Perunapizza saaristolaisittain

Perunapizza saa rapeutensa grillissä. Yli jääneet uudet perunat pilkotaan pizzan pintaan ja maustetaan uuden sadon sipulilla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Viikko saaressa on opettanut minulle nuukuutta. Yli jäänyt ruoka on pitänyt hyödyntää hyvin tarkkaan ja tyhjästä on pitänyt nyhjäistä uusia ruokalajeja. Tämä perunapizza on yksi sellainen. Tiedän, että perunapizza on ihan oikea ruoka. Monesti se on tehty valkoiselle kastikepohjalle, kuten vaikka ranskankermalle. Perunapizzaan yhdistetään monesti myös rosmariinia ja vuohenjuustoa. Saaressa meillä oli pizzajauhoja, Oltermannia, sipulia ja tomaattimurskaa. Ennen kaikkea meillä oli grilli ja pizzakivi, mistä tämä inspiraatio oikeastaan sai alkunsa.

Perunapizza | grillipizza | pizzakivi

Perunapizza

Pohja

2 dl vettä
⅓ pkt hiivaa (n. 15 g)
5 dl Myllyn Paras Pizzajauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää pizzajauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Tomaattikastike

2 tlk kuorittuja tomaatteja (voit myös käyttää tomaattimurskaa)
20 g suolaa
20 g oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
tuoretta basilikaa

Kaada tomaatit suureen kannelliseen astiaan. Lisää suola ja oliiviöljy. Murskaa käsin tai sauvasekoittimella.
Lisää tomaattien joukkoon halkaistut valkosipulinkynnet, joiden vihreät osat on poistettu, sekä runsas kourallinen revittyjä basilikanlehtiä. Älä enää tässä vaiheessa käytä sauvasekoitinta, vaan sekoita ainekset tomaattien joukkoon esimerkiksi puukauhalla.
Peitä ja anan maustua jääkaapissa ainakin 2-3 tuntia. jos haluat, voit valmistaa kastikkeen jo edellisenä päivänä ja antaa sen olla jääkaapissa yön yli. Kun laitat kastiketta pizzan päälle, ota valkosipulin kynnet pois.

Huom! Kastikkeen on tarkoitus olla suhteellisen nestemäistä, ei siis kokoon keitettyä ja paksua.

Täyte

Tomaatti kastiketta
Juustoa, keitettyjä uusia perunoita viipaloituna
Uuden sadon sipulia varsineen
Oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria

Tee näin

  1. Aseta pizzakivi grillin ritilälle ja sytytä grilliin tuli. Anna grillin kuumeta noin 10 minuuttia, kunnes lämpötila on n. 300 astetta. Grillipizzan ohuen ja rapean pohjan salaisuus piilee nimenomaan grillin kuumuudessa.
  2. Jaa taikina n. 4 palaan, pyöritä palat pulliksi ja kauli tai taputtele pyöreiksi pienehköiksi pizzoiksi sitä mukaa kun pääset paistamaan niitä.
  3. Levitä pizzan päälle tomaattikastiketta, lisää sitten juustoa ja perunaviipaleita. Pirskottele päälle hienonnettu sipuli ja oliiviöljyä. Lisää lopuksi suolaa ja mustapippuria suoraan myllystä.
  4. Nosta pizza suoraan pizzakiven päälle. Voit käyttää apuna leivinlapiota.
  5. Paista pizzaa, kunnes reunat ovat rapeat ja juusto sulanut kunnolla.
  6. Kun pizza on paistunut, nosta se leivinlapion avulla pizzakiveltä.
  7. Jaa pizza osiin ja nauti!

Kokeile myös jogurttipizzaa.

Kasvisnyytit – helppoa kasvisruokaa grillissä

Kasvisnyytit ovat edullinen kasvisruoka, joka saa makunsa kaudenkasviksista, sulatejuustosta ja tuoreista yrteistä.

