Säihke 2017 on onnellisesti ohi. Rinkatkin melkein purettu ja koira palannut hoidosta. On hyvä hetki katsoa taakse ja ihmetellä mitä lähes kahden viikon partioleirin aikana ehtii tapahtua.
Säihke 2017 on elämyksellinen kesäleiri, joka kokoaa Hangon Syndaleniin 2600 eri-ikäistä osallistujaa ympäri maata ja maailmaa kesällä 2017. Säihke on kaikille avoin ja houkutteleva sekä ilmeeltään värikäs ja rohkea tapahtuma. Se on Uudenmaan Partiopiirin kahdeksas piirileiri, ja näkyy piirin toiminnassa koko vuoden ajan ollen osana myös Suomi 100 -hanketta. Lue lisää täältä.
Omalta osaltani leiri alkoi jo viime vuoden puolella kun pestauduin (partiossa työsuhde on korvattu pesti nimikkeellä, koska kyse on vapaaehtoistyöstä, ei työpanoksestaan saa vastineeksi rahaa.) vaeltajaohjelman kasvatuskoordinaattoriksi. Eräänlaiseen mentorin hommaan. Leirin lähetessä kävi ilmi, ettei minulla varsinaisesti ollut ketään mentoroitavaa, joten omalta osaltani tuon pestin kanssa kävi melko partiomaisesti, eli homma johon kuvittelin lähteväni muuttui matkan varrella melko paljon. Lopulta leirillä toimin yhden ohjelmaosion johtajan vasempana kätenä, enkä vähiten siitä syystä, että kyseinen henkilö sattuu olemaan aviomieheni. Sen lisäksi, että yritin jollakin tasolla pitää huolen siitä, että leirillä ylipäätään oli kootusti esillä myös yli 18 -vuotiaille suunnattua ohjelmaa.
Partio on sellainen harrastus, että koko ajan sitä punnitsee mielessään, että onko mitään järkeä tuhlata neljän viikon kesälomasta kahta partioleirille. Leirillä oleminen on melko fyysistä, on rakentamista, on kävelyä, on kantamista, on seisomista, on sadetta, on märkää, kuumaa, kuivaa ja pölyistä. Ja nukkuu vähän huonosti. Ja kaiken lisäksi aina joku valittaa. Jonkun mielestä ei koskaan ole tehty riittävästi tai riittävän hyvin.
Silti tämä on jo kolmas kesä putkeen, jolloin haluan laittaa aikani ja rahani kiinni partioleirille. Missään ei yhtä tehokkaasti unohda töitä kuin suunnitellessaan esterataa ranta pöpelikköön. Harvoin pääsee tuntemaan samanlaista onnistumisen tunnetta kun silloin, kun sun suunnittelema ohjelmapuisto (joka käytännöllisesti katsoen on tehty pitkästä tavarasta, narusta, kuormaliinoista ja maitokoreista) on vetänyt 900 ihmistä läpi vuorokauden aikana, kaikilla on ollut kivaa ja homma toimii ilman jonottamista. Kaksi viikkoa ilman mietintää siitä koska syödään, mitä syödään tai että kuka sen ruuan tekee. Parasta on kuitenkin se, kun rakennusleirin aikana, ennen varsinaisten leiriläisten tuloa, kokoonnutaan saman pöydän ääreen ja kaikilla on yhteinen päämäärä, kaikki tekee hommia yhdessä, yhteisen tavoitteen eteen. Siinä yhteen hiileen puhaltamisen tunteessa on jotain käsittämättömän arvokasta. Se on mahdotonta selittää, se pitää kokea. Yhteisöllisyyden tunne koukuttaa ja saa ihmiset lähtemään mukaan vuosi toisensa jälkeen.
Partio on nuorisojärjestö ja aina välillä jään pohtimaan sitä, pitäisikö tälläisen kovaa vauhtia keski-ikäistyvän rouvashenkilön antaa tilaa nuoremmille. Partion yksi keskeinen tavoite on opettaa nuoria (ja aikuisiakin) ottamaan vastuuta, partiossa kasvetaan johtajuuteen. Johtajuuteen kasvetaan pesteissä, tekemällä, yrittämällä, erehtymällä ja oivaltamalla ja se myös näkyy partiossa. Tulee vastoinkäymisiä, asiat eivät etene halutulla tavalla tai jotain asiaa ei ole otettu ollenkaan huomioon. Toisaalta tulee myös innovatiivisia ideoita, hienoja ja rohkeita päätöksiä ja ennen kaikkea nuorten itsensä näköistä toimintaa.
Aikuisten tehtävä partiossa on tukea nuoria. Astua esiin silloin kun hommat eivät suju, auttaa eteen päin ja tsempata, mentoroida ja kannustaa, antaa palautetta. Valittamisen sijaan jokaisen tulisi kysyä itseltään, mitä minä voin tehdä asian hyväksi, onko jotakin jossa voin auttaa, voisinko omalta osaltani helpottaa tilannetta. Mä olen sitä mieltä, että jos partio haluaa jatkossakin olla yksi johtavista johtajuuteen kasvattavista organisaatioista nuorisotyön kentällä, niin myös meitä dinosauruksia tarvitaan. Meitä tarvitaan pitämään nuorten johtajien puolta, sanomaan kiitos ja muutama rohkaisun sana oikeassa kohdassa. Meitä tarvitaan myös kertomaan miten polkupyörä rakennetaan, niin, että nuoret voivat keskittyä muuttamaan maailmaa, ilman, että heidän tarvitsee keksiä polkupyörää uudestaan.
Haluaisin myös omalta osaltani olla luomassa partiokulttuuria, jossa entistä vahvemmin jokainen leirille osallistuva johtaja kokisi olevansa yhden veroinen leirin onnistumisen kannalta. Leiri tehdään yhdessä ja se on aina tekijöidensä näköinen. Kun 2600 ihmistä viedään metsään, rakennetaan infra, suunnitellaan ja toteutetaan huolto, muonitus ja ohjelma, puhutaan mielettömän kokoisesta paletista, jossa on lukematon määrä liikkuvia osia. Monenkaan osan ei tarvitse liikahtaa, kun syntyy isompi perhosefekti, joka vaikuttaa ainakin hetkellisesti leiriläisen kokemukseen. Tälläisessä tilanteessa emme välttämättä voi muuta kuin valita asenteen, jolla haasteet kohtaamme. Asenteeseen jokainen voi vaikuttaa.
Seuraava Uudenmaan piirileiri järjestetään vuonna 2020. Jos tuntuu, että sulla olisi jotain annettavaa leiriorganisaatiolle, niin mukaan pääsee kyllä. Vastalahjaksi uskallan luvata mustelmia, onnen kyyneliä ja mieletöntä yhdessä tekemisen meininkiä.
Kiitos kaikille Säihke 2017 tekijöille, oli ilo olla yksi meistä.
Kaikki kuvat Säihkeen kuvapankista. Kaikki krediitit kuvaajille. Tsekkaa myös leirillä vierailleitten tubettajien videot. Vinkare ja Eeddspeaks. Huomatkaa myös allekirjoittaneen upea preesens.
