Punaherukkajuustokakku uunissa

Punaherukkajuustokakku uunissa on makea ja vähän kirpeä elokuinen herkku. Piirakkaan voisi käyttää myös muitaherukoita, tai sekoittaa vaikka kaikkia keskenään.

Punaherukkajuustokakku uunissa

Tänä vuonna mustaherukat ovat suurilta osin kadonneet parempiin suihin. Pensaasta nimittäin pöllähtää esille mustarastas ellei parikin kun pensaan ohi kävelee. Siellä ne ovat pitäneet juhlia jo pidemmän aikaa. Tarkemmin sanottuna parhaimman mansikoiden satokauden päätyttyä.

Mansikoita yritin suojata sillä seurauksella, että jouduin päivittäin pelastamaan verkon alle jumiin jääneen rastaan. Joten luovutin. Ensi kesäksi on keksittävä jotain muuta.

Punaherukoita saatiin kuitenkin ämpärillinen. Osasta tein piirakkaa, osa päätyi tahnaksi (josta toivottavasti myöhemmin vähän oma postauksensa) ja osan höyryttelin mehuksi.

En ollut koskaan aikaisemmin törmännyt reseptiin, jossa punaherukkajuustokakku uunissa olisi saanut makeutuksensa kondensoidusta maidosta, joten testattava oli. Piirakasta tulee hyvin makea, joten se riittää isommallekin porukalle! Puolittelin kuvauksen jälkeen piirakkaa vielä pienemmiksi paloiksi, jotka riittivät hyvin sammuttamaan makean nälän.

Katso myös muut reseptini leivontaan.

Punaherukkajuustokakku uunissa

Punaherukkajuustokakku uunissa

Tarvikkeet:

  • 250 g  diggestive keksejä
  • 125 g  sulatettua voita
  • 600 g  maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 tölkki (397 g)  makeutettua kondensoitua maitoa
  • yhden sitruunan mehu
  • 3  munaa
  • 6 dl  punaherukoita            

Tee näin:

  1. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voisula. Vuoraa 20 x 30 cm uunivuoka leivinpaperilla ja painele seos tasaisesti vuoan pohjalle.  Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  2. Vatkaa tuorejuusto kuohkeaksi, lisää joukkoon kondensoitu maito ja sitruunamehu. Vatkaa tasaiseksi.  
  3. Lisää munat yksitellen seoksen joukkoon huolellisesti vatkaten.
  4. Lisää puolet herukoista pohjan päälle ja kaada päälle tuorejuustoseos. Ripottele loput herukat seoksen päälle.
  5. Kypsennä kakkua 150 asteessa noin 45 minuuttia.
  6. Sammuta uuni ja avaa luukku raolleen. Anna kakun jälkikypsyä jäähtyvässä uunissa noin tunnin ajan.
  7. Jäähdytä juustokakku ja anna sen vielä tekeytyä jääkaapissa vähintään 6 tuntia, mieluiten yli yön.

Alkuperäinen resepti: Epätrendikäs ruokablogi

Luukku 7: Suklaa-lakujuustokakku

Olen aina rakastanut suklaata, mutta viime vuosina lakritsi on noussut toiseksi suosikikseni. Ja mikäpä sen parempaa kuin kakku, jossa nämä molemmat maut yhdistyvät herkulliseksi makuyhdistelmäksi.

Kakku on melko tuhti, joten siitä riittää isommillekin porukalle.

Itse olen edelleen sairaana, joten monet jouluvalmistelut ovat jäissä, myös tämän kalenterin suhteen. Mutta elämä on sellaista, vähän arvaamatonta, ja hyvä niin. Onneksi olin valmistellut useita luukkuja jo etukäteen, että ehkä tästä selvitään. Mutta nyt on pakko ottaa iisisti.

Suklaa-lakujuustokakku

Ainekset

Pohja:

175 g Domino-keksejä
40 g sulatettua voita

Laku-suklaavaahto:

4 dl kermaa
1 pussi Fazer Lakritsi Soft original -lakuja
160 g tummaa suklaata (70% tai enemmän)
3 dl kermaa löysänä vaahtona
200 g tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria

Tee näin

Murskaa Dominot, sulata voi ja sekoita ne keskenään.

