Värikäs aamupala

Värikäs aamupala tuo energiaa koko päivään. Oletteko huomanneet, että sen lisäksi mitä aamupalalla konkreettisesti syö, myös sillä on väliä miten sen ruoka on aamiaisella esillä. Nyt kun ulkona on upea auringon paiste, tekee mieli leikitellä iloisilla väreillä myös kotona! En ole kummoinenkaan kausi sisustaja, mutta kattauksessa huomaan, että kevättä kohti värit lisääntyvät ja kirkastuvat.

Värikäs aamupala

Nämä Arabian vanhat Pop -kupit olen saanut mummoltani. Ja vaikka alkujaan kupit on tehty arkikäyttöön, ovat ne meillä saaneet ylennyksen pikkuisen paremmiksi kupeiksi. Mutta jotenkin niistä juominen tai oikeastaan jo niitä katseleminen saa meikäläisen hyvälle tuulelle. Konmarituksen myötä olen oikeastaan vielä kiintyneempi niihin tavaroihin, jotka olen päättänyt säästää. Kuten vaikka näihin vanhoihin arabian astioihin. Ja oikeasti, arki muuttuu juhlaksi aika pienillä teoilla, kauniilla kupeilla, mietityillä värimaailmoilla ja tuoreilla kukilla.

Kupissa olevan kananmunan olen värjännyt punakaalilla. Kyllä vain, punakaalilla. Värikäs kattaus vaatii osakseen myös värikkäät munat. Jos olet kyllästynyt iänikuiseen sipulilla värjäämiseen, niin katso pääsiäismunien kasvivärjäys ohjeet täältä.

Ja kun vielä hankkii sävyihin sopivat servetit, niin aika helposti saa kattaukseen väriä ja iloa, vai mitä sanotte?

Värikäs aamupala

Millaisia ideoita teillä on pääsiäiskattaukseen?

Lautasliinan taittelu pääsiäispupuksi

_c_pääsiäinen_

Lautasliinan taittelu pääsiäispupuksi

Lautasliinan taittelu pääsiäispupuksi on hauskaa ja lopputulos ilahduttaa taatusti niin pieniä kuin vähän isompiakin juhlijoita. Eikö nimittäin ole sympaattinen otus? Bongasin ohjeen alunperin Pinterestistä ja ohjeita taitteluun löytyykin valtavasti. Taittelu on sen verran helppoa, ettei tarvitse olla mikään origamimestari onnistuakseen. Ja kun taittelun oppii, syntyy isompikin määrä pupuja nopeasti. Suosittelen kokeilemaan!

Lautasliinan taittelu pääsiäispupuksi on helppoa hyvillä ohjeilla. Tässä linkki Peggyn pieni punainen keittiö -blogin video-ohjeeseen! Ja täältä löytyvät kuvalliset ohjeet.

Olen aina tykännyt panostaa pääsiäisen kattaukseen, sillä se on niitä ensimmäisiä kertoja kun kattauksessa näkyy kevät. Heleät värit, valo ja keveys. Rakastan sipulikukkia, erityisesti hempeitä helmihyasintteja. Kevät kattauksessa tärkeässä roolissa ovat kukat, jotka saavat olla reilusti vihreitä. On myös ihanaa vetää kaappien kätköistä esiin energisen väriset pöytäliinat ja haudata tummat, jouluisat liinat kaappien kätköihin. Innostuin keväästä ja auringosta jopa siinä määrin, että sain aikaiseksi vaihtaa jouluverhot pois! Suorastaan ennätysajassa. Niin ja jos et ole vielä kylvänyt rairuohoa, niin nyt on korkea aika laittaa siemenet multaan!

Tänä vuonna vietämme pääsiäisen mökkeillen, joten se asettaa omat haasteensa ja mahdollisuutensa pääsäistunnelman luomiseen. Olenkin viime päivinä sairastellessani selaillut ahkerasti Pinterestiä ja minulla on siellä kevät jutuille ihan oma taulunsa, tervetuloa inspiroitumaan.

Lautasliinan taittelu pääsiäispupuksi

Ps. Jos pääsiäisaskartelu kiinnostaa, niin katso ohjeet pääsiäismunien kasvivärjäyksestä ja ideat lasten kanssa askarteluun.

Puutarhajuhlat

Puutarhajuhlat

Olen pitkään haaveillut järjestäväni puutarhajuhlat. Sellaiset ihanat, jossa syötäisiin kakkuja ja nähtäisiin ystäviä. Halusin erityisesti panostaa koristeluun ja kokeilla muutamia uusia reseptejä!

Puutarhajuhliin ei syytä tarvita, mutta meillä nämä sattuivat sopivasti sekä minun, että nuoremman poikani syntymäpäivien ympärille.

Puutarhajuhlat

Aloitin juhlavalmistelut luonnollisesti koristeista! Minulla oli kennopalloja jäljellä syntymäpäiväjuhlista jotka järjestin muutama vuosi sitten ja täydensin koriste varastoa vielä Ikeasta, Coloresta ja Pop Up -kemuista.

Juhlapäivänä oli kuitenkin niin tuulista, etten uskaltanut laittaa palloja ulos. Niinpä koristelin työhuoneeni. Osa ruuista oli sisällä ja osa sitten ulkona terassin puolella. Terassille olin virittänyt viirinauhat tuulessa lepattamaan.

Puutarhajuhlat

Arabian kupit sopii juuri hyvin tälläisiin juhliin, missä kahvinjuojia on paljon, mutta Mocca Masteri keittää vaan tietyn määrän. Voi sitten ottaa useamman santsikupin. Pieni tyylirike noista kertakäyttöhaarukoista, otettiin ne varalle, jos kaikki talouden lusikat ei riitäkkään.

Yhteen nurkkaan keräsin mustavalkoiset koristeet ja herkut. Karkkia ei oikeastaan erityisesti tarvinnut, koska kakkuja oli sen seitsemän sorttia. Toisaalta etenkin lapset norkoilivat tämän pöydän äärellä.

Puutarhajuhlat

Kaikissa hyvissä bileissä voi ottaa tatuoinnin. Näin myös meillä. Nämä supersöpöt tatuoinnit on peräisin Pop Up kemuista. Oli myös aika söpöä kun isommat tyttöt ottivat asiakseen laittaa tatuointeja pienemmille lapsille ja aikuisille tottakai!

Puutarhajuhlat

Tässä kuva kakkupöydästä. Laittelen piku hiljaa reseptejä tänne blogiin. Yhtään kuvaa en ottanut vieraiden tultua. En yhtään. Nautin täysin siemauksin ystävistä, kesästä, hyvästä ruuasta, naurusta, hyvistä uutisista, vauvoista, teineistä ja keskusteluista.

Puutarhajuhlat

 

Olin laittanut kutsuun isäni lausahduksen “rahas ei mee hukkaan, jos käytät ne kirjaan taikka kukkaan”. Sain kumpiakin. Poikani keräsi pientä kolehtia ja hänen saamillaan rahoilla kävimme koko perhe katsomassa Lentsikat 2 3D:nä. Elämyslahja parhaasta päästä.
Mitä mieltä te olette lahjatoiveista? Onko epäkohteliasta vai helpottaako lahjan antamista?
Sunnuntaina sitten videolla hieman toisenlaista arkea. hih.
Terkuin, Minna