Kioto on lyhyellä kokemuksella juuri sitä mitä odotinkin. Sekoitus vanhaa ja uutta. Tuttua ja tuntematonta. Modernia ja ikiaikaista. Idän eksotiikkaa ja länsimaisia tuulia.

Vaikka Kiotossa on puolitoista miljoonaa asukasta, on yleinen tunnelma kuitenkin rauhallinen ja kaukana siitä eteläisempien Aasiana maiden kaoottisuudesta mihin esimerkiksi Intian reissullani törmäsin. Ihmiset ovat äärimmäisen kohteliaita, mutta ihanan pidättyväisiä. Kukaan ei tyrkytä mitään, eikä kysele kuulumisia suomalaista tyyliä enempää.

Kumartelu on loputonta. Hotellin henkilökunta polvistuu sulkemaan huoneemme oven lähtiessään. Tai ei tämä mikään hotelli ole, vaan perinteinen majatalo, ryokan. Oli melkoinen yllätys saapua perille reilun vuorokauden matkustamisen jälkeen kun huomaat, ettei huoneessasi ole lainkaan sänkyjä. Aamupala tarjoillaan omaan huoneeseen niin, että sängyt pedataan ensin pois ja sen jälkeen aamupala katetaan matalalle pöydälle. Huoneessa istutaan lattialla, eikä täällä oikeastaan ole mitään tasoja tai kaappeja pöytää lukuun ottamatta.

Ensimmäisenä iltana meillä oli todellinen Japanilainen elämys, kun nautimme illallisen Awata Sanso nimisessä michelintähden ravintolassa. Ravintola valikoitui sillä perusteella, että se oli ainut löytämäni tähtiluokiteltu ravintola, jonne pystyi varaamaan pöydän sähköpostilla. Kallishan se oli kuin mikä, mutta kerrankos sitä juhlitaan 20 vuotta yhdessä ja vieläpä Japanissa. Ne jotka seuraavat minua instassa, pääsivätkin jo livenä seuraamaan koomisia tilanteita kun eteemme kannetaan mitä erikosimpia meren eläviä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin maistamaan merimakkaraa, merisiiliä ja merikorvaa. Joista viimeisin on vieläpä älyttömän kallis ja arvostettu herkku. Pakko on myöntää, että taisivat tarjota helmiä sioille. Osa ruuista oli niin erikoisia, että syömättä jäi. Erityisesti, koska kaikissa ruuissa raaka-aineet todellakin loistivat. Itse kaipaisin esimerkiksi kalaani suolaa. Tässä seurassa jopa Sasu Laukkonen kalpenee.

Yksi meille tarjotuista ruuista oli höyrytettyä naurista, höyryetettyä valkoista kalaa ja mätiä. Niin ja maistoimme myös pallokalaa. Hauskana yksityiskohtana, että seuraavana päivänä Tane luki uutisista, että pallokalan myrkyllisiä osio oli päässyt myyntiin. Vaikkakin epäilemme ettei meille tarjottu pallokala ollut sitä myrkyllistä lajia.

Kaikken kaikkiaan ateria oli sellainen, että jälkipolville riittää kerrottavaa. Niin erikoinen se oli. Ei mitään california makirullia.

Toisena päivänä meillä oli ohjelmassa ruokakävelykierros; FooDrind Tour. Olin saman tyyppisellä kierroksella aikoinaan New Yorkissa ja tykkäsin kovasti. Emmekä joutuneet pettymään nytkään. Olimme ainoat kierrokselle ilmaantuneet ja kiersimme kolme tuntia Nishiki markettia ja Gion aluetta maistellen erilaisia paikallisia herkkuja. Yllä olevasta kojusta ostimme kuuleman mukaan Kioton parhaat soijamaidon nahkat.

Tässä aijemmin mainitsemani merikorva. Ulkonäkö tuo mieleen kotoisan karjalanpiirakan. Maku ei niinkään.

Kiotossa syödään paljon ankeriaita. Tässä kojussa me käytiin maistamassa ankeriastempuraa ja paistettuja ankeriaita ja tutustumassa kalankäsittelyyn. Koska kalassa on niin paljon ruotoja, ettei niiden poistaminen ole järkevää, hakataan kalan liha millin tarkkuudella, mutta kuitenkin niin, ettei se irtoa nahasta, eikä nahka mene rikki. Hakkaaminen saa ruodot häviämään.

Näitä saken tekoprosessin ylijäämä riisimössöön säilöttyjä kurkkuja me ei maistettu. Mutta mielenkiintoisen näköisiä.

Näissä tunnelmissa! Seuraavaksi matkamme jatkuu valokuvauskurssille.

 

Seuraa meidän reissua Instagramissa, päivitän aktiivisesti stooreja 🙂