Alku vuosi on imaissut minut töihin ja partioprojektiin. Töissä olen rekrytoinut meille uutta ihmistä ja kehittänyt toimintaa yhdessä työntekijöitteni kanssa. Meillä, pienessä työyhteisössä, se on tarkoittanut sitä, että pelkän visioinnin sijaan olen kantanut huonekaluja paikasta toiseen ja repinyt tapetteja. Tarkoituksena meillä on ollut saada kaikki hyöty irti nykyisistä tiloista ja se on vaatinut uudenlaista ajattelua, niin sanotusti on menty boksin ulkopuolelle ja ihmetelty asioita uudesta näkökulmasta.
Partiossa kaikki aloitetaan alusta. Projektin alkuvaiheessa ei vielä ole mitään eikä ketään tilausta lukuunottamatta. Eli Uudenmaan partiopiirin hallitus on tehnyt leiritilauksen, joka meidän leirinjohtajien pitää sitten parhaalla mahdollisella tavalla toimittaa. Viimeiset viikot olenkin ahkerasti rekrytoinut johtoryhmää, pohtinut projektin työvälineitä, tavoitteita ja yli päätään yhdessä mukaan tulleiden kanssa olemme yrittäneet hahmottaa mihin suuntaan porukalla lähdemme.
Johtaja on ollut mulle vähän hankala käsite, sellainen että määkin tässä nyt oikein kuvittelen olevani, isoakin johtajaa muka. Mutta törmäsin Roosa Meriläisen haastatteluun, jossa kerrotaan Meriläisen tituleeraavansa itseään ja yhtiökumppaneitaan johtajaksi ja pitävän kehtaamiskoulutuksia naisille. Kehtaaminen on hyvä ja jollakin tapaa ajankohtainen verbi omassa elämässäni. Itse usein kehtaan ja sitten vähän häpeän sitä että kehtasin. Mietin olisko pitänyt kehdata vielä enemmän vai kehtasinko jo nyt liikaa.
Kirjoitin rekrytointi ilmoituksen yhteyteen, että olen perhekodin johtaja. Hävetti. Kävin läpi perinteisen epävarmuus patterin, kun eihän mulla oikeastaan ole mitään koulutustakaan, eikä mulla ole montaa työntekijääkään, eikä meidän yritys ole kovin suurikaan, lista on loputon. Lopulta päätin kehdata. Tuntui hyvältä. Johtaja Enqvist.
Tiedän, että joillekin mun kehtaaminen on joskus liikaa. Mä en heti mukaudu ulkoapäin tuleviin vaateisiin, toimintatapoihin tai sääntöihin. Haluan ymmärtää syyt ja seuraukset, ne tavoitteet, joihin olemassa olevilla rakenteilla on haluttu päästä. Ja jos näen, että rakenteet ovat aikansa eläneitä, olen valmis kehittämään niitä. Tämä pätee sekä töissäni, että vapaa-ajallani. Ja koen, että kehtaaminen on yksi vahvuuteni johtajana. Silti se vaatii jatkuvaa työtä itsensä kanssa, vuoropuhelua ja tukea ystäviltä. Niin, että seuraavan kerran kun tavataan, kutsu mua johtajaksi.
Naiset, kehdataan yhdessä!
Kiitos tästä postauksesta. Tärkeää asiaa, niin totta monien elämässä – vaikkei edes oltaisi oman firman johtajia, se kehtaamisen miettiminen osuu ja uppoa.
Ja hei, aivan mahtavaa että _kehtaat_ jakaa näitä aitoja ajatuksia täällä. Olen ennenkin kommentoinut, että blogisi yksi hieno ominaisuus on tämä tunne että todellakin jaat itsestäsi, oikeita asioita ja tunteitasi.
Kiitos Mira-Pauliina! Mulle näiden asioiden jakaminen täällä blogissa on yksi tie siihen kehtaamiseen ja asioiden haltuunottoon. Kirjoittaminen selkeyttää omia ajatuksia ja antaa varmuutta, tai toisaalta joskus se myös antaa luvan olla epävarma. Monesti myös lukijoilta saatu palaute ja vertaistuki auttaa, en ole yksi näiden ajatusten kanssa.