Tammikuu

Tammikuussa täällä blogissa oli selvästi kolme teemaa. Intia, liikunnan aloittaminen ja maailman tuska. Yksi koko vuoden luetuimpia postauksia ovat Goan kokemukset ja Palak paneerin ohje. Tammikuussa aika moni varmaan samaistui sohvaperunanon nousu ajatukseen, koska sitäkin luettiin melko hyvin. Asia varmaan tosin unohtui samaa tahtia kuin allekirjoittaneella, koska vuoden luetuimpiin se ei kuitenkaan yltänyt. Oma suosikkini oli edellä jo mainittu Intian Goasta ja kulttuurishokista kertova postaukseni.

Helmikuu

Helmikuun luetuin postaus oli kertomus itkettävän hyvästä meksikolaisesta ruuasta. Eikä ihme, tarina on traaginen. Ja ohjeetkin toki kokeilemisen arvoisia. Helmikuussa aloitin myös valokuvaajan opinnot Helsinki Design Schoolissa. Se on kiinnostanut yllättävän monia, jopa siinä määrin, että pitäisi varmaan kirjoittaa yksi kokooma postaus opiskeluista näin valmistuttuani. Chili con härkis on yksikertaisuudessaan nerokas ruokaohje. Ei sen vegeilyn tarvitse aina olla satokaudenkasviksia suoraan pellosta.

Maaliskuu

Maaliskuussa kirjoitin Martan muistolle. Hän oli mahtava persoona, koira vailla vertoja. “Martta oli mastiffi, suuri, lempeä, eikä kovin älykäs. Siltä puuttuivat lähes kaikki koiralle ominaiset vaistot. Peuroja se ei havainnut, tai vaikka olisi havainnutkin se ei hätistänyt niitä edes omalta pihalta. Se ei koskaan lähtenyt mihinkään ja sitä piti harvoin pitää kiinni talutushihnassa.” Martan lisäksi maaliskuussa luettiin Halparuokakirjasta. Oma suosikkini on Martan muistokirjoituksen lisäksi Unelmia käsittelevä kirjoitukseni.

Huhtikuu

Huhtikuussa oli mielestäni monta hyvää postausta. Omia suosikkejani olivat mm. lohivoileipäkakku (äitini ohjeilla, joka on siis voileipäkakkumestari!!), Äidin 60-vee juhlien juhlakattaus oli ihana, vaikka itse sanonkin. Ja sitten oli tietenkin aivan huippu ruokakuvaus workshop Kreetalla. Teidän suosikkinne on ollut Vehnäjuuresta kertova postaus, jossa ohje ihan älyttömän hyviin sämpylöihin.

Toukokuu

Toukokuussa mä juhlin 10 vuotta bloggaajana. Se on kuulkaa paljon se. Viime hetken vapun viettäjiä on selvästi ollut enemmänkin, koska rahkamunkkien ohje on ollut luettu. Eikä siinä mitään, hyvin ehtii! Sitten mun yritykseni ruveta villiyrttihörhöksi on ollut myös melko luettu. Villiyrttipesto taisi olla ensimmäinen ja viimeinen villiyrtti ohje tänä vuonna. Ja sitten oli tietenkin porkkanakakku.

Kesäkuu

Kesäkuussa kävin Ylläksellä ja Kyrö Distilleryssä vierailulla. Kotimaan matkailun lisäksi ehdin leipoa banaanikakkua ja aloittaa suuren keittokirjahaasteen. Ja mun ihana tyttöni kävi Protuleirin. Hänen kunniakseen laitettiin pöytä koreaksi ja sanonpa vaan, että ihan parhaat tarjoilut syntyi minimaalisella vaivalla.

Heinäkuu

Heinäkuun luetuimpia juttuja oli Vaakakapinasta kirjoitettu postaus. Ja tietenkin kokoelma parhaista sieniresepteistäni. Itselleni Heinäkuun kohokohta oli Uusimaalaisten partiolaisten kesäleiri Säihke 2017. Heinäkuussa pidin ihan oikeaa lomaa, blogista, somesta, töistä. Ja kyllä kannatti!

Elokuu

Elokuussa tein ihan älyttömän hyviä Linssi koftia curry kastikkeessa. Kerta kaikkiaan kaiken vaivan väärtejä sanon minä. Näihin on tullut palattua tämän jälkeenkin. Koulujen alettua ja arjen iskettyä päälle mä olen myös jakanut Einesmutsin vinkkejä arjesta selviytymiseen. Yksi kohokohta itselleni oli ruokakuvaus workshoppi, johon osallistuin Helsingissä.

