10 vuotta bloggaamista
Kirjoitin ensimmäisen blogipostaukseni melko tasan kymmenen vuotta sitten. Olin juuri myynyt pienen ekologisia lastentarvikkeita myyvän yritykseni ja halusin jollakin tavalla jatkaa innostustani lastentarvikkeisiin. Blogit olivat vielä melko uusia ja tuntemattomia, mutta koska olin kirjoittanut päiväkirjaa ekaluokalta lähtien, tuntui bloggaaminen hyvältä idealta. Kirjoitin muistaakseni kaksi postausta lastentarvikkeista ennen kuin kyllästyin. Samaan aikaan löysin askartelublogit ja sille tielle jäin.
10-vuotta sitten blogiskene oli tyystin erilainen. Ensinäkin blogeja oli paljon vähemmän, taso oli kaiken kaikkiaan suhteellisen kehno kotikutoinen ja harrastelijamainen. Pääroolissa olivat tekstit, kuvat olivat pieniä, pimeitä ja sangen realistisia. Blogit ihan oikeasti olivat päiväkirjamaisia, jotenkin hellyyttävän arkisiakin. Kaupallista potentiaalia ei vielä nähty.
Yhteisöllisyys sen sijaan oli keskiössä. Bloggaajat kommentoivat toistensa blogeja ahkerasti, osallistuivat erilaisiin haasteisiin ja tapaamisiin. Varsinainen villitys oli jakaa erilaisia tunnustuksia ja haasteita kanssa bloggajille. Voi niitä aikoja.
Kun aloitin bloggaamisen, en koskaan voinut kuvitellakkaan, mitä se elämääni parhaimmillaan toisi, enkä toisaalta sitäkään kuinka paljon aikaa, vaivaa ja rahaa tulisin blogiini sijoittamaan. Että bloggaamisesta kasvaisi tärkeä osa elämää, asia mitä ilman nyt kymmenen vuotta myöhemmin on vaikea kuvitella elävänsä.
Kymmeneen vuoteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä. On ollut mahtavia onnistumisia ja epätoivon hetkiä. Väsymystä, kyllästymistä, toteutuneita unelmia, päämääriä, uuden oppimista ja ikimuistoisia hetkiä. Ystäviä.
Askartelubloggaajana matkustin ympäri Eurooppaa ja muutaman kerran Amerikassa asti askartelemassa. Ne olivat huippureissuja. Muistan myös erityisen hyvin kun ensimmäinen juttuni julkaistiin kotimaisessa Ihana-lehdessä ja sen kun lähdin tekemään kotimaista Paperilla –lehteä, joka päätyi myyntiin maan laajuisesti. Sain mahdollisuuden tehdä kirjan. Kävin Ranskassa tutustumassa mixed media tarvikkeita valmistavan yrityksen toimintaan. Tienasin blogilla ensimmäiset pennoset.
Toisaalta muistan hyvin myös sen vahvan tunteen, ettei minulla ollut enää mitään annettavaa askartelublogiskenelle. Tunsin olevani puun ja kuoren välissä. Olin pitänyt askartelublogia jo vuosia, luonut ympärilleni verkostoja ja minulla oli vahva osaaminen siinä mitä tein. Bloggaaminen oli kuitenkin muuttunut jossakin välissä merkityksettömäksi suorittamiseksi. Pusersin töitä säännöllisin väliajoin, mutta niiden tekemisestä oli kadonnut ilo. Kärsin motivaatio ongelmista, mutta en kuitenkaan halunnut lopettaa bloggaamista.
Päädyin aloittamaan uuden blogin puhtaalta pöydältä. Ku ite tekee -blogi syntyi halusta uudistua, ravistella vanhoja tottumuksia ja astua epämukavuusalueelle. Uuden blogin aloittaminen oli samaan aikaan helpottavaa ja jännittävää. Löytäisivätkö vanhat lukijat uuteen blogiin, millainen askartelukentän ulkopuolinen blogimaailma olisi, löytäisinkö oman paikkani blogikentällä?