Vuoraa 20 -24 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele seos tiiviisti vuoan pohjalle. Nosta jääkaappiin kovettumaan.

Kiehauta 4dl kermaa ja lisää lakut kerman joukkoon. Anna lakujen hetki pehmetä kuumassa kermassa ja soseuta sauvasekoittimella / tekosekoittimella. Siivilöi halutessasi.

Rouhi suklaa ja lisää se lakuseokseen, sekoita kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä.
Vaahdota 3 dl kermaa löysäksi vaahdoksi.

Notkista tuorejuustoa sähkövatkainta apuna käyttäen. Lisää tuorejuuston joukkoon vaniljasokeri.
Lisää tuorejuustoon joukkoon jäähtynyt laku-suklaaseos sekä kermavaahto.

Kaada lakuvaahto vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli.

Koristele valmis kakku lakupaloilla, suklaa-lakuilla ja suklaalla.

Resepti: Fazer

Luumujuustokakku tuoreista luumuista

Luumujuustokakku tuoreista luumuista on ihana syysherkku. Olen tehnyt juustokakkua aikaisemmin luumumarmelaadista, mutta nyt kun puut notkuvat tuoreita luumuja, päätin kokeilla miten kakku onnistuu tuoreista hedelmistä. Ja onnistuuhan se. Väri on kerrassaan upea vai mitä sanotte? Suorastaan syvän burgundi.

Juustokakku massan tein maustamattomasta tuorejuustosta, rahkasta ja luumusoseesta. Päälliseen hyödynsin aikaisemmin tekemiäni limoncelloluumuja. Päällisen voi toki tehdä pelkästä luumu soseestakin, mutta limoncello antaa sille miellyttävän maun, kannattaa kokeilla. Mut olen tietysti puolueellinen koko kakun suhteen, koska a) rakastan juustokakkuja ja b) olen ihan pähkinöinä kun pääsen käyttämään oman maan antimia ihan missä vaan yhteydessä.

Luumujuustokakku tuoreista luumuista | kakku | leivonta | juustokakku | syksy

Luumujuustokakku tuoreista luumuista | kakku | leivonta | juustokakku | syksy Luumujuustokakku tuoreista luumuista | kakku | leivonta | juustokakku | syksy

Viime aikoina olen viettänyt puutarhassa paljon aikaa. Satoa keräten, tulevaa suunnitellen. Pohtien mikä tämän kesän puutarhatöistä oli järkevää, mikä taas ei tuottanut tulosta. Puutarhahommissa olen melko amatööri, joten kaikki on uudenoppimista. Se keväinen, nyt ryhdytään omavaraisiksi huuma, ei ihan riittänyt. Siinä rinnalla kun pitäisi olla osaamistakin. Ja osaaminen on siitä turhauttava aspekti, ettei sitä voi ostaa valmiina kaupasta, vaan se on ansaittava ajan kuluessa. Niinpä tämä, ja varmasti seuraavatkin kesät menevät henkistä pääomaa kerryttäessä. Omavaraisuus haave elää silti vahvana ja paljon ollaan saatu tulevan talven varalle säilöttyä. Ennen kaikkea omavaraisuus buumi näkyy siinä, että kauden kasviksista ollaan yritetty ottaa kaikki irti! Hyvänä esimerkkinä tämä luumujuustokakku tuoreista luumuista, ihan täysin satokaudessa olevien luumujen inspiroimana tehty.

Luumujuustokakku tuoreista luumuista | kakku | leivonta | juustokakku | syksy

Luumujuustokakku tuoreista luumuista | kakku | leivonta | juustokakku | syksy

Luumujuustokakku tuoreista luumuista

Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte:
5 liivatetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200g rahkaa
4 dl tuoreista luumuista keitettyä sosetta
1,5 dl sokeria (määrä riippuu hieman luumusoseen makeudesta)
3 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 rkl sitruunamehua
3 dl kuohukermaa

