Toukokuu

Tämä on ollut kaikin puolin kummallinen toukokuu. On ollut lämmintä ja kuivaa. Kuumaa jopa. Olen ollut enemmän ulkona kuin sisällä.

Olen hämmästynyt pihani kauneudesta, rikkaruohojen vimmasta ja esiin nousevista perennoista. 27 pionia nousee ponnekkaasti eri puolilta pihaa. Olen kastellut, rakentanut ja kitkenyt niin kuin tämä olisi viimeinen kesä, mutta suunnitellut tulevaa, niin kuin tämä olisi vasta ensimmäinen.

Olen tehnyt raparperimehua, nauttinut sitä sitruunamelissan kanssa melkein valmiilla terasilla ja kuunnellut kuinka käki kukkuu. Olen grillannut munakoisoja omasta puutarhastani hakemilla yrteillä ja haaveillut mehiläisistä. Olen saanut itse kasvatetun lobelian pukeamaan kukkaan. Yhteen kukkaan.

Olen seurannut tomaattien taian omaista kasvua. Kukintaa ja raakileiden paisumista. Olen harkinnut heidän nimeämistään. Olen istunut omenapuun alla ja katsellut kuinka kukat hiljalleen leijuvat maahan ja kuunnellut pölyttäjien huumaavaa surinaa.

Olen tarkistanut porkkanoiden itämisen päivittäin ja unohtanut minne olen kylvänyt mitäkin. Olen lopettanut kitkemisen salaattilaatikossa, koska en erota rikkaruohoja. Olen syöttänyt lehtikaalintaimia peuroille ja kehäkukan taimia kanoille. Koirien kanssa olen leikkinyt perunan piilotusta.

Samaan aikaan olen joutunut miettimään omaa jaksamistani ja terveyden tilaani. Olen käynyt läpi vaihtoehtoja ja päätynyt leikkaus jonoon. Erilaisia hoitoja on kokeiltu, mutta apua ei ole löytynyt. Minulta poistetaan kohtu.

Olen käynyt läpi erilaisia tunteita naiseuteen, ikääntymiseen ja hedelmällisyyteen liittyen. On ollut oikeastaan melko karvasta huomata, miten iso ero on sillä, että päättää, ettei halua enempää lapsia kuin, että ei voi lapsia saada sen takia, että oma keho ei toimi. Illuusio siitä, että itse hallitsee omaan elämäänsä liittyviä valintoja särkyy. Samalla hajoaa kuvitelma ikuisesta nuoruudesta. Sitä ei enää olla hehkeimmässä kukassa vaan ikään kuin ylikypsän päärynän tilassa.

Vaikka toisaalta leikkaus päätös on helpotus. On jaksamista syövää kokeilla erilaisia lääkkeitä, toivoa apua ongelmaan ja pettyä kun tilanne pahimmassa tapauksessa vain pahenee hoitojen myötä. On karseaa olla keski-ikäinen nainen, jonka elämää hallitsee tehtävänsä täyttänyt kiukuttelemaan ruvennut kohtu.

Eli tässä sitä keikutaan. Kasvatetaan papuja kuin viimeistä päivää kun jostainhan se hedelmällisyyden kokemus on saatava.