseen palata perusasioiden äärelle. Ilta-Sanomien jutun meidän perheen omavaraisuudesta pääset lukemaan täältä. Olen kaikissa antamissani haastatteluissa korostanut pyrkimystä. Ja kertonut rehellisesti siitä, että pyrimme lisäämään omavaraisuutta, emme elämään täydellisessä omavaraisuudessa. Meillä on suuntana omavaraisuus, olemme matkalla kohti uutta ja tuntematonta määränpäätä. Kulkumme on kuin kaarnalaivalla aallokossa. Välillä mennään suoraan satamaan ja välillä välillä ajelehditaan hetki sattuman varaisesti kunnes päädytään ottamaan pohjakosketusta.
Olen luonteeltani muutenkin vähän laiska, enkä kovin helposti lähde julistamaan mitään ajatusta tai ideologiaa. Minusta on tärkeää, että vaihtoehdoista kerrotaan, ja minusta on ihanaa saada sellaisia viestejä, joissa joku blogini lukia vaikkapa uskaltautuu kokeilemaan oman kasvimaan laittamista tai kasvisruokareseptiä. Toivon, että voin käyttää influensserin rooliani siihen, että joku huomaa, että erilaisia vaihtoehtoja voi kokeilla ilman, että on heti hypättävä syvään päähän.
On ihan okei olla epävarma, kuivattaa taimet ikkunalaudalle tai hukuttaa kasvimaa rikkaruohoihin. On ihan okei pyrkiä tekemään ekologisia ja omavaraisia valintoja ja silti syödä välillä pakastepizzaa.
Se mitä en ymmärrä, on muiden ihmisten tuomitseminen. Minusta on todella kummallista se tapa, millä ihmiset puhuvat toisistaan. Etenkin ihmiset, jotka julkisesti kertovat tekevänsä asioita toisin, ovat arvostelulle vapaata riistaa. Kovaääninen ryhmä vaatii ehdottomuutta. Jos kerrot yrittäväsi elää ekologisemmin, joku etsimällä etsii sen asian, missä et vielä onnistu. Moni ottaa missiokseen sen, että palauttaa sinut maan pinnalle. Yrittäminen on monen silmissä sama asia kuin se, että pidät itseäsi muita parempana. Ihan kuin ainoastaan täydellisyyteen kykenevä ihminen olisi oikeutettu kertomaan yrittävänsä valita ekologisia vaihtoehtoja elämässään. Tai jos kerrot, että pyrit tekemään asioita itse kiinnitetään ensimmäisenä huomio ostamiisi sukkahousuihin tai muuhun yhtä merkittävään epäkohtaan. Se vetää sanattomaksi.
Pitäisi aina muistaa, että me jokainen teemme valintojamme omista lähtökohdistamme käsin. Joku yrittää elää luonnonmukaisemmin vaihtamalla astianpesukoneen pesuaineen luontoystävällisempään siinä missä joku toinen hinkkaa lautasensa puhtaaksi hiekalla. Joku vaihtaa yhden liharuuan kasvisruokaan ja joku toinen siirtyy kasvisruuasta vegaaniksi. Samaan suuntaan siinä kuitenkin ollaan menossa ja se on hienoa! Jokainen yritys ja pyrkimys on enemmän kuin se, että ei tee mitään.
Minulle omavaraisuuden lisääminen ei tarkoita pyrkimystä täydelliseen omavaraisuuteen. Ekologisuus, eettisyys ja kotimaisuus ovat arvoja, joihin pyrin, mutta jotka eivät täydellisesti toteudu elämässäni. Pyrin myös rehellisyyteen, mutta silti joskus valehtelen. En pysty muovittomuuteen, en ole vegaani, syön liikaa, minulla on lapsia, on lemmikkejä ja asun maalla. Autoilen, katson liikaa telkkaria, istun liikaa koneella, ja rakastan turhamaisia asioita kuten hyvää kahvia. Ja mitä siitä? Ihminen ei voi tehdä enempää kuin yrittää parhaansa.
Villiyrttipasta on ilmastoruokaa parhaimmillaan. Pastaa syödessäni tunsin fyysisesti hyvittäväni hiilijalanjälkeäni ja kuinka helposti! Keräämällä pihastani rikkaruohoja, joita myös villiyrteiksi paremmissa piireissä kutsutaan.
Olen lähtökohtaisesti vähän sitä mieltä, että muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta villiyrtit maistuvat parhaimmillaankin ruoholle. Voi olla, että joudun joskus uudelleen arvioimaan kantaani, mutta olen sentään syönyt ihan michelintähden tasoisia rikkaruohoja. Eikä lähtenyt.
Mutta kuten sanottu, on myös poikkeuksia. Ja yhtenä sellaisena pidän nokkosta. Kevään ensimmäinen nokkoskeitto on tapahtuma, nokkosletut maistuvat aina, eikä nokkospestossakaan mitään vikaa ole.
