Mietin tässä taas yksi päivä tätä blogiani ja elämääni ja ilmastonmuutosta. Ja sitten tietenkin tätä ikuisuus kysymystä eli blogien kaupallisuutta, se tavalla tai toisella tuntuu nivoutuvan myös ilmastonmuutokseen ja maailman pelastamiseen. Rupesin oikein syvällisemmin kelailemaan sellaista asiaa kun aitous. Koska aitous on ollut blogeissa ja sosiaalisessa mediassa laajemminkin jo pitkään nousussa. Että mitä se aitous sitten noin niin kuin omalla kohdallani tarkoittaa. Että millainen se aito Minna sitten oikein on. Mikä aidosti on aitoa?
Asia nousi ajankohtaiseksi kun tarjoutui mahdollisuus tehdä kaupallinen yhteistyö erään leffan tiimoilta. Sellaisen elokuvan, jota olin menossa katsomaan, joka aidosti kiinnosti minua, mutta ei sinällään kuulu blogini aihepiiriin. Elokuvat yleensä eivät kuulu blogini aihepiiriin. Monet muutkaan asiat eivät kuulu blogini aihepiiriin, joka on itse asiassa aika hankala määritellä. Kun varsinaisesti blogillani ei ole kovin tarkkaa aihepiiriä. Mutta pitäisi olla. Jotta olisi helpompaa olla aito. Koska on aika epäaitoa suositella elokuvaa blogissa, jos se ei oikein sitten kuitenkaan ole sitä aidosti omaa juttua.
Aitous on ihan yhtä rakennettua kuin epäaitouskin. Sanokaa minun sanoneen. Koska olen itse julistautunut lähes kasvissyöjäksi, ja yrittänyt myös omilla toimillani kiinnittää huomiota ilmastonlämpenemiseen, eettisyyteen, ekologisuuteen, itse tekemiseen ja hyvä ihmisyyteen, olisiko epäaitoa promota leivänpäälis kinkkua? Tai eineksiä? Pikaruokaa? Kassilohta? Yksityisautoilua? Ulkomaan matkoja? Tai juustoja? Koska rehellisyyden nimissä, korjaan, aitouden nimissä, meillä perheessä kuluu kaikkia edellä mainittuja tuotteita. Siivouksessa on käytössä milloin mitäkin, kaikki ei ole luomua, syömme Dr Otkerin pinaattipakaste pizzaa ja jos lapset saavat valita, niin he haluavat syödä Saarioisten liha-makaroonilaatikkoa. Koiran ruoka ei ole ekologista nähnytkään. Enkä valitettavasti todellakaan jaksa juosta kirppareilla vaatteita metsästämässä.
Aito minä on kaukana omavaraisesta ja ekologisesta. Aito minä rimpuilee laiskuuden, mukavuudenhalun ja välinpitämättömyyden ikeessä. Aito minä lämmittää uunissa ranskanperunoita ja kalapuikkoja sen jälkeen kun on kykkinyt koko päivän pihalla omavaraisuus kasvulaatikoita rakentaen. Aito minä innostuu pienpaahtimoiden kahvista, mutta käy ulkomailla Starbucksissa, koska siellä on ilmainen wifi. Aito minä ostaa välillä leivänpäälis kinkkuja perherauhan ylläpitämiseksi. Aito minä valitsee ekologisuutta silloin kun sitä saa helposti lähiPrismasta tai kotiin kuljetuksella. Aito minä ei aina jaksa välittää. Aito minä rakastaa käydä elokuvissa, hyvässä ravintolassa ja sienessä. Aito minä tekee itse ja ostaa valmiina. Aito minä kykkii puutarhassa ja tuijottaa Viaplaytä, HBO:ta, ja Netflixiä, kaikkia samaan aikaan. Aito minä on kiinnostunut ympäristöstä, silloin kun se sopii omaan agendaan. Aito minä on kiinnostunut yhteiskunnallisista kysymyksistä, mutta ei viitsi ottaa kantaa täällä blogissa, ettei tule pahoja puheita. Aito minä on nössö. Aitoa minää ei vaan aina kiinnosta.
Aitous sekoitetaan kovin usein arvoihin. Minulle tärkeitä arvoja ovat perhe, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, luonto, rehellisyys, avoimmuus. Aitous ei ole johdonmukaista, aitous ei ole seesteistä eikä aitous varsinkaan ole aina kaunista. Arvot sen sijaan voivat olla. Arvot eivät ailahtele siinä missä rouva Een mieliteot. Arvot pysyvät, vaikka aina ei pystyisikään elämään niiden mukaisesti. Arvotkin muuttuvat ja siinä missä jokin aika sitten koin, että esimerkiksi lihan syönti sopi arvomaailmaani, on tilanne muuttunut ajan kanssa. Silloin kun söin lihaa, meillä syötiin jauhelihaa, nakkeja ja muuta tehotuotettua lihaa. Näiden tuotteiden markkinointi blogissani perustui aitouteen, niitähän meillä ihan oikeasti syötiin. Aitoudesta huolimatta jouduin tinkimään arvoistani.
