Meidän tontilla vilisee peuroja. Ihan oikeasti siis. Parhaimmillaan parikymmenpäiset laumat laiduntavat pelloilla, ne syövät ikkunan alle kasvatetut liljat ja katkovat pionit. Peurat eivät kunnioita edes terasseja vaan saattavat muina peuroina tepastella puisen pation poikki ja maistella kesäkukkia siinä sivussa.
No tästäpä innostuneena päätin pyhittää yön peurojen valokuvaamiselle. Sieluni silmin näin kuinka komea sarvipää tuijottaisi ruudussa kohti kameraa samalla kun taustalla näkyisi upea öinen usva. Minä painaisin laukaisinta ja kas. Vuoden luontokuva olisi siinä. Olin jo nimennyt teoksen “peurojen yöksi”.
Teltta oli ollut pihalla jo muutaman yön, eikä se vaikuttanut millään tavalla peurojen elämään. Siellä ne laidunsivat kuin maan omistajat ikään. Minä vein teltalle yöpymistarvikkeet, kameravarusteet ja vesipullon. Pakkauduin sisälle telttaan ja odotin. Ja odotin. Kameran edestä lensi yöperhonen. Jossain vaiheessa luovutin ja päätin yrittää uudestaan aamuyön tunteina. Silloin olisi usvaakin. Oli kyllä. Mutta yhtä ainutta peuraa en nähnyt.
Että jäi se vuoden luontokuva sitten tältä erää ottamatta.
Onneksi on kukkia.
