Olen niitä ihmisiä jotka tavoittelevat aina vähän enemmän. Asiat voisivat aina olla pikkusen paremmin tehtyjä, prosessit pyöriä vähän sujuvammin, itse voisi osata vähän enemmän, olla vähän koulutetumpi, tiedostavampi ja laajemmin kokonaisuuksia ymmärtävä. Olen tehnyt osaamisen eteen aina paljon töitä. Se mikä kulloinkin on kiinnostanut, on vienyt nopeasti syvään päähän. Olen heittäytynyt niin askartelun, valokuvauksen, sosiaalisen median kuin sosiaalialankin maailmoihin. Lisäksi olen johtanut erilaisia projekteja, päätoimittanut lehteä, hoitanut käytännössä pieneläintarhaa, kasvattanut itse ruokani, opetellut tekemään kosmetiikkaa, lukuisista eri käsityömetodeista puhumattakaan. Minulla on neljä eri tutkintoa ja monen monta erilaista täydennyskoulutusta käytynä.
Osittain kaikki johtuu siitä, että olen perusluonteeltani utelias. Minua kiinnostaa miten asiat tehdään, miksi tehdään mitä tehdään ja miten asiat voisi tehdä vielä paremmin. Ajattelen usein, että miksi tehdä huonoa kun samalla vaivalla voisi tehdä hyvää, kun vain vähän opettelee lisää. Kehittelen mielessäni asiakaspalveluprosesseja, selailen mielenkiintoisia koulutuksia, luen tutkimuksia ja teen listoja asioista joihin haluaisin perehtyä. Jos törmään asiaan joka ei suju aivan niin hyvin kuin se voisi sujua, mietin mitä asialle voisi tehdä. Luojan kiitos olen opetellut pysymään erossa prosesseista, jotka eivät minulle kuulu, mutta ajatuksen tasolla käyn kyllä läpi mahdollisia syitä, seurauksia ja kehitysehdotuksia.
Mieheni kutsuu minua kaikkien alojen asiantuntijaksi. Itse kutsun itseäni generalistiksi, osaan montaa asiaa vähän, mutta harvaa kunnolla. Generalistina hahmotan kuitenkin nopeasti kokonaisuuksia ja olen parhaimmillani erilaisilla rajapinnoilla. Parhaimmillani olen erilaisten moniammatillisten tiimien vetäjänä, jossa pääsen auttamaan asiantuntijoita ymmärtämään paremmin rooliaan suhteessa työn perustehtävään ja toisiinsa. Olen myös monesti yhteisön muutosagentti, joka tarttuu niihin kiusallisiin epäkohtiin ja toimimattomiin prosesseihin joiden kanssa muut voisivat valan hyvin vielä elää.
Kun vuoden vaihtuessa mietin uudenvuoden lupausta, mietin, voisinko luvata itselleni vuoden, jossa jatkuvan kehittämisen sijaan panostaisinkin ylläpitoon. En tieten tahtoen hakeutuisi koulutuksiin, enkä haalisi erityisiä kehittämistehtäviä, vaan pyrkisin ylläpitämään jo omaksuttuja taitoja? Opettelisin sulkemaan silmäni edes osittain kehittämistarpeilta ja tyytyisin vähän vähempään. En opettelisi mitään uutta taitoa, enkä syventyisi mihinkään mikä ei ole aivan tarpeellista. Tarpeellisissakin asioissa tyytyisin siihen mikä on välttämätöntä. Viettäisin vuoden tarkastellen elämää uudelta kantilta, heittäytyisin välillä sivustakatsojan rooliin.
Tietenkään en pystyisi siihen, enkä edes haluaisi aivan kokonaan luopua uteliaisuudestani. Pidän sitä hienona piirteenä, joka monella tapaa on edellytys sille, että voin esimerkiksi tehdä nykyistä työtäni. Lupaan kuitenkin itselleni sen, että vuonna 2022 saan olla tyytyväinen omaan tämän hetkiseen osaamiseeni. Minun ei tarvitse suorittaa tutkintoa tai sen osia kokeakseni riittävyyttä. Lisäksi annan itselleni luvan punnita huolellisesti niitä asioita, joita haluan lähteä kehittämään. Saan valikoida entistä tarkemmin mihin haluan laittaa aikaani ja energiaani. Voin hyvillä mielin todeta, että en saa maailmaa tai edes omaa elämääni valmiiksi. Saan myös rajata omaa vastuutani ja muistaa oman roolini, olipa kyseessä sitten työ- tai vapaa-aika. Vapaa-ajallani voin priorisoida tekemistä, joka ei hyödytä ketään eikä mitään, mutta joka tuntuu hauskalta.
Mites teillä, onko tullut tehdyksi uuden vuoden lupauksia?
