Kirjoitin pari päivää sitten kehtaamisesta. Se poiki yllättäviäkin yhteydenottoja teiltä lukijoilta. Moni oli pohtinut omassa elämässään samoja teemoja, kehtaamista, itsensä likoon laittamista, sitä, että uskaltaisi asettaa tavoitteet riittävän korkealle ja ylipäätään tavoitella omia unelmiaan. Kiitos kaikista viesteistä, ne ovat rohkaisseet ja motivoineet uskaltamaan vielä vähän lisää.
Olen toiminut kehitysvammaisten parissa yli 20 vuotta. Ja olen työssäni aika hyvä. Minulla on näkemystä ja kokemusta, jonka lisäksi pyrin pysymään ajan hermoilla kouluttautumalla ja seuraamalla niin sanotusti skeneä. Samaan aikaan olen koko ajan tehnyt jotakin luovaa, askarrellut, valokuvannut ja blogannut. Olen kehittänyt itseäni paremmaksi alueilla, jotka eivät suoraan liity työhöni, mutta joita kohtaan olen tuntenut intohimoa. Välillä työt ovat vieneet niin paljon aikaa, ettei luovalle työlle ole juuri jäänyt tilaa. Olen kuitenkin oppinut, että voidakseni hyvin, tarvitsen myös luovaa työtä.
Olen monesti kriiseillyt siitä, että olen kiinnostunut monesta eri asiasta. Johtamisesta, esimiestyöstä, sosiaalialan kehittämisestä, kehitysvammaisten kanssa työskentelystä, projekteista, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, puhumisesta, kouluttamisesta, sisällöntuottamisesta. Tästä oli vast ikään mielenkiintoinen juttu Hesarissa, jossa meikäläisille oli nimikin, multipotentiaali. Ihminen jota kiinnostaa vähän kaikki.
Multipotentiaaleille voidaan pitää tyypillisenä sitä, että he nauttivat uuden oppimisesta.
HS.fi
Multipotentiaaleja ei välttämättä arvosteta työelämässä, sillä heidän urapolkunsa voi olla polveleva ja ulkopuolisen silmään voi näyttää, ettei opinnoissa tai työelämän saavutuksissa ole punaista lankaa. Jos ajattelen vaikka itseäni, minulta löytyy niin lähihoitajan, ohjaustoiminnan artenomin kuin valokuvaajankin paperit. Varsinainen ammatillinen osaaminen minulla on kuitenkin kehitysvammatyössä. Täydennyskoulutuksia olen käynyt taideterapian ja voimauttavan valokuvan saralla. Edessä päin kiinnostaisi sekä johtamisen, että journalismin opinnot. Tai sosiaalialan kehittämisen yamk.
Kriisi syntyy siitä, ettei ole missään älyttömän lahjakas, vaan on monella alalla melko hyvä. Aikuiselta tuntuisi keskittyä yhteen asiaan, eikä sinkoilla alasta toiseen. Mutta kun ei voi. Rakastan opiskelua ja uusien taitojen oppimista, mutta kärsivällisyyteni ei riitä hiomaan oppimaani asiaa täydellisyyteen asti. Tyydyn usein riittävän hyvään.
Luovissa toiminnoissa minulle on pitkään riittänyt harrastelu. En ole oikeastaan koskaan edes kehdannut ajatella, saati ääneen lausua, että haluaisin todellakin ansaita osan elannostani luovalla työllä. En halua missään nimessä jättää itselleni rakasta työtä kehitysvammaisten parissa, mutta haluan lohkaista enemmän aikaa erilaisille muille projekteille ja katsoa mihin ne tiet johtavat. Jokin aika sitten päätin uskaltaa ja asetin tavoitteen. Irroitan itselleni enemmän aikaa palkkaamalla yritykseemme uuden työntekijän ja kokeilen jotakin uutta.
Olen tästä päätöksestä aivan innoissani ja kauhuissani. Tuloni tippuvat, palkkaamiseen liittyvät riskit ovat suuret, enkä kaiken huipuksi edes oikein tiedä miten lähden liikkeelle ajatusteni ja ideoitteni kanssa. Pelottaa, mutta eipähän ainakaan voi vanhana sanoa etteikö olisi uskaltanut kokeilla.
Ensi kuun alusta kalenterissani on tilaa, jos sulla on tarvetta sisällöntuottajalle, valokuvaajalle, puhujalle, kirjoittajalle tai luovan projektin johtajalle, niin heitä viestiä.