Olen pitänyt Ku ite tekee –blogia nyt kolmisen vuotta. Tänä aikana olen kehittynyt ammatillisesti aivan huimasti. Tiedän valtavasti bloggaamisesta ja sosiaalisesta mediasta. Itsekin välillä ihmettelen sitä tosi seikkaa, että minulla on valtavasti kokemusta. Ja osaamista. Silti hämmästyn edelleen, jos joku kertoo lukevansa blogiani. Itse asiassa häpesin pitkään koko bloggaamista. Ensin siksi, että kunhan nyt vähän askartelin ja sitten ruokabloggaajaksi siirryttyäni siksi, että enhän mää nyt oikeastaan mikään kokki ole. Jotenkin sitä aina ajattelee, että kun ne muut nyt vaan on niin paljon parempia ja isompia ja muutenkin omaperäisempiä ja itse on tällainen perässä hiihtelijä. Kirjoitin tavallisuudesta enemmän Se tavallinen ruokablogi postauksessa.
Taisin sukulaisille mainita, että mulla on tälläinen ruokablogi siinä kuussa kun blogissani ylittyi ensimmäisen kerran 10 000 kävijän kuukausittainen kävijämäärä. Ja silloinkin vähän puolivahingossa, kun kysyivät jotain ohjetta, minkä tiesin löytyvän täältä blogista. Mutta en silleen muuten oo huudellut. Kavereille kerron joskus innoissani blogiin liittyviä juttuja, mutta siitäkin tulee helposti sellainen tunne, että ajatteleekohan ne, että nyt on Enqvistillä noussut kusipäähän kun se sai ilmaisen dinnerin.
Silti kaiken epäilyksen keskellä koen, että loppu peleissä tärkeää on se, että nautin bloggaamisesta taas täysin rinnoin. Ruokabloggaajana olen aloittanut kaiken alusta. Kaikki on uutta ja jännittävää, oppimista riittää niin ruuanlaiton kuin valokuvaamisenkin saralla. Yhteistyöt ovat tarjonneet haasteita ja mahdollisuuden kehittyä, sillä parhaimmillaan ne pakottavat astumaan oman mukavuus alueen ulkopuolelle. Ja mikä parasta, teitä lukijoita on tullut pitkin matkaa koko ajan lisää.
Kiitos siis just sulle, että luet mun blogia! Kiitos kommenteista ja jaoista. Kiitos luottamuksesta mua ja mun juttuja kohtaan. Kiitos neuvoista ja tuesta. Kiitos, että olette mukana.
Kilistetään yhdet moctailit menneille ja tuleville, mutta ennen kaikkea sille, mitä just nyt on!
Kiitos että uskallat ja kiitos että bloggaat. Sun matkaas on ollut ilo seurata ja älä huoli – veikkaisin, että nuo henkiset painisi ovat tuttuja ihan jokaiselle bloggaajalle <3
Kiitos itsellesi! Yksi bloggaamisen parhaista puolista ovat siihen liittyvät ihmiset, jotka innostaa ja inspiroi oman työnsä kautta toisia. Miten paljon tylsempää bloggaaminen olisikaan ilman sun kaltaisia tyyppejä. <3
Iso kiitos kirjoituksestasi! Olen ihan junnubloggari sinuun verrattuna, mutta ajatuksesi, joista kirjoitat ovat tuttuja. Kuluneen ja vasta ensimmäisen vuoden aikana olen jo ehtinyt miettiä, muuttaako blogin yksityiseksi. Pahimpia ovat tuntemukset, että lähellä olevat miettivät luulenko olevani jotakin. Hiljaisuus, jossa on kuulevinaan, että “mitä se nyt oikein kohkaa”. Kusen sijaan päähän nousee usein epäilys, onko tämä oikeasti hyvä juttu. Mutta sitten sivulla kävijät kannustavat eteenpäin. Ja tämä sinun kirjoitus.