kuorrute:
2 dl Limoncello-luumuja
2 liivatetta
2 rkl vettä

Tee näin:
Murenna keksit ja sekoita pehmeä voi joukkoon. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja taputtele keksimuruseos tasaisesti pohjalle. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 – 10 minuuttia. Sekoita sokerit, kaneli, luumusose ja rahka tuorejuustoon. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Sulata liivate kiehuvaan sitruunamehutilkkaan. Lisää liivate tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana ja sekoita hyvin. Lisää kermavaahto mukaan varovasti käännellen niin, että seos on tasaista. Kaada täyte keksimurupohjan päälle ja tasoita pinta. Hyydytä jääkaapissa ainakin tunnin verran.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 – 10 minuutiksi. Sulata liivatteet kiehuvassa vesitilkasssa. Lisää joukkoon soseutetut limoncelloluumut ja sekoita tasaiseksi. Kaada kakun päälle, laita hyytymään kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Pyöräytä varovasti veitsellä kakun ympäri, että reuna irtoaa ja irrota vuoka.

 

Juustokakku uunissa viskillä ja pekonilla

 

Yhteistyössä HK Pekoni


Juustokakku uunissa viskillä ja pekonilla on kieltämättä melko erikoinen, mutta sitä herkullisempi yhdistelmä makeassa leivonnaisessa. Sain haasteen tehdä jotakin makeaa pekonin kanssa ja hetken mietittyäni alkoi idea olla selvillä. Halusin maanläheisiä makuja ja rehtiä ruokaa. Viski ja pekoni, siihen yhdistyy mielessäni metsällä käynti, flanellipaita, reisitaskuhousut, syksy ja ystävyys, ehkä jopa läheisyys. Bromance. Lava-auto. Ameriikan meininki. Ehkä mä olen vaan katsonut liikaa elokuvia ja haaveillut road tripistä Amerikan halki. Niin tai näin, kakku siitä syntyi.

Amerikkalainen, uunissa paistettu juustokakku sopii mielestäni hyvin myös isänpäivään. Se on yllättävä, herkullinen ja viskeineen ja pekoneineen myös vähän isämäinen. Koska hei, pekonia kakussa. Kriitikoiden ei kuitenkaan kannata pelästyä. Suolaisen ja makean liitto on mainio. Kokeile vaikka.

Pekoni sopii yllättävän moneen, meillä sitä sujahtaa niin pastan joukkoon, kuin piirakkaan tai sosekeitonkin päälle. Kannattaa kokeilla esimerkiksi päärynä-pekoni-sinihomejuustopastaa tai pekonipiirakkaa. Itse meinasin kokeilla myös tätä Kamera ja Kauha -blogin Antin Viikuna-pekonihilloketta. Lisää vinkkejä ja pekoniohjeita löydät täältä.

Amerikan pekoni on suomen suosituin, ensi vuonna 40 vuotta täyttävä peruspekoni, joka sopii hyvin niin suolaiseen kuin makeaankin kokkaamiseen.

Juustokakku uunissa viskillä ja pekonilla

Pohja

200 g digestivekeksejä
100 g voita sulatettuna

Täyte

600g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl viskikinuskia
3 munaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
2 tl vaniljasokeria
200g ranskankermaa

Viskikinuski

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
0,5 dl hunajaa
0,5 dl viskiä
20g voita huoneen lämpöisenä
1 tl vanilijajauhetta
0,5 tl suolaa + sormisuolaa

Päälle

HK Amerikan Pekonia
keksimurua
Viskikinuskia, sormisuolaa

Tee näin:

Lisää sokeri, vanilijajauhe, kerma, hunaja ja viski kattilaan ja anna kiehua miedolla lämmöllä poreillen n.10min. Lisää suola, sekoita ja maista. Nosta liedeltä ja lisää voi. Sekoita kunnolla sekaisin. Anna jäähtyä kylmässä kädenlämpöiseksi tai kylmäksi. Lisää hyppysellinen sormisuolaa kun olet kaatanut kinuskin kakun päälle.

Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Tee pohja. Murskaa keksit ja sekoita ne voisulan kanssa tasaiseksi massaksi. Painele seos voidellun, irtopohjaisen vuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistumisen ajaksi.
Laita tuorejuusto kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella noin minuutin ajan. Sekoita joukkoon viskikinuski ja jatka vatkaamista hetki. Lisää munat sokseen yksitellen vatkaten. Lisää sitruunankuori, vaniljasokeri ja crème fraîche.
Kaada seos pohjan päälle ja paista uunin ala-/keskiosassa n. 45 min. Katkaise uunista virta ja annan kakun kypsyä jälkilämmössä, uuninluukku hieman raollaan, n. 1 t.

