Partio on harrastus, joka antaa ja ottaa paljon. Olen viime aikoina miettinyt paljon tätä tasapainoa, sillä otin vastaan Uudenmaan partiopiirin piirileirin 2020 toisen leirinjohtajan pestin ja osana pestiäni minun tulee pestata leirin johtoryhmä.
Blogiani seuranneet tietävät, että olen partiolainen. Kaikki eivät varmasti tiedä partioharrastukseni laajuutta, mutta kesäleireistä olen kirjoittanut tänne blogiin vuosittain. Pääset lukemaan leireistä esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.
Aloitin partion vuonna 1995, samana vuonna kuin Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Sattumaako? Ensin toimin paikallisissa ympyröissä, omassa lippukunnassani eli Kirkkonummen metsänkävijöissä. Tein kaikenlaista aina tapahtumien järjestämisestä yhdistyksen hallituksessa työskentelyyn. Opin ottamaan vastuuta, jakamaan sitä ja ennen kaikkea johtamaan ihmisiä. Lippukuntapestien jälkeen siirryin harrastamaan alueelliselle tasolle. Toimin kouluttajana uusille partioon tuleville aikuisille. Olin aktiivinen toimija siihen asti kunnes törmäsin sellaiseen seikkaan, ettei minulla ollut pienten lasten vanhempana varaa osallistua suurleirille. Elettiin vuotta 2004, eikä minun olisi pienen vauvan kanssa ollut mitään järkeä osallistua koko leirille, mutta siihen se partio kuitenkin loppui kymmeneksi vuodeksi.
Aloitin harrastuksen uudestaan omassa lippukunnassa sen myötä, kun omat lapseni tulivat partioikään. Huomasin kuitenkin, että moni asia oli kymmenessä vuodessa muuttunut, enkä löytänyt enää itseäni siitä tekemisen tavasta. Kymmenessä vuodessa lähes koko porukka oli vaihtunut niin omassa lippukunnassa kuin piirissäkin, koko partio-ohjelma oli kokenut muutoksen. Yli päätään maailma oli muuttunut, niin partiossa kuin sen ulkopuolellakin. Oli traagista huomata, ettei pelkän nostalgian varassa elä mikään organisaatio, edes partio.
Koska kaikki oli muuttunut, jouduin etsimään itseäni ja omaa paikkaani harrastuksen parissa kokonaan uudelleen. Ilmoittauduin mukaan Ko-Gi kurssille, joka on partion oma johtamisen jatkokurssi. Kurssilla pääsi tutustumaan ihmisiin oman partiokuplan ulkopuolelta ja todella pohtimaan omaa ja partion roolia tässä päivässä.
Yksi asia johti toiseen ja löysin oman tapani harrastaa partiota. Partioleirit ovat minulle sopivia projekteja. Niissä paperihallintopartio, eli kokouksissa istuminen, suunnittelu ja projektityöskentely konkretisoituvat leiriksi. Suunnitelmat voivat olla vaikka kuinka korkealentoisia, mutta fakta on se, että heinäkuun lopussa tuhannet ihmiset nukkuvat metsässä, riippumatta siitä missä vaiheessa suunnittelu on. Se pitää jalat sopivasti maassa.
Partiossa projektin johtaminen on haaste. Leirien eteen tehdään tuhansia tunteja töitä vapaaehtoispohjalta. Joukossa on paljon nuoria tekemässä ensimmäisiä johtamisen pestejään, on paljon ammattilaisia, on intoa, osaamista, erilaisia kykyjä ja näkemyksiä. Projektin johtajien tehtävänä on näyttää kaikille suuntaa, niin, että jokainen omasta pestistään käsin tietää, minne yhdessä olemme menossa.
Leirinjohtajan pesti on suurinta mitä olen koskaan tehnyt vapaaehtoistyössä tai edes työelämässä. Olen varma, että projekti haastaa kaikilla oman osaamiseni osa-alueilla ja näyttää monen monta asiaa, joita en vielä osaa. Uskon kuitenkin siihen, että hyvä johtaja ei itse osaa kaikkea, vaan kerää ympärilleen ihmisiä, jotka täydentävät toisiaan. Jos sua kiinnostaa partio ja olet hyvä tyyppi, hae meille!
Kiva lukea aikuisten partiolaisten pohdintoja partiosta aikuisen harrastuksena. Itse harrastin partiota pikkuvauvasta (tietenkin turvallisesti omien vanhempien seurassa) reilu parikymppiseksi, kunnes aktiivinen pelastuskoiraharrastus vei mukanaan. Ja nyt kun yritin jatkaa aikuisena, huomasin etten tajua mistään mitään, aikuisia pyörii jotenkin ihan liikaa saman sopan kimpussa (15 lapsen lauma, 5-7 aikuista…), eikä mua oikeasti tarvita yhtään mihinkään.
Päätin että antaa sitten olla. On kyllä ikävä sellasta omaa porukkaa, jossa harrastaa, mutta aika on tainnut ajaa ohi 🙁
Hei, olen kuullut muiltakin, että aikuisena mukaan tuleminen ei ole ihan helppoa. Ei se ollut sitä minullekaan. En oikein löytänyt omaa paikkaani lippukuntatoiminnasta, mutta onneksi minulla oli mahdollisuus hakea omaa harrastusta muualta partion parista. Partiossa kyllä tunnistetaan tämä haaste uusien aikuisten kanssa ja itse asiassa juuri taisi valmistua jokin tutkimus, jollei peräti toiminta ohje asiaan liittyen. Ei kukaan nimittäin halua harrastaa tai tehdä vapaaehtoistyötä jos tuntee, ettei oma panos ole tärkeä tai jos kokee muuten ettei kuulu porukkaan. Harva viitsii ottaa asiaa puheeksi vaan enemmin sitten lopetetaan kaikessa hiljaisuudessa. Siitä olen kuitenkin erimieltä, että aika olisi ajanut ohi! Partiossa on todella monenlaisia pestejä ja mitä erilaisempaa tekemistä, joten jos kiinnostaa niin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä joko sinne omaan lippukuntaan tai sitten omaan piiriin. Uskon, että omassa lippukunnassasikin ollaan kiitollisia jos rohkeasti laittaa viestiä, että sudenpentulaumalla tuntui olevan jo riittävästi johtajia, tarvittaisiinkohan jossakin muualla tekijää?