Helmihuvilan Ulla
Mä luulen, että on aika tyypillistä tasapainotella sen välillä, että “luuleeko jotakin” vai seisooko oman osaamisensa takana rinta rottingilla. Me ollaan opittu sellaiseen turhaan nöyristelyyn ja omien tekemisten anteeksi pyytämiseen, että on hirmu vaikeaa olla rehdisti ylpeä omista saavutuksistaan ja osaamisestaan. Mielummin me vähän vähätellään itseämme.
Mä toivon, että sun epäilyksesi hellittää ja uskallat uskoa itseesi ja omaan tekemiseesi. Ihanaa kevättä <3
Isosti, isosti onnea <3! Tuollaiset rajapyykit ovat aina merkittäviä, monellakin tapaa. Aika rientää, maailma muuttuu ja vankkurit kolistelevat vain eteenpäin. Mikäpä sitä on kyytiä ohjastaessa, jos meno maistuu ihan mukiinmenevältä.
Pitkää ikää ja onnea <3!
Kiitos paljon! Mielenkiintoista nähdä miten blogikenttä muuttuu seuraavassa kymmenessä vuodessa ja mitä kaikkea itse vielä sen myötä pääseekään kokemaan! Tuntuu, että tällä hetkellä eletään niin mielenkiintoisia aikoja ja nopean kehityksen aikaa myös, että melkein mikä vaan voi olla mahdollista.
Iloa ja onnea blogillesi!
Kiitos!
On ollut ilo seurata matkaasi ja myös sitä teen vastedes 🙂 Onnea saavutuksesta. Me olemme ihan junioreita sinun rinnallasi tässä hommassa 🙂
Kiitos! Junioreita 😀 Se saa mut kuulostamaan vanhalta! Mitä siis tietenkin olenkin. Mutta musta on hienoa, että blogikentälle on tullut uusia innovatiivisia ihmisiä, jotka uskaltaa tehdä asioita ja jotenkin tosi rohkeasti seistä oman juttunsa takana, niin kuin vaikka te 🙂
“Yhteisöllisyys sen sijaan oli keskiössä. Bloggaajat kommentoivat toistensa blogeja ahkerasti, osallistuivat erilaisiin haasteisiin ja tapaamisiin. Varsinainen villitys oli jakaa erilaisia tunnustuksia ja haasteita kanssa bloggajille. Voi niitä aikoja.”
Niinpä! Tuossa tiivistyy tosi paljon! Happy times!
Olin jo oikeastaan unohtanutkin nuo tunnustukset ja haasteet. Nopeasti on muuttunut ja paljon… Tsemppiä seuraavalle kymmenelle vuodelle!
Kiitos! Huikeaa on kyllä ollut muutos tänä aikana. Niin hyvässä kuin pahassakin 😀 Ihan niin kuin aina elämässä, muutos on muutosta, eikä sitä vastaan kannata pyristellä. Tosi mielenkiintoista on seurata mihin suuntaan lähdetään seuraavaksi ja millaisen roolin itse tämän muutoksen keskellä saa/ottaa.
Paljon onnea 10-vuotiaalle,huikea aika täällä blogimaailmassa. Minulle tulee syksyllä 9 vuotta siitä kun aloitin,ja kuten kirjoitit täällä,oli kyllä ihan erilaista silloin, vähän blogeja, paljon kommentteja ja kamalia kuvia;D
Kiitos ihanasta blogista:)
Mielenkiintoista on ollut seurata tätä blogimaailman muutosta. Kuinka pro meininki sitä nykyään onkaan, silloin pärjäsi sillä, että oli halua ja intoa, nykyisin pitää olla valokuvaaja/toimittaja/markkinointiosaaja, joka mielellään vielä on ammattitaitoinen kokki ja ruokastylisti, ehkä myös viiniasiantuntija ja matkaopas. Kiitos sulla sydäntä lämmittävästä palautteesta.