Kun olin lapsi, meillä oli mökki Porvoossa, lähellä Kulloon kartanoa. Oikeastaan mökki oli alun perin mummon ja ukin, mutta samalle tontille oli jostain raahattu parakki, vanha kukkakioski, joka toimi meidän perheemme tukikohtana. Ylämökillä kävivät mummo ja ukki, alamökillä me. Nelihenkinen perheemme asui parakissa koko kesän. Isä kävi töissä sieltä, me äidin kanssa kävimme kauppa-autolla. Muistikuvieni mukaan mummo ja ukki olivat mökillä aina, siihen asti kunnes ukkini kuoli reilu viisi kymppisenä. Nuorena meni, näin aikuisen näkökulmasta. Vaikka lapsena ukkini tuntuikin aina vanhalta mieheltä.

Yksi mökkimme hienoimmista paikoista oli vanhempieni rakentama japanilainen puutarha ja nuotiopaikka, jonka äärelle koko suku kokoontui grillaamaan. Mökillä oli pieni kasvimaa, josta saadut uudet potut, porkkanat ja muut kasvikset laitettiin folionyytteihin kypsymään Olympia sulatejuuston kanssa. Kasvisnyyttejä syötiin lapsena paljon. Varmaan siksi, että nyytit ovat edullisia, helppoja valmistaa ja hyviä!  Ja helposti muunneltavissa. Nyytteihin voi laittaa juuri niitä kasviksia mitä mökiltä sattuu löytymään. Sekaan voi laittaa tuoreita yrttejä tai vaikka kanttarelleja!

Kasvisnyytit | grillaus | kasvisruoka | mökkiruoka

Kasvisnyytit | grillaus | kasvisruoka | mökkiruoka

Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että kasvisnyytit olivat jo kohdallani vaipuneet unohdettuihin resepteihin. Uusimmassa Glorian ruoka ja viini -lehdessä on kuitenkin Meri-Tuuli Väntsin resepti Kesäraclette kiukaalla. Joka on kuin toisinto lapsuuteni kasvisnyyteistä! Kasvisnyytit ovat mainio tapa käyttää edelliseltä ruualta yli jääneet keitetyt perunat! Todellista jämäruokaa! Itse heitin perunat nyytteihin raakana, koska ylijäämä pottuja ei ollut käden ulottuvilla. Silloin perunat kannattaa vain pilkkoa vähän pienemmiksi, jotta ne kypsyvät hyvässä ajassa, eivätkä pala kiinni folioon.

Nyytit voi rakentaa joko leivin paperin päälle, tai hyödyntää pohjalla kaalinlehteä niin kuin lapsuudessani tehtiin.

Kasvisnyytit | grillaus | kasvisruoka | mökkiruoka

Kasvisnyytit

800g keitettyjä perunoita
(nippu uusia porkkanoita)
200g sulatejuustoa
3 dl kasviksia, esim. herneenpalkoja, tomaatteja, kesäkurpitsaa, paprikaa
3 kevätsipulia
50g pinaattia
2 tl viherpippureita
1-2 basilikaa
suolaa ja mustapippuria

foliota
leivinpaperia

Leikkaa kasvikset sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Leikkaa foliosta 8 reilua neliön muotoista palaa ja leivinpaperista 4 pienempää palaa. Jaa foliot 4 pinoon ja aseta leivinpaperi päälimmäiseksi. Voit käyttää leivinpaperin tilalta myös kaalin lehteä. Jaa kasvikset tasaisesti neljään osaan, lisää joukkoon sulatejuusto, ripaus suolaa, pippuria ja yrttejä. Sulje nyytit hyvin. Kypsennä nyyttejä grillissä tai kiukaalla kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Lopputulos ei ole silmiähivelevän kaunis, mutta ah, sitäkin herkullisempi.

Kasvisnyytit | grillaus | kasvisruoka | mökkiruoka       Kasvisnyytit | grillaus | kasvisruoka | mökkiruoka

Kokeile myös kesäkurpitsafrittereitä.

Juhannuksen herkut – vinkit keskikesän juhlaan

Juhannuksen herkut. Moni viettää juhannuksen mökillä, jossa ruuan laittoon on rajalliset mahdollisuudet. Kovin monimutkaisia ruokia tulee harvoin tehtyä, vaan tärkeintä on hyvä maku ja mutkattomat valmistelut. Itse suosin ruokia, jotka voi osittain valmistaa jo etukäteen ja viimeistellä grillissä. Toisaalta myös vieraiden kanssa yhdessä kokkaaminen on hauskaa puuhaa.

