Toisen koiran hankinta puhututtaa, mietyttää ja aiheuttaa pään vaivaa. Onko tarpeen, kannattaako ja jos niin millainen?
Usko on yksi vuotias, lempeä ja rauhallinen uros labradorinnoutaja. Hän on hyvin miellyttämisenhaluinen, nopea oppimaan, rakastaa kaikkia ja on mielellään tapahtumien keskipisteessä. Usko tulee toimeen myös meillä vapaana loikkivien kanien ja kissojen kanssa.
Olen viime aikoina pohtinut, että ihana Uskomme tarvitsisi seuraa lajitoverista. Naapurin sekarotuisen Artun kupsahdettua lokakuussa kunnioitetussa 15 vuoden iässä, ei Uskolla ole ollut koiraseuraa. Asumme niin syrjässä, että lenkeillä tulee toisia koiria vastaan aniharvoin, eikä me rehellisesti sanottuna ollaan mitään koirapuistossa norkoilijoita. Mulla on tälläinen ajatus, että eläimillä pitää aina olla lajitoveri. Siksi meillä on kaksi kania, kaksi kissaa ja kaksi gekkoa. Vaikka ne gekot ei kyllä ole ollut mun idea.
No joka tapauksessa, nyt on sellainen ajatus ollut, että Uskolle kaveri.
Toisen koiran hankinta
Koska Usko on niin säyseä ja rauhallinen koira, ajattelen, että hänelle sopii kaveriksi myös vähän tempperamenttisempi veijari. Tärkeää meille rodussa on se, että koira olisi melko perusterve, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen, ei liian jalostettu mihinkään suuntaan. Sukupuoli asiaa en nyt niin tarkasti ollut miettinyt, meillä on aikaisemmin ollut leikattu uros ja narttu, mutta kaksi urosta voisi olla helpompi.
Minusta on myös reilua sanoa ääneen, että me emme käy koiran kanssa näyttelyissä, eikä meillä ole toistaiseksi ollut intoa harrastaa koiran kanssa mitään virallisia koiraharrastuksia. Meillä koirat ovat mukana töissä, kotona ja vapaa-ajalla. Ne ovat harvoin yksi kotona muutamaa tuntia pidempään ja pääsääntöisesti ne saavat ulkoilla vapaana, mutta niitä ei kuitenkaan jätetä yksin ulos pitkiksi ajoiksi. Asumme pienen hiekkatien päässä metsien ja peltojen keskellä, joten koirilla on mukavasti tilaa temmeltää, vaihtelevat lenkkimaastot ja paljon ulkoiluttajia.
Meidän perheessä koira on kuitenkin vain koira. Se on rakas perheenjäsen kyllä, mutta silti koira. Sillä on oma paikkansa laumassa, säännöt joita se noudattaa ja omat koiramaiset tapansa, joita se toteuttaa. Koirat saavat levätä ja ruokailla rauhassa, mutta tarvittaessa koira myös irroittaa otteensa lelusta, luusta tai ruuasta. Meidän koirat ei tottelevaisuudellaan pärjäisi missään kisoissa, mutta niitä voi pitää vapaana, niitä ei tarvitse pelätä eikä ne isottele ihmisille. Mä uskon koirien kohdalla samaan kuin lasten kasvatuksessakin. Rajoja ja rakkautta. Ja maalaisjärkeä. Ja sillä reseptillä kaikista meidän koirista on tullut selväpäisiä yksilöitä. Vuosien varrella meillä on ollut erilaisia koiria kääpiösnautserista mastiffiin, yksi tai kaksi koiraa kerrallaan.
Summasummarum kasvattaja, luulen, että tarjoaisin koirallesi hyvän kodin.