Syyskuu

Syyskuun luetuin resepti oli kesäkurpitsafritterit, eikä syyttä. Tein näitä ainakin kaksi kertaa, koska sain kerrankin lapset syömään kesäkurpitsaa ilman mitään mutinoita. Ihan sika hyviä. Paljon luettiin myös postaustani Ravintola Tocasta. Itselleni yksi ylpeyden aihe oli tämä, kokonaan itse kasvattamistani vihanneksista tehty pikkelssi. Hieno oli myös Perhekoti Vipusen asukkaiden kanssa tekemämme reissu Kreetalle.

Lokakuu

Koko vuoden suosituin postaus on HK:lle tekemäni yhteistyöpostaus Juustokakku uunissa viskillä ja pekonilla. Myös toinen tekemäni yhteistyöpostaus SPR kontille sai paljon lukukertoja. Lihattoman lokakuun inspiroimana keräsin yhteen 15 parasta kasvisruokareseptiäni. Omasta mielestäni lokakuussa oli monta hyvää postausta. Ihana syysloma Teijon kansallispuistossa. Meksikolaiset maissitortillat kikhernemolella. Suppilovahveropesto. Omena- calvadoshillo. Osso buco. Paljon keskustelua herätti myös kirjoitus blogiskenen murroksesta. Lokakuu oli blogi mielessä ihan mahtava, lisää tälläistä!

Marraskuu

Marraskuussa tykkäsitte meidän joulutorttu bisneksistä. Postaus on toteutettu yhteistyössä Dronningholmin ja Perhekoti Vipusen asukkaiden kanssa. Tätä oli tosi kiva tehdä ja toivoisin saavani lisää tämän tyyppisiä kamppiksia. Tykkäsitte myös tekemästäni Kasvisruokirjan esittelystä. Mun omia suosikkeja oli arkinen siskonmakkarapasta, Isänpäivän fish and chips ja surullisen kuuluisa pavlova gone wrong.

Joulukuu

Joulukuussa tykkäsitte donitsiohjeesta ja jouluvieraiden postauksia on luettu kovasti. Jouluiset tähdet, klementiinijäätelö ja joulupallerot ilahduttivat. Paljon luettiin myös perheemme jouluperinteistä kertovaa joulupostausta joka oli myös oma suosikkini.

Kaiken kaikkiaan vuosi 2017 on ollut raskas, työläs, opettavainen ja antoisa, mutta koen, että kaikesta on selvitty. Uuteen vuoteen menen toiveikkaana, odotuksia täynnä, mutta ehkä vähän valmistautuneempana ja osaavampana kuin edelliseen. Epävarmuuden sietokykyä kasvattaneena uskon ja toivon, että ensi vuosi on yrittäjänä helpompi, vaikka tiedän, että haasteilta ei tulla välttymään.

Haluan kehittyä esimiehenä ja yrittäjänä, innostua omasta työstäni, löytää uusia asiakkaita, tehdä työtäni tunnetuksi. Parantaa ja kehittää toimintatapoja, vakiinnuttaa hyväksi havaittuja. Pitää kiinni hyvästä työilmapiiristä ja tukea työntekijöitäni. Haluan että meillä on hyvä olla töissä nyt ja jatkossakin.

Toivon, että minulla on mahdollisuus jatkossakin haastaa itseäni valokuvauksen saralla, oppia uutta ja innostua. Haluan tehdä lisää videoita, kaupallisia yhteistyöpostauksia ja omia kuvausprojekteja. Haluan matkustaa ulkomailla ja kotimaassa. Käydä kansallispuistossa ja partioleirillä. Opetella valaisemaan, kuvata ihmisiä ja luontoa.

Toivon, että vuosi 2018 on monipuolinen, vaihteleva, iloinen, sopivasti haastava, mahdollistava ja onnellinen.

 

 

Vuoden 2017 luetuimmat postaukset TOP -10

Juustokakku uunissa viskillä ja pekonilla
Intian Goa
Helsinki Design school 
Chili con Härkis
Karu Talu Chocolate
Vehnäjuureen leivotut sämpylät
Palak paneer
Halparuokakirja
SPR -kontti
Parhaat sienireseptit