Kokosin tähän omat Juhannuksen herkut, toivottavasti niistä löytyy myös sinulle sopivia ohjeita!

Juhannuksen herkut – suolaista

Ehkä koko kesän parhaat kolaribsit

Kolaribsit eli kokiksessa keitetyt ja kolakastikkeella glaseeratut ribsit muodostuivat tämän kesän ykkösreseptiksi, ainakin jos jälkikasvulta kysytään.

Grillattu karitsankare ja savustetut uudet perunat

Grillattu karitsankare on helppo ja taivaallisen hyvä valinta. Lihaa voi marinoida hetken tuoreissa yrteissä ja oliiviöljyssä. Liha säilyy mehukkaana kun suolan ripottelee pintaan vasta juuri ennen grillausta.

Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus

Grillatut kanavartaat ja kukkakaali

Helpolla pääsee kun lohkoo kasvikset krouveiksi lohkoiksi, halutessaan marinoi ja sen jälkeen grillaa. Grillissä kypsyvät lähes kaikki kasvikset, kannattaa rohkeasti kokeilla tuttuja ja vähän tuntemattomampia. Kaalit ovat erinomaista grilliruokaa. Kukkakaalin lisäksi kannattaa kokeilla varhaiskaalia.

Herkulliset hodarit ja raparperichutney

Inkiväärillä ja chilillä maustettu Raparperichutney sopii juuri hyvin grillimakkaroiden seurana ja antaa hodareihin mukavaa potkua. Kannattaa kokeilla!

Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus

Vietnamilaiset kesärullat ja 3 dippiä

Vietnamilaiset kesärullat ovat raikkaita, rapsakoita ja täydellisen koukuttavia. Niiden juju on herkullisissa kastikkeissa, joihin rullat dipataan. Kesärullien valmistaminen vie hieman aikaa, mutta sujuu mukavasti yhdessä tehden.

Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla

Kvinoasalaatti linsseillä, herneillä, mintulla ja haloumijuustolla on ihana kesäsalaatti. Haloumi on herkullinen lisä salaattiin, rapsakaksi paistettuna se tuo mukavaa suolaisuutta ja hauskaa tekstuuria.

Hyvä paella ohje

Paella on yksi perheemme kesäsuosikeista. Siitä tykkäävät kaikki ja se valmistuu mukavasti ulkona suuressa muurinpohjapannussa. Teemme yleensä niin, että pilkomme kaikki aineet valmiiksi, kokoamme ne suureen koriin ja viemme ulos. Sitten raaka-aineet vaan lisätään pannulle sopivassa järjestyksessä ja syödään kun kaikki on kypsää.

Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus

Juhannuksen herkut – makeaa

Grillatut nektariinit

Grillatut nektariinit on helppo grillauksen lomassa syntyvä jälkkäri. Koska grillaus entisestään korostaa niiden luontaista makeutta, ei lisättyä sokeria välttämättä tarvitse ollenkaan. Tarjoilin nektariinit vanilialla ja hunajalla maustetun ranskankerman ja paahdettujen manteleiden kanssa.

Lakritsimutakakku

Lakritsimutakakku maistuu suklaalle ja lakritsille. Koostumukseltaan se on ihanan tahmea ja pehmeä. Ja parhaalta Lakritsimutakakku maistuu kun jaksaa antaa vetäytyä rauhassa. Eli toisin sanoen ihan älyttömän hyvä kesäjuhla jälkkäri jonka voi rauhassa tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi tai sitten voi tehdä niin kuin me, eli leipoa kakun kotona ja pakata mukaan mökille.

Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus

Pavlova

Joskus on tarvetta herkuille, jotka voi valmistaa ennakkoon. Pavlova sopii siihen mainiosti. Se on helppo tehdä, eikä kärsi siitä, että valmistat sen jo edellisenä päivänä. Täytä marenki kuitenkin vasta juuri ennen tarjoilua ettei se kostu.

Raparperi- mansikkajuustokakku

Juhannuksena voi herkutella vaikka tällä helpolla ja herkullisella Raparperi -Mansikkajuustokakulla. Kakkua ei tarvitse paistaa, joten sen tekeminen onnistuu vaikka mökillä. Juustokakku kannattaa tehdä edellisenäpäivänä, jolloin se saa rauhassa hyytyä.

