Muutos ei riitä kuvaamaan kulunutta vuotta, mutta antaa osviittaa niistä teemoista, mitä vuosi toi mukanaan.
Vuosi alkoi rytinällä kun tammikuussa aloitin sosionomiopinnot, helmikuussa lopetimme hoivakoti toiminnan Kirkkonummella ja viikko siitä muuttoauto kurvasi kuopiolaisen rivitalon pihaan. Maaliskuussa aloitin uudet työt, lokakuussa päädyin purkamaan työsuhteen ja joulukuussa sain vakituisen työpaikan, kävin ensimmäisellä viikon perehdytysjaksolla ja valmistuin sosionomiksi. Joulukuussa sain myös tietää, etten tullut valituksi hakemiini yamk-opintoihin.
Olen siis käytännössä muuttanut toiselle puolelle suomea, roolini on muuttunut työnantajasta työntekijäksi, esihenkilön asemasta asiantuntijaksi ja taas esihenkilöksi, hoiva-alalta järjestötyön kautta kuntoutukseen. Yksi ammattikorkeakoulututkinto, yksi opiskelupaikan hylkäys. Vuoden aikana kolme eri työpaikkaa, kolme erilaista työyhteisöä, toimintakulttuuria, lukemattomia erilaisia järjestelmiä. Mutta myös elämäni ensimmäinen kahden kuukauden palkallinen vapaa.
Ja tässä puhun vain itsestäni. Iso muutos on ollut sekin, että mieheni on aloittanut täysipäiväisenä opiskelijana, lapset riipaistiin irti ympäristöstä, jossa he ovat kasvaneet koko ikänsä ja se, että esikoinen jäi pääkaupunkiseudulle. Puhumattakaan kaikista niistä yhteisöistä, joihin jokainen meistä oli kuulunut niin koulussa, työssä kuin vapaa-ajallakin.
Muutos vaikutti myös ihmisiin perheemme ulkopuolella. Ja siinä missä muutos vaikutti joihinkin ihmissuhteisiin vahvistavasti, niin samalla se rikkoi toisia.
Jos vuosi 2021 jotain opetti, niin rohkeutta. Rohkeutta luopua, rohkeutta päästää irti ja toisaalta rohkeutta luottaa siihen, että elämä kantaa. Vuosi opetti myös omien rajojen hyväksyntää ja kunnioittamista. Minulla on oikeus ja velvollisuus itseäni ja perhettäni kohtaan priorisoida omaa jaksamista ja hyvinvointia. Omaa terveyttä tulee vaalia, vaikka se aiheuttaisi epämukavuutta ja hankalia tilanteita muille.
Muutos on vaatinut vastapainoksi käpertymistä itseen. Se on tarkoittanut some-kanavien hiljentämistä, pesäeroa blogiin. Yksityisyyden vaalimista. Keskittymistä omaan elämään muiden sijaan. En silti halua lopullisesti kuopata blogia, sillä kuka tietää millaista inspiraatiota seuraava vuosi tuo tullessaan.
Vaikka kulunut vuosi on monella tapaa ollut raskas, niin olen silti kiitollinen. Muutos on aina kivulias prosessi, silloinkin kun se on tarpeellinen ja odotettu.
Ihanaa, hieman tasaisempaa ja hyvin onnellista uutta vuotta 2022 meille jokaiselle ❤️