Toisen koiran hankinta eteni sen verran pitkälle, että otin yhteyttä kasvattajaan ja kerroin että yks vee labbikselle kotikoirakaveria. Kaikki oli ok. Sovittiin jo päivä milloin pentuja voi mennä katsomaan. Kerroin, että olisimme kiinnostuneita urospennusta, mutta narttukin käy. Kun kasvattaja sai kuulla, että meillä on uroskoira taloudessa, muuttui ääni kellossa. Eräänä yönä puoli kahdentoista maista kasvattajalta alkaa tulla viestiä. Onko teillä nyt koiraa? Uros vai narttu? Miksi halutaan just tää rotu? Olen vähän hämmentynyt, mutta vastaan. Ihan kuin mitään aikaisempia keskusteluita ei olisi käyty. Yht äkkiä labradorinnoutaja on ongelma. Uroskoira on ongelma. Koirien strerilointi on ongelma. Kotikoira on ongelma. Kasvattajan mielestä uroskoiran kaveriksi käy vain toinen uros.
Tämä projekti kariutuu siihen, että kasvattajalla ja itselläni on eri näkemys koirien pitämisestä. Minusta on tärkeää, että hankin koirani kasvattajalta johon voin tarvittaessa olla yhteydessä, jos koiran kanssa tulee jotain ongelmia tai kaipaan toista näkökulmaa johonkin asiaan.
Olen aikaisemminkinkin törmännyt siihen, että koirien kasvattaja seuloo uusia omistajia todella tarkalla kädellä. Ostajaehdokkailta tentataan koira osaamista ja varoitellaan sitoutumisesta ja rahan menosta ja kouluttamisen haastavuudesta. Silloinkin kun ollaan myymässä ihan peruspertsa rotuja. Mä ymmärrän varovaisuuden rotujen kohdalla, joita on vaikea kouluttaa, tai jotka oikeasti ovat vaativia. Mutta seurakoira? Miten mä voin todistaa osaavani, pystyväni ja ymmärtäväni, jos mun sanani ei ole riittävä? Ehkä pitäisi tulostaa lasten syntymätodistukset ja velkakirjat ja kertoa, että mä ymmärrän jotain sitoutuneisuudesta ja rahan menosta.
Ja sanottakoon vielä. Minusta jokaisella kasvattajalla on oikeus valita millaiseen perheeseen koiransa myy. Voi myydä metsästävään, tai voi myydä näyttelyissä käyvään tai pelkästään raakaruokintaan sitoutuvaan. Voidaan myydä vaan lapsettomaan, vaan ainoaksi koiraksi tai vaan samaa sukupuolta olevan koiran kaveriksi. Se on kasvattajan oikeus. Mutta jos haetaan “hyvää perhettä“, niin ostaja ei voi tietää, että tälle kyseiselle kasvattajalle se hyvyys tarkoittaakin just jotain tiettyä juttua, jos sitä ei kerrota.
Kysymyksiä liittyen toisen koiran hankintaan
Tämä episodi saa minut kuitenkin pohtimaan uudestaan sukupuolikysymystä ja koiran strerilointia. Yritin lukea erilaisia näkökulmia internetistä, mutta kävi perinteiset, en tullut hullua hurskaammaksi. Osa on sitä mieltä, että eritoten nartun strerilointi olisi terveydellisistä syistä olisi perusteltua. Osan mielestä kannattaa hankkia samaa sukupuolta olevat koirat, osan mielestä kaksi urosta on huono yhdistelmä. Ja osan mielestä sitten koirien sterilointi ja kastrointi on väärin. Mitä mieltä te olette?
Olen myös miettinyt, että maksaako vaivaa hankkia kaveriksi rotukoira? Meitä ei kiinnosta koiran huolella jalostuskäyttöön valitut vanhemmat, eikä niiden voittamat kilpailut. Me ei olla ihmisiä jotka verkostoituu kasvattajien kanssa ennen pentujen hankintaa, eikä me liikuta koira piireissä. Me ei vietetä yömyöhään chatissä vakuuttelemassa, että me ollaan oiva perhe, eikä lähetetä nöyriä perhetilanne selvityksiä koiran takia. Kannattaako meidän siis ylipäätään maksaa yli tonni rotukoirasta? Olisko meidän käytölle parempi hankkia sekarotuinen, kun ei kuitenkaan meinattu lähteä mukaan jalostusbisnekseen?
Mites muut koiraihmiset? Yksi vai kaksi koiraa? Uroksia vai naaraita? Mitä rotuja ja miksi?
