Viime aikoina mediassa on ollut paljon esillä vanhusten hoito, eikä ollenkaan positiivisissa merkeissä. Julkisessa keskustelussa yksityiset palveluntarjoajat on kaikki laitettu yhteen nippuun ja tökätty käteen yksisuuntainen lippu alimpaan helvettiin.
Eikä siinä hittojakaan. Ei kenenkään ihmisen oikeudentajuun mahdu se, että samaan aikaan kun toimari kylpee miljoonissa niin mummot makaavat omissa ulosteissaan. Näin karkeasti ilmaistuna.
Vanhustenhoito nousee otsikoihin säännöllisin väliajoin ja joka kerta se saa valtavasti palstatilaa, poliitikkojen lupauksia paremmasta tulevaisuudesta ja ison joukon jeesustelijoita jotka etsivät syyllisiä. Tällä kertaa syy on yksityistämisessä. Hesarissa oli aiheesta hyvä juttu, joka valitettavasti on luettavissa vain tilaajille.
VANHUSTENHUOLLON riittävä henkilöstömitoitus on 30 vuoden ajan laskettu uudestaan noin viiden vuoden välein. Siis aina, kun julkisuuteen on noussut jokin katastrofi vanhustenhuollossa. Tapana on ollut, että kohua seuraa selvitys, laatusuositus lukuineen – ja sitten ei mitään.
-Marja Vaarama HS 3.2.2019
Hoiva-alan yrittäjänä olen seurannut mielenkiinnolla ajankohtaista keskustelua yksityisistä hoivakodeista. Osallistuin muutama vuosi takaperin kaupungin järjestämään “markkinavuoropuheluun”, jonne oli kutsuttu kaikki vammaispalveluita tuottavat tahot. Puheenvuoroista pystyi selkeästi päättelemään, kuka paikalla olija oli oikeasti joskus tavannut asiakkaan, kehitysvammaisen ihmisen. Tarjouskilpailun voittivat tietysti nämä isot toimijat, pienemmillä yksiköillä ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä kilpailutuksessa.
Pienet yksiköt ovat usein pitkän aikaa toimineita, tilat eivät välttämättä täytä nykyajan vaatimuksia omista vessoista ja tietyn kokoisista huoneista. Toiminnan merkityksellisyys, asukkaiden vapaa-ajantoiminnan tukeminen, mielekäs tekeminen ja yksilöllinen kohtaaminen eivät merkitse kilpailutilanteessa juuri mitään, sillä laatua mitataan ihan eri asioilla. Eikä kyse ole pelkästään kunnista, myös omaiset haluavat mielummin lapsensa uutuuttaan hohtavaan isolla rahalla rakennettuun asuntolaan, ja ymmärtäähän sen. Harva siinä tilanteessa muistaa enää isojen toimijoiden saamaa kritiikkiä, kun omalle lapselle avautuvat ovet itsenäiseen elämään.
Se, että sosiaalipalveluiden kentällä on myös yksityisiä toimijoita, tuo asiakkaalle lisää valinnanmahdollisuuksia. Hoivatyön kentällä on pieniä yksityisiä palveluntarjoajia, jotka hinnan sijaan voisivat kilpailla laadulla. Verot maksetaan Suomeen ja toimitusjohtaja itse tuntee asiakkaat nimeltä ja osallistuu hoivakodin arkeen. Miljoonia ei näissä paikoissa ole nähnyt kukaan. Kumpa kunnat ostaisivat palveluita pörssiyhtiöiden sijaan heiltä. Talous-Sanomissa oli juttua siitä, miten pääomasijoittajat ovat muuttaneet hoiva-alaa. Joissakin kunnissa tilanne on se, että isot pörssiyhtiöt ovat ostaneet kaikki pienet yritykset, eikä vaihtoehtoja enää ole.
Pieniäkin toimijoita vielä on, toivottavasti myös tulevaisuudessa.
