Takana 3,5 kk

Siitä on nyt kolme ja puoli kuukautta kun meidän elämä kiepsahti kokonaan ympäri. Ja kun sanon kokonaan, tarkoitan kokonaan. Siinä rytäkässä vaihtui kodin ja työn lisäksi elämäntapa. Pääkaupunkiseudun kehyskunta muuttui Itä-Suomeksi. Yrittäjän vapaus muuttui oikeaksi vapaa-ajaksi.

On monia asioita joita kaipaan edellisestä elämästä, tietenkin. Ja samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että näinhän tämän piti mennä. Yrittäjyyden ja perhehoitajan työn jälkeen säännöllinen virastotyöaika tuntuu hyvältä. Eli juuri se oravanpyörä, jotka kaikki haluavat hypätä, tuntuu ihanan helpolta ja ennakoitavalta. Työ on työtä ja sen ulkopuolella olet vapaalla. Et varalla etkä takapäivystyksessä vaan ihan aidosti vapaalla.

Työ

Uusi työni syöpäyhdistyksen perhepalveluissa on mielekästä ja innostavaa. Pääsen siinä käyttämään ja kehittämään monenlaista osaamista ja toisaalta tekemään työtä joka tuntuu merkitykselliseltä. Pidän myös siitä, että vaikka työssä on myös koskettavia, haastavia ja vaikeita elämäntilanteita, on tukea tarjolla sekä omasta työyhteisöstä, että työnohjauksesta. Olen myös koko ajan opetellut sitä, että vapaa-aika ja työ erottuvat toisistaan. Syöpätyössä myös omien rajojen tunteminen korostuu, mitkä ovat minun murheitani ja tunteitani, mitkä taas asiakkaan. Kaiken kaikkiaan työ on monipuolista, jatkuvasti uuden opettelua ja oppimista, mutta ennen kaikkea se on kohtaamista, ihmisenä ihmiselle olemista.

Esimiestyön jälkeen tiimissä oleminen tuntuu tosi kivalta. Ei tarvitse huolehtia kuin omista vastuualueistaan, tehdä totta kai yhteistyötä muiden kanssa ja kantaa kortensa yhteiseen kekoon, mutta loppu viimeksi jokainen vastaa omista töistään. On tosi mukavaa olla yksi muista, ihan tavallinen rivityöntekijä, jonka ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea, eikä ottaa kantaa joka asiaan. On myös mukavaa olla työporukassa se uusin jolta ei oleteta edes löytyvän osaamista ja vastausta joka kysymykseen. Saa itse olla välillä se niin sanottu hoomoilanen. Kuinka vapauttavaa!

Opinnot

Tammikuussa aloitin sosionomi opinnot, joissa olen kaiken keskellä edennyt jo opinnäytetyöhön. Kaikki muut opintopisteet alkavat olla enempi vähempi kasassa. Olen saanut opintoja suoritettua nopeaan tahtiin osaksi siksi, että minulla oli opintoja jo suoritettuna ennen koulutuksen alkua, mutta osaksi siksi, että _todella_ haluan valmistua. Työni syöpiksellä on määräaikainen sijaisuus ja työllisyys mahdollisuuteni ovat jatkossa huomattavasti paremmat kun on sosionomin paperit taskussa. Olen myös kokenut opinnoista olevan hyötyä työssäni. Tälläkin hetkellä menossa kriisi- ja traumatyön opintojakso, joka suoraan antaa lisää osaamista ja työkaluja työhön. Näistä sosionomi opinnoista voisi joskus kirjoittaa vähän laajemminkin, mutta sanotaanko, että ensin otan ne valmistumispaperit tähän kätöseen kiitos.

Sosionomi opintojen rinnalla olen aloittanut sosiaalityön aineopinnot Itä-Suomen yliopistoon. Olen tykännyt yliopisto opiskelusta todella paljon. Osa kursseista on haastavia ja oppikirjat ovat englanniksi. Useamman kurssin kohdalla kurssi etenee samaa kavaa: Mielenkiintoinen aihe! – Miksei näistä voida puhua suomeksi?! – En tajua tästä mitään – Luovutan – En luovuta – Luovutan – Kerään itseni ja ryhdyn töihin – Mähän tiedän mistä nää puhuu! – Mä ymmärrän mihin tää liittyy! Ja tähän viimeiseen vaiheeseen jää koukkuun. Että tajuaa miten joku juttu liittyy laajemmin siihen mitä jo osaat ja tiedät. Se vahvistaa omaa ammatti-identiteettiä ja osaamista.