Peitä kakku kevyesti kelmulla ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin mielellään yön yli tai vähintään 4 tunniksi.

Peitä uunipelti leivinpaperilla ja asettele pekonit vierekkäin paperille. Paista 150-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia ja nosta pekonit hetkeksi talouspaperin päälle kuivumaan. Hienonna pekoni ja sekoita se yhden murskatun digestivekeksin joukkoon.

Koristele kakku viskikinuskilla ja pekonimurulla.

Oletko koskaan kokeillut pekonia jälkiruuassa tai muussa makeassa yhteydessä? Mitä tykkäsit?

Mustikka- valkosuklaajuustokakku

Löytyykö pakkasesta vielä pari pussillista viime kesäisiä mustikoita, leivo herkullinen mustikka- valkosuklaajuustokakku!
Mustikkaa käytetään minusta aika harvoin kakuissa, mutta erityisesti valkosuklaan kanssa mustikka toimii todella hyvin. Ja väri on upea. Pensasmustikat eivät maussa vedä vertoja “oikeille” mustikoille, mutta nyt keväällä kun metsämustikoista saa vielä vasta haaveilla, toimivat ne kivasti kakun päällä koristeena.
Mustikka- valkosuklaajuustokakku

Mustikka- valkosuklaajuustokakku

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
noin 0,5 litraa mustikoita (tai 200g pakaste mustikoita)
6 liivatetta
0,5 dl sitruunan mehua
Koristeeksi pensasmustikoita

Hienonna keksit esimerkiksi tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita keksimuruihin. Painele seos irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto, sulatettu valkosuklaa ja mustikat. Tarkista maku.

Kiehauta sitruunamehu ja sekoita siihen kylmässä vedessä liotetut liivatteet. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos täytteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa noin 4 tuntia tai mielellään yön yli.

Fazerina kakku

Fazerina kakku on oikea suklaaunelma. Ja takuu varma makeannälän sammuttaja. Kakku ei vaadi kypsentämistä.

Erittäin suklainen ja omaan makuuni ehkä himpun liian makea. Toisaalta taas osa vieraista todella rakasti kakun runsautta. Eikä palaakaan jäänyt yli. Ajoi siis asiansa. Makeutta voi kuitenkin säädellä vähentämällä reseptissä olevaa sokerin määrää.

Tämä resepti on yksi blogini suosituimmista resepteistä, se kertonee siitä, että teissä lukijoissa on paljon suklaan ystäviä!

Fazerina kakku | suklaakakku | juustokakku | suklaajuustokakku

 

Fazerina kakku

Pohja 
1 pötkö (n. 180 g) Fazerina täytekeksejä
1 kpl Kismet Fazerina -suklaavohveli
70 g voita tai margariinia

Täyte 
2 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g Fazer Tumma leivontasuklaata
1 ½ Kismet Fazerina -suklaavohvelia
4 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua

Koristelu 
½ Kismet Fazerina -suklaavohveli

Tee näin

Vuoraa halkaisijaltaan 20–25 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla. Hienonna keksit sekä pohjaan tuleva Kismet Fazerina. Sulata rasva ja sekoita se keksimurun joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.

Valmista täyte

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna sen jäähtyä hieman.Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää tuorejuusto kermavaahdon sekaan. Mausta vaniljasokerilla sekä sokerilla. Lisää sulatettu suklaa täytteen sekaan. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kiehuvan kuumaan appelsiinimehuun. Lisää mehuun liuotetut liivatteet täytteen sekaan ohuena norona koko ajan samalla sekoittaen. Leikkaa täytteeseen tulevat Kismet Fazerinat veitsellä karkeaksi rouheeksi ja lisää rouhe täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka tuorekelmulla.

Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota kakku vuoasta, nosta tarjoilulautaselle ja koristele kakku murennetulla Kismet Fazerinalla. Ohje täältä.

Fazerina kakku | suklaakakku | juustokakku | suklaajuustokakku