Rakastan tapoja. Ostan aina samoja tuotemerkkejä, käyn samoissa kaupoissa, puen samat vaatteet ja laitan samoja ruokia. Rakastan rutiineja. Herään ja menen nukkumaan melko samaan aikaan, oli sitten arki tai pyhä. Kävelen koiran kanssa samat lenkit ja kuljen samaa reittiä töihin. Ostan saman jäätelön, tilaan saman pizzan, teen saman kaltaisia valintoja usein toistuvissa tilanteissa.
Tavat auttavat minua. Ne vähentävät kuormitusta. Tulisin hulluksi jos joutuisin miettimään elämäni joka ainutta aspektia jatkuvalla syötöllä. Tavat tekevät toimista automaattisia, jolloin niiden toimittaminen on itsestäänselvää. Tavat hallitsevat kaikkien elämää enemmän tai vähemmän ja suurin osa meistä lienee jollakin tasolla tapojensa orja.
Kaiken tämän jälkeen tuntuu hullulta sanoa, että toisaalta vastustan tapoja henkeen ja vereen. Jos jotain asiaa tehdään vain tavan vuoksi, enkä ymmärrä sen juurisyytä tai hyötyä, vastustan sitä. Ulkopäin asetetut vaatimukset nostavat karvani pystyyn ja sisäinen kriitikkoni herää. Ravistelen mielelläni rutiineja, vaikka samaan aikaan toisaalla kääriydyn tapojeni verkkoon.
Hyvinvointia lisäävät tavat
Tapa ominaisuus toimii sekä puolesta, että vastaan. Minulla on tapoja jotka lisäävät hyvinvointiani. Työpuhelimeni on äänettömällä tai pois päältä työajan ulkopuolella. Pesen hampaat ja otan aamulääkkeen heti herättyäni. Opiskelen aamuisin. Toisaalta minulla on tapoja, jotka eivät tue hyvinvointiani. Syön liikaa, erityisesti syön sokeria ja rasvaa sisältäviä tuotteita. Syön tavan vuoksi. En venyttele, enkä liiku monipuolisesti.
Koska tavat ovat niin suuressa roolissa elämässäni, vaikuttavat ne suoraan ne myös siihen koenko itseni hyvin- vai huonovointiseksi. Ajattelen, että koska iso osa tavoistani tukee hyvinvointiani, olen selvinnyt myös huonojen tapojeni (eli tapojen, jotka tässä tapauksessa eivät tue hyvinvointiani) kanssa säilyttäen silti elämässäni hyvinvoivan perusvireen.
Nyt kun kroppa kuitenkin puuskuttaa menemään jo neljänkympin paremmalla puolella, on pysähdyttävä toteamaan, että hyvinvointi ei enää tahdokaan kestää kaikkia niitä vahingollisia tapoja, jotka elämääni ovat juurtuneet.
Minun on helppoa toimia kun jokin uusi toimintamuoto juurtuu tavaksi. Aluksi kasvisruokavalion noudattaminen vaati pitkää pohdintaa siitä mitä lihan sijaan laitettaisiin. Nykyisin ruokaa miettiessä en koskaan pohdi lihan korvaamista, en ylipäätään mieti lihaa tai sen syömistä kuin aniharvoin, mutta silloin mieleni tekee tartar pihviä, eikä lihankorviketta.
Olen miettinyt miten saisin terveellisempiä valintoja sidottua samalla tavalla tavaksi arkea. Niin ettei lopulta tarvitsisi tehdä päätöstä jokaisen aterian tai suupalan yhteydessä, vaan valinta olisi tehty ikään kuin yhden kerran. Lihan syönnin lopetin yhdellä päätöksellä vuonna 2018. Sen jälkeen olen vain ylläpitänyt tätä päätöstä ilman sen kummempaa pohdintaa.
Millaisilla keinoilla voisin päästä terveellisissä ruokailutavoissa samaan rutiinien tuomaan helppouteen?