Lyhyestä virsi kaunis, eli aitouden sijaan pitäisi puhua arvoista. Bloggaajien aitouden arvioiminen on syvältä, pitäisi keskittyä etsimään tyyppejä, joiden arvomaailma kohtaa oman kanssa. Tai haastaa tai provosoi, mitä ikinä elämäänsä kaipaa. Aidot ihmiset kääntävät takkia tosi elämässä. Aidot ihmiset ailahtelevat, tekevät vääriä valintoja, antautuvat mainoksille, pyörtävät pyhiä päätöksiä ja satunnaisesti myyvät sielunsa saatanalle blogistaan markkinatilaa. Aidot ihmiset kuitenkin yrittävät elää arvojensa mukaisesti, jos eivät tänään, niin huomenna ainakin.
Kiitos hyvästä postauksesta! Tämä on helppo allekirjoittaa. Oon pohtinut nykyisin tosi paljon sitä, et miten paljon loppujen lopuksi aktiivinen somepresenssi helposti rajoittaa aitoutta. Koska jos haluat saada vaikka ison seuraajamäärän instatilille, se ei voi rönsyillä nyt ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Se helposti myös kahlitsee aitoutta. Toki blogi tai insta edustavat usein vain jotain puolta ihmisestä, mut kyllä se silti helposti pikkuisen pakkaa asiat välillä niin tiiviiseen pakettiin, ettei se välttämättä ole aina ihan aitoa. Itselleni tuottaa välillä tuskaa esimerkiksi instagramissa suht tärkeä visuaalinen johdonmukaisuus. Oikeasti kun voisin kuvata ihan hyvin jokaisen kuvan täysin erilaisella tyylillä ja aika usein myös erilaisella sävymaailmalla. Se aito minä on todella impulssiivinen ja rönsyilevä. Somepakkaaminen helposti kutistaa ja tiivistää. Välillä liikaakin. Joudun aika ajoin muistuttamaan itselleni, et no, tää on nyt tämmönen setti: älä unohda, olet myös paljon muuta. 🙂
Sepä se, internetti odottaa aitoutta, mutta samaan aikaan sisällöntuottajilta erityisesti odotetaan tietyntyyppistä aitoutta. Olen monesti miettinyt tytärtäni joka opiskelee kosmetologiksi ja on aidosti kiinnostunut monista pinnalliseksi mielletyistä asioista kuten meikeistä ja ihonhoidosta. Miksi nuorten naisten kiinnostuksen kohteet kategorisoidaan vielä erityisen pinnalliseksi, mutta puutarhanhoito esim olisi jotenkin diippiä? Me tehdään kauheasti jakoa sen suhteen miten on hyväksyttyä olla aito.
Oi että oli hyvä kirjoitus! Minäkin olen muuten aito nössö. 😀 Oikein sydämeni pohjasta.
Nössöily 4ever! Kasvotusten käytävässä keskustelussa tykkään siitä, että puhutaan tunteitakin herättävistä aiheista, kuten juuri vaikka uskonnosta, politiikasta, äitiydestä, ihmisoikeuksista. Mutta internetissä pitäisi varautua liikaa henkilöön käyvään keskusteluun ja siihen en oikein ole valmis.
Voi pasku. Kirjoitin tähän hirmuisen sepustuksen aiheesta ja onnistuin pyyhkäisemään kentän tyhjäksi. Mur.
Tässä tiivistetyt pointtini: Onneksi löysin tänne, pitkästä aikaa viihdyttävää tekstiä! Aito ja elämänmakuinen ovat tosiaan blogien muotisanoja, huolimatta miten mitäänsanomatonta tai jotainsanovaa sisältöä sivustolla on. Elämä harvoin maistuu Iittalan lautasasetelmilta, putipuhtaalta kodilta ja läpiupealta perhe-elämältä. En kuitenkaan sano, että kaikkien pitäisi vetää elämänsä nurja puoli härskisti kaikkien näkösälle. Jokainen bloggaa tyylillään
Olen hyvin samaa mieltä siinä, että jokainen saa esitellä omasta elämästään juuri niin paljon tai vähän kun haluaa. Ihan samalla tavalla kun jokainen miettii mitä haluaa esimerkiksi omassa henkilökohtaisessa sosiaalisessa mediassaan jakaa. Joku kertoo avoimesti lapsettomuudesta, sairauksista, takaiskuista ja aviokriiseistä. Joku toinen taas jakaa päivän polttavia puheen aiheita ja kolmas vain koirakuvia. Ja kaikki on ihan ok jasallittua, jos he jokainen tahollaan ovat niiden asioiden kanssa sujut. En silti menisi ketään arvioimaan aidoksi/epäaidoksi näiden jakamisten perusteella.