Raparperitäytekakku

Raparperitäytekakku on ihanan mehevä ja yllättävän helppotekoinen, sillä pohjan aineet vain sekoitetaan yhteen. Pientä haastetta tuo täytteeseen tehtävä raparperitahna, mutta kaiken kaikkeaan kakku on vaivan väärti. Majoneesilla leivottu kakku on mehevä ja maistuva. Mistään ei arvaisi, että siihen on toden totta käytetty majoneesia.

Juhannuksen herkut – muut

Lakulimppu

Limppu oli helppo tehdä, sillä käytännössä aineet vain sekoitetaan keskenään ja annetaan kohota. Paistoin limpun kotona ja pakkasin sen leivinpaperissa mukaan mökille. Pieni tekeytyminen leipomisen ja syömisen välillä vain paransi limpun makua, joten suosittelen leipomaan limpun päivää tai paria aikaisemmin kun se on tarkoitus nauttia.

Banaaniletut

Nosta mökkiaamiainen nextille levelille. Nämä herkulliset, gluteiinittomat banaaniletut syntyvät kädenkäänteessä.

Juhannuksen herkut | juhannusruoka | juhannus | mökkiruoka | grillaus

Grillatut nektariinit ja #suurikeittokirjahaaste

Grillatut nektariinit on helppo grillauksen lomassa syntyvä jälkkäri. Koska grillaus entisestään korostaa niiden luontaista makeutta, ei lisättyä sokeria välttämättä tarvitse ollenkaan. Tarjoilin nektariinit vanilialla ja hunajalla maustetun ranskankerman ja paahdettujen manteleiden kanssa.

Grillatut nektariinit | jälkiruoka | grillaus | sokeriton | karppaus | vhh

#suurikeittokirjahaaste

Olen viime aikoina miettinyt vaihtoehtoisia herkkuja sokerin rasvan ja valkoisten jauhojen muodostaman pyhän kolminaisuuden tilalle ja törmäsin keittokirjojani selaillessa tähän reseptiin. Samalla mieleeni muistui idea, jonka sain jo keväällä. Niinpä juhlallisesti nyt lanseeraan ajatukseni myös teille hyvät lukijat. Olen päättänyt aloittaa hankkeen nimeltä #suurikeittokirjahaaste, jossa tavoitteena on kokata vähintään yksi resepti jokaisesta omistamastani keittokirjasta.

Olen aina rakastanut kirjoja, joten voin kertoa, että projektissa riittää puuhaa loppu vuodeksi ja varmaan hyvää matkaa ensi vuodellekin. En ole edes laskenut kuinka monta keittokirjaa omistan, sillä niitä on leviteltynä ympärikämppää. Uusimmat ja inspiroivimmat sijaitsevat keittiössä, mutta myös olohuoneessa ja makuuhuoneessa on keittokirjoja. Osasta olen kokannut useita reseptejä, osa on kokonaan korkkaamatta. Mutta sen aika on nyt ohi.

En lupaa noudattaa ohjeita täydellisesti, enkä muutenkaan stressata asian suhteen vaan enemminkin innostua ja inspiroitua. Hyödyntää sitä valtavaa materiaalimäärää, jota olen kotiini haalinut. Jatkossakin varmasti hyvät, kirjailian itsensä luomat reseptit löydät keittokirjasta. Blogista löytyy Ku ite tekee versiot, joissa on saatettu oikoa vääriä mutkia.

Lupaan, kautta kiven ja kannon, että kokkaan yhden taikka useamman reseptin kaikista omistamistani keittokirjoista. Tai mörökölli minut vieköön.

Kuka lähtee messiin? Jos ja kun innostutte, niin linkatkaa toki mulle. Blogissa, facebookissa tai Instassa. #suurikeittokirjahaaste

Grillatut nektariinit | jälkiruoka | grillaus | sokeriton | karppaus | vhh

Grillatut nektariinit

Mukaelma What Katie ate kirjan ohjeesta. Ohje n. 6 hengelle

10 kypsää nektariinia
1,5 dl manteleita
200g Creme fraichea
1 vanilijatanko
hunajaa

Pilko manteleita pienemmäksi ja paahda niitä kuivalla pannulla kunnes saavat väriä. Lisää manteleiden joukkoon noin ruokalusikallinen hunajaa, sekoita ja kaada leivinpaperille jäähtymään. Pilko jäähtynyt mantelipraliini veitsellä sopiviksi suupaloiksi.

