Olen pitkään haaveillut järjestäväni puutarhajuhlat. Sellaiset ihanat, jossa syötäisiin kakkuja ja nähtäisiin ystäviä. Halusin erityisesti panostaa koristeluun ja kokeilla muutamia uusia reseptejä!
Puutarhajuhliin ei syytä tarvita, mutta meillä nämä sattuivat sopivasti sekä minun, että nuoremman poikani syntymäpäivien ympärille.
Aloitin juhlavalmistelut luonnollisesti koristeista! Minulla oli kennopalloja jäljellä syntymäpäiväjuhlista jotka järjestin muutama vuosi sitten ja täydensin koriste varastoa vielä Ikeasta, Coloresta ja Pop Up -kemuista.
Juhlapäivänä oli kuitenkin niin tuulista, etten uskaltanut laittaa palloja ulos. Niinpä koristelin työhuoneeni. Osa ruuista oli sisällä ja osa sitten ulkona terassin puolella. Terassille olin virittänyt viirinauhat tuulessa lepattamaan.
Arabian kupit sopii juuri hyvin tälläisiin juhliin, missä kahvinjuojia on paljon, mutta Mocca Masteri keittää vaan tietyn määrän. Voi sitten ottaa useamman santsikupin. Pieni tyylirike noista kertakäyttöhaarukoista, otettiin ne varalle, jos kaikki talouden lusikat ei riitäkkään.
Yhteen nurkkaan keräsin mustavalkoiset koristeet ja herkut. Karkkia ei oikeastaan erityisesti tarvinnut, koska kakkuja oli sen seitsemän sorttia. Toisaalta etenkin lapset norkoilivat tämän pöydän äärellä.
Kaikissa hyvissä bileissä voi ottaa tatuoinnin. Näin myös meillä. Nämä supersöpöt tatuoinnit on peräisin Pop Up kemuista. Oli myös aika söpöä kun isommat tyttöt ottivat asiakseen laittaa tatuointeja pienemmille lapsille ja aikuisille tottakai!
Tässä kuva kakkupöydästä. Laittelen piku hiljaa reseptejä tänne blogiin. Yhtään kuvaa en ottanut vieraiden tultua. En yhtään. Nautin täysin siemauksin ystävistä, kesästä, hyvästä ruuasta, naurusta, hyvistä uutisista, vauvoista, teineistä ja keskusteluista.