Villiyrttipasta sai alkunsa siitä, että jääkaapissa oli pieni kipollinen edellispäivän lounaasta ylijäänyttä nokkoskeittoa. Koska säästäväisyys on uusi harrastukseni, halusin hyödyntää keiton jämät jotenkin. Tilanne eskaloitui siihen, että päätin tehdä pastaa, huomasin ettei kaapissa ole pastaa, päätin tehdä pastan itse ja siinä vaiheessa kun lounas kuvauksineen oli valmis, oli yksi syöjä jo lähtenyt VPK:n keikalle ja toinenkin syönyt sen verran leipää, ettei pasta enää nyt maistunutkaan. Joten siinä sitten istuin pöydän ääressä syömässä yksin ilmastopastaani.
Teidän ei välttämättä tarvitse tehdä tätä yhtä pitkän kaavan kautta, vaan oikaista esimerkiksi valmispastan kanssa. Toisaalta, miksi ei. Pastan tekeminen itse on oikeastaan aika helppoa.
Tässä pastassa olen tavoistani poiketen käyttänyt myös vuohenputkea, jota meillä kasvaa valtavat määrät ja joka menee sellaisissa ruuissa missä on jokin voimakas maku kuten tässä pastassa feta. Vuohenputkelle myös se plussa, että sitä on mielyttävämpi kerätä kuin nokkosta. Muistathan, että villiyrtteihin pätee samat säännöt kuin sienestykseen. Kerää vain niitä yrttejä, jotka varmuudella tunnistat!
Villiyrttipasta
Pasta pastakoneella
300g Durumvehnäjauhoja
3 munaa
2 tl öljyä
1 tl suolaa
Tee näin:
Mittaa jauhot pöydälle tai kulhoon. Tee jauhokeon keskelle syvennys, johon lisätään neste, öljy ja suola. Sekoita ainekset keskeltä reunoille edeten kiinteäksi taikinaksi. Alusta taikinaa n. 10 min kimmoisaksi. Anna taikinan levätä peitettynä n. 30 min.
Mankeloi taikina ohueksi levyksi 3 – 4 kertaa ja taita kolmin kerroin joka kerralla. Pastakoneen telojen väliä ohennetaan, kunnes haluttu paksuus on saavutettu.
Leikkaa pastalevy ohuiksi nauhoiksi tai haluamaasi muotoon. Anna pastojen kuivua jauhotetulla pöydällä tai pyyhkeellä 15 -30 min.
Keitä pastaa 2-4 min runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitetty pasta siivilään ja valuta vesi pois.
Tuorepasta säilyy 3 – 4 päivää. Säilyvyyttä voi lisätä kuivaamalla muotoillut pastat 50 – 75-asteisessa uunissa n. tunnin ajan.
Villiyrttikastike pastalle
1 l villiyrttejä, esim nokkonen ja vuohenputki
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä kuullottamiseen
1 dl kermaa
ruohosipulia
fetajuustoa
suolaa ja mustapippuria
Tee näin:
Huuhdo villiyrtit hyvin. Valuta ja leikkaa villiyrtit hakkelukseksi.
Kuumenna öljy ja lisää joukkoon kuoritut ja hienonnetut sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota hetki ja lisää pannulle villiyrtit. Anna hautua kannen alla noin 5 minuuttia.
Lisää kerma ja mausta suolalla, mustapippurilla, murennetulla fetajuustolla ja hyvin hienoksi leikatulla ruohosipulilla. Sekoita villiyrttikastikekastike kuuman, juuri keitetyn ja valutetun pastan joukkoon ja ripottele päälle loput fetajuustosta.
Lue lisää villiyteistä Suomen luonnon sivuilta. Osallistun tällä reseptillä myös Ruokabloggaajien kuukauden ruokahaasteeseen, jossa tässä kuussa on teemana nokkonen. Mukaan pääset käyttämällä #kuukaudenruokahaaste hästägiä, missä tahansa mediassa.
Minulta kysytään paljon missä asumme, onko meillä iso puutarha tai ylipäätään sitä, millaisia tiloja omavaraisuuteen tarvitaan. Itse lähtisin enemminkin siitä lähtökohdasta, että mitä kaikkea jo olemassa olevissa tiloissa voidaan tehdä.
Avasin videolla myös syitä siihen, miksi itse olen kiinnostunut lisäämään omavaraisuutta omassa elämässäni.
Esikasvatus on ollut melko hallitsevassa roolissa elämässäni ja kodissani, kuten videolta näkyy. Yksi kokonainen huone on täynnä taimia kuten myös kodin aurinkoisin huone, jossa myös ruokailemme.
Aitaamista ja esikasvattamista. Siivoamista ja valmistautumista kasvukauteen, siitä on meidän arki tehty.
Olen päättänyt opetella vloggaamista, ja siltä jälki näyttääkin. Että opeteltavaa riittää. Mutta sehän on vaan hyvä! Ku ite tekee jne.
Iloa viikonloppuusi!
Ja muista seurata Ku ite tekee meininkiä myös Instagramin ja youtuben puolella!