Halkaise vanilijatanko, raaputa siemenet irti ja sekoita ne Creme fraichen joukkoon. Lisää tarvittaessa hunajaa makeutukseksi.

Grillaa nektariineja ensin selkäpuolelta, kunnes ne saavat hieman väritä (5-10 min). Käännä ja grillaa vielä etupuolelta. Tarjoile grillatut nektariinit creme fraichen ja manteleiden kanssa.

 

Kokeile myös kolmen aineen kirsikkajäätelöä, ei lisättyä sokeria!

Aasilaishenkiset tortillat mangosalsalla

Aasilaishenkiset tortillat | mangosalsa | aasilainen kaalisalaatti | grillatut katkaravut

Aasilaishenkiset tortillat

Aasilaishenkiset tortillat on tietenkin täytetty grillatuilla katkaravuilla, mangosalsalla, avokadomangosalsalla ja aasialaisittain maustetulla coleslowlla. Näiden täytteiden kanssa olisi käynyt joku aasialaisempi lättykin, mutta maalaismoukka täällä hei. Tietämykseni rajat tulivat tässä vastaan. Mutta jos sä olet aasialaisen ruuan ystävä, niin vinkkaa ihmeessä mikä olis näille parempi kääre kuin tortilla lätyt? Ja hei, jos välttelet viljoja, niin tämä setti toimii mainiosti myös kokonaan ilman kääreitä.

Tässä reseptissä näyttää olevan paljon vaiheita, mutta loppujen lopuksi ei ole. Teet vain pari salsaa, kaalisalaatin ja grillaat ravut. Ja erityisen helppoa kaikki on siksi, että salsat ja salaatit voi tehdä etukäteen jääkaappiin ja nostaa pöytään siinä kohtaa kun ravut on grillattu. Aasilaishenkiset tortillat maistuivat myös teineille, toisin kuin eräät surullisen kuuluisat meksikolaiset papusalsat.

Aasilaishenkiset tortillat | mangosalsa | aasilainen kaalisalaatti | grillatut katkaravut

Aasialainen coleslow

Ainekset: 
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl miriniä (japanilaista riisiviiniä)
1 limen mehu
0,5 rkl ruokosokeria
0,5 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 punasipuli
400 g punakaalia
1 punainen paprika
1 kevätsipulin varsi
0,5 dl suolapähkinöitä
1,5 dl majoneesia
100 g ranskankermaa
0,5 tl suolaa
1-2 rkl mango chutneytä
ripaus mustapippuria myllystä
1 dl tuoreita mintunlehtiä
(2 rkl seesaminsiemeniä, mä unohdin!)

Sekoita seesamiöljy, mirin, limen mehu, ruokosokeri sekä inkivääriraaste keskenään suuressa kulhossa. Pilko punasipuli ohuiksi viipaleiksi ja laita se maustumaan hetkeksi kulhoon. Viipaloi punakaali, porkkana, paprika sekä kevätsipuli ohuiksi suikaleiksi (veitsellä tai mandoliinia käyttäen) ja laita ne kulhoon sipuleiden joukkoon. Lisää suolapähkinät salaatin joukkoon. Sekoittele kaalisalaatti käsin ja anna sen maustua jääkaapissa hetki.

Sekoita majoneesi, mango chutney ja ranskankerma keskenään ja mausta suolalla sekä pippurilla. Sekoittele majoneesiseos kaalisalaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua. Lisää salaatin joukkoon lopuksi myös tuoreet mintunlehdet sekä seesaminsiemenet.

Ohje bongattu täältä.