Kiitos kivasta blogista. Nyt kyseessä on aihe, josta uskallan jotain sanoakin 😀
Itselläni on nyt kolme koiraa, entisiä kodittomia Viipurista ja en tule ikinä ottamaan rotukoiraa pentuna kasvattajalta, korkeintaan kotimainen kodinvaihtaja voisi tulla kysymykseen. Olen pääasiassa yksin elävä aikuinen ja pärjään vähän hankalammankin koiran kanssa. Samalla vaadin koiralta aika vähän. Haluan vain seuraa ja lenkkikaverin, en koirakoulun mallioppilasta. Lapsiperheissa vaatimukset koiralle ovat toki erilaiset eikä rescue ole aina paras vaihtoehto. Niitäkin on tosin samalla lailla erilaisia kuin rotukoiria. Suosittelen miettimään tätäkin vaihtoehtoa. Siskollani on ollut vuosia sijoitusrotukoiria ja kyllä niidenkin kanssa on tullut ylläreitä niin luonteen kuin terveydenkin kanssa. Mielestäni toisen koiran ottaminen oli helpompaa kuin ensimmäisen. Ja toisen koiran ottaminen oli myös helpompaa kuin kolmannen, koska kädet loppuivat kesken 😀 Siitä vain! Koira on laumaeläin ja tosi moni viihtyy kaverin kanssa. Sukupuolen sijaan pidän tärkeämpänä myös. että koirien iät natsaavat. Kaksi samanikäistä urosta tai narttua on pommi.
Kiitos kommentistasi! Mä olen seurannut tuttujen resque koira projekteja ja toisilla on ollut ihan nappiin menneitä valintoja, mutta monella on ollut aikamoisia haasteita myös. Meillä koira on mukana kehitysvammatyössä ja koen, että se vaatii, että pentu pienestä pitäen oppii sosiaaliseksi ja useiden ihmisten kanssa toimeentulevaksi. Tästä syystä olen skeptinen resquekoiran soveltuvuudesta meille. Tai että meille se on iso riski, jos koira ei sitten koskaan oikein totukkaan ihmisiin. Joku kotimainen kodinvaihtaja voisi tulla kyseeseen, niitä olen vähän sillä silmällä katsellutkin. Pentu tuntuu kuitenkin varmimmalta vaihtoehdolta, koska jos se ei onnistu niin voi hyvin pitkälti katsoa peiliin.
Moikka! Täällä juuri tutkin samaa asiaa ja vähän myös ihmeissäni monikirjavista mielipiteistä. Meillä kotona nyt yksi vuotias uros corgi. Hänelle nyt kamua haluttaisiin mutta se kaveruus ei ainut syy hankinnalle ole 🙂 Itse olen kasvattajan kokemusten myötä tullut siihen tulokseen että varmempi yhdistelmä on uros&narttu. Tällöin yhteiselo tulee sujumaan helpoiten. Tietty aina poikkeustilanteita mutta itsekin kyllä kallistun tähän ajatukseen. Toki juoksut aiheuttaa omat järjestelyt mutta niitä ei nyt ihan joka kuukausi olekaan 🙂 Itse en pidä meidän pojua liian nuorena uudelle pennulle. Siitäkin asiasta riittää monta mielipidettä. Kovin on koirarakas ja tullut kaikkien kanssa toimeen ja ollut myös halukas ottamaan koiravieraita omalle reviirilleen vastaan. Itse olen rotuihminen mutta sinun tilanteessani en näkisi eroa sekarotuisen tai rotukoiran välillä. Oudolta kyllä tuo mainitsemasi kasvattaja kuulostaa. Monet kasvattajat haluavat antaa pentujaan täysin kotikoiriksi mutta usein se vaatii silti ostajalta suurta kiinnostusta kenneltoimintaansa kohtaan. Näin itse kokenut ainakin 🙂 Mahtavaa että et kuitenkaan ala esittämään kasvattajille muuta kuin olet! Kiva postaus ja rupean kyllä seuraamaan! 🙂 <3