Sosionomin opintojen yliopisto opintojen saman aikainen tekeminen on sekä toisiaan tukevaa, että haastavaa. Koulutukset on luonteeltaan hyvin erilaisia ja niissä on ihan erilaiset arviointi kriteerit. Välillä menee aivan sekaisin, kun esimerkiksi tieteellisen kirjoittamiseen on erilaiset ohjeet ja lähdemerkinnät tehdään joka lafkaan eri tavalla. Niinpä olen esimerkiksi palauttanut yliopistoon esseen, jossa kaikki lähdemerkinnät oli säännön mukaisesti väärin.

Huhu liikkuu, että maisterin opintoihin vaaditaan lähes 5 keskiarvo aineopinnoista, joten ensimmäistä kertaa elämässä opiskelen jotakin ihan arvosanat edellä. Hakuprosessin kannalta myös sosionomin opinnäytetyöstä pitää saada vitonen. Tuntuu vähän hullulta suoraan sanoen, mutta tällä hetkellä motivaatiota opintoihin löytyy ja tavoite olisi saada kurssit kasaan kevään yhteishakuun mennessä. Toivottakaa onnea! Meitsistä tulee maisteri.

Mutta enpä minä ole edes se ainut joka tässä perheessä opiskelee. Tane haki viime syksynä opiskelemaan turvallisuuden ja riskienhallinnan tradenomiksi ja on edistänyt niitä opintoja monimuotona nyt puolisen vuotta. Yksi meidän inspiraatioista muuttaa Kuopioon oli täällä sijaitseva Pelastusopisto, jossa ainoana kouluna Suomessa voi opiskella pelastusalan päällystötutkinnon ja tällä viikolla varmistui, että Tane aloittaa unelmiensa opiskelupaikassa syyskuun alusta.

Perhe

Monia varmaan kiinnostaa miten nuoriso on tänne uuteen kotikaupunkiin sopeutunut. Toisaalta helpon oloisesti, toisaalta alku on aina vaikeaa. Samanlaisia ystävyyssuhteita, mitä vanhassa kodissa oli viritelty esikoulusta asti, on turhaa tässä kohtaa edes kuvitella korvaavansa. Niinpä välillä on yksinäisyyttä, turhautumista ja ikävää. Toisaalta uudesta kodista on alkanut löytyä hyviä puolia, joista sijainti hyvine kulkuyhteyksien ja helppojen koulumatkojen päässä ei ole lainkaan hullumpaa. Siinä missä kahdeksan aamut vaativat ennen lähes 4 km pyöräily bussipysäkille, mistä bussi lähti seitsemältä, jotta sai odotella koulun alkua puolituntia koulun pihalla, nykyisin pisin koulumatka kestää 30 min ovelta ovelle ja lyhyemmät 5-15 minuuttia. Kaupassa nuoriso käy kymmenessä minuutissa.

Yritän lohduttaa (sekä itseäni, että teinejä), että aika auttaa. Ja ehkä se auttaa, ehkä ei, mutta se on varmaa, ettei mikään koskaan kestä määräänsä enempää.

Vapaa-aika

Mitä sitten olen tehnyt sillä kaikella yhtäkkiä auenneella vapaa-ajalla? No mä olen opiskellut. Jos ollaan rehellisiä siis. Eihän ne opintopisteet ihan tyhjästä synny. Toisaalta opinnoille on ollut helppo varata siivu vapaa-ajasta, koska Tane tekee vuorotyötä ja on välillä töissä silloin kun minä olen vapaalla. Ja välillä on ollut ihan hauskaakin kun meillä on keittiön pöydän ääressä kokoontunut opintopiiri, jossa toinen kirjoittaa esseetä sosiaalityön etiikasta ja toinen on pohtinut yhteiskunnan sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Ollaan naurettu sitä, että haaveammattina kummallakin valtion virkamies.

Mut ollaan sitä ehditty muutakin! Ollaan innostuttu tutkimaan uutta kotiseutua pyöräillen. Minulla on sähköpyörä ja Tanella Fatbike ja niillä me viiletämme pitkin Kuopiota maisemia ihaillen. Ollaan käyty uimassa ja laitettu pikkupihaa. Nautittu siitä, että kotona voidaan olla vaan kotona, eikä työasiat seuraa mukana.

Syksylle ilmoittauduin pitkästä aikaa ohjattuun, säännölliseen harrastustoimintaan. Joogaan ja keramiikkaan. Mietin jos sitä kautta saisin palautettua taas luovaa tekemistä arkeeni.

Tykkäät ehkä näistäkin:

Missä sää oot, mää oon hukassa

5 keinoa liikkuvampaan arkeen

Pitäiskö ryhtyä ylipainovalmentajaksi?

Asioita, jotka saavat minut innostumaan