Grillatut jättikatkaravut ja mangosalsa

4 annosta
500 g kuorellisia raakoja tiikerikatkarapuja
3 varrastikkua

Mausteöljy
3 rkl limetinmehua
3 rkl öljyä
1/2 chili pilkottuna
1/2 tl suolaa
2 rkl korianteria hienonnettuna

Mangosalsa
1/2 dl mangochutneya
2 kpl mangoa kuutioituna
1 punainen chili hienonnettuna
2rkl korianteria hienonnettuna
2rkl limetinmehua

Valmistus
Sulata ja käsittele jättikatkaravut pakkauksen ohjeen mukaan.
Sekoita mausteöljyn ainekset. Pane katkaravut muovipussiin ja kaada mausteöljy päälle. Anna katkarapujen maustua jääkaapissa 1/2-1 h. Käännä pussia välillä.
Kuutioi mangot. Halkaise chili, poista siemenet ja kalvot sekä hienonna se. Sekoita salsan ainekset ja anna maustua jääkaapissa.
Pujota katkaravut varrastikkuihin. Grillaa 7-8 cm:n etäisyydellä grillivastuksesta noin 5 minuuttia. Käännä vartaat kerran kypsennyksen puolivälissä.

Ohje täältä.

Mango- avokadosalsa

1 mango
1 avokado
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
2 rkl korianteria hienonnettuna
1 rkl limen mehua
ripaus suolaa

Kuutioi mango ja avokaado, pilko joukkoon tomaatit ja punasipuli, mausta limen mehulla ja ripauksella suolaa.

Aasilaishenkiset tortillat | mangosalsa | aasilainen kaalisalaatti | grillatut katkaravut

Ehkä koko kesän parhaat kolaribsit

Kolaribsit eli kokiksessa keitetyt ja kolakastikkeella glaseeratut ribsit muodostuivat tämän kesän ykkösreseptiksi, ainakin jos jälkikasvulta kysytään. Teimme näitä kesällä muutamaan otteeseen ja aina tulos oli yhtä hyvä. Eli ohjeella on hankalaa epäonnistua. Toisaalta 3 litraa kokista tuntuu niin överiltä, ettei näitä montaa kertaa tohdi tehdä kesän aikana.

Grillikausihan ei ole ohi, ennen kuin ensilumi sataa maahan vai miten se menikään. Joten vielä ehtii hyvin grillata muutamat kolaribsit. Kolaribsien kanssa voi tarjota grillattuja vihanneksia, tällä kertaa me söimme broccoliinia. Broccoliini on hybridi, eli parsakaalista ja härmekaalista risteytetty kasvis. Maku on hyvin parsakaalimainen, mielestäni sangen mukava uusi tuttavuus.

Pääsin tässä taannoin maistamaan myös toista hybridikasvista, joka oli ruusukaalin ja lehtikaalin risteytys ja se vasta olikin hyvää. En vain ole sitä omista lähikaupoistani toistaseksi löytänyt. Mielenkiintoisia nämä uudet kasvikset. Mitähän sitä seuraavaksi keksitään? Kurpitsapapu?

Oletteko te maistaneet hybridikasviksia? Mitä mieltä olette?

kolaribsit

Kolaribsit

noin 3 l Coca-Colaa
1,5 kg maustamattomia possun ribsejä

Glaseerauskastike

Lihan keitinlientä
tomaattipyreetä
Dijon-sinappia
chipotle kastiketta
suolaa
pippuria

Keitä ribsejä Coca-Colassa noin 1,5 tuntia. Ja anna jäähtyä liemessä.

Valmista glaseerauskastike. Siivilöi reilu litra keitinlientä erilliseen kattilaan ja anna kiehua ilman kantta kunnes liemi paksuuntuu. Kun liemi on siirappimaista nosta se pois levyltä ja sekoita joukkoon makuaineet. Tein maustamisen mutu tuntumalla, joten suosittelen, että teet samalla tavalla.

Kuumenna grilli ja nosta huoneenlämpöiset lihat grilliin. Sivele glaseerauskastiketta ribsien pinnalle ja grillaa kummaltakin puolelta glaseerauskastiketta lisäten. Kypsää lihaa ei tarvitse kauaa grillata.

Kasvikset grillaantuvat nopeasti lihan mukana, mutta varo kärventämästä kumpakaan. Itsehän en siinä aivan onnistunut, mutta herkullista tämä oli yhtä kaikki.

Lisää grillausvinkkejä löydät täältä.