Onnea täältäkin Minna <3 Ihan samoja aatoksia olen pyöritellyt, vaikkakin olen blogannut kymmenen kertaa lyhyemmän ajan kuin sinä :D. Mutta kuten sanoit niin yksi paras blogin tuomista puolista on ystävät kuten sinä 🙂
Kiitos Saara! Ja onnea sulle myös, sulla on ihan huikea vuosi takana! On ollut ilo tutustua suhun <3
Onnea Minna. Varmasti itsekin samoin ajatuksin silloin aikanaan lopetin askartelemisen. Tunsin, että minulla ei ollut enää mitään annettavaa ja takki oli tyhjä siitä, että olin niin monissa jutuissa mukana askartelun saralla. Itsekään en ole päivääkään katunut sitä, että vaihdoin kirjoittamisen aiheita ja en olisi uskonut, että kuinka “alanvaihto” antoi siivet sille mitä nyt teen 🙂 Ihanan inspiroivia bloggaushetkiä edelleenkin.
Sulla on kyllä ollut huikea muutos ja blogitaival! Aika aikansa kutakin sanotaan ja se tuntuu pitävän paikkansa. Vähän haikeana katson välillä kotonani olevaa askartelutarvikevuorta, enkä oikeen tiedä mitä sen kanssa tekisi.
Voisin sanoa, että minäkin katson. Usko tai älä, mutta mulla on vielä vuori tarvikkeita jäljellä 🙂
Onnea pyöreistä blogivuosista! En tiennytkään että sulla on ollut askartelublogi, enkä sitäkään, että sulla on jo näin huima historia blogikuvioissa! Hatunnosto 🙂
Kiitos! Mulla on vaiettu askartelublogi menneisyys 😀 Ei vaiskaan. Ei sitä vaan ole tuolla ruokapuolella tullut niin huudeltua. Mutta siellä mun juuret on. Askartelussa.
Kiitos ja onnea! Kiinnostavaa lukea siun matkasta bloggaajana – kymmenen vuotta on huikea aika. Toivotaan monia hyviä vuosia tulevaksi 🙂
Kiitos! Kymmenen vuotta on niin pitkä aika, että siinä ehtii jo tapahtua kaikenlaista, hävittää ja löytää oman tiensä moneen kertaan nyt ainakin.
Olen aika alkumetreiltä saakka ollut uskollinen blogisi seuraaja ja olen sitä edelleen. Kiitos ja lämpimät onnittelut 10-vuotiaalle.
Kiitos Arja <3
Onnea! On ollut hienoa oman blogin perustamisen jälkeen (alle vuosi sitten) löytää kaikkia muita upeita ruokablogeja, joista en aiemmin edes tiennyt. Sinun blogisi Minna on yksi, jonka löysin vasta noin vuosi sitten ja nykyään käyn lukemassa kaikki uudet postaukset. Kiitos hienoista kuvista, herkullisista resepteistä ja sellaisesta hyvällä tavalla “tavallisuudesta”.
Ilon hetkiä myös tulevaan!
Kiitos ihanasta palautteesta <3 Iloa myös sinun blogiurallesi!
Ihana postaus jälleen kerran. 10 vuotta on pitkä aika, mutta toisaalta vuosien saatossa oma tyyli hioutuu huippuunsa. Onnea sulle ja blogille. Ja paljon lisää vuosia!!
Onnea 10-vuotiaalle! Itselläni blogi täyttää 6 vuotta syksyllä. Kiva harrastus joka on vienyt mennessään 🙂
Onnea vaan kovasti hienolle blogille 🙂 Kymmenen vuotta on hurjan pitkä aika. Siihen mahtunee paljon kaikenlaista. Kilistellään siis sille. Ihanaa kesää!
Paljon onnea 10-vuotiaalle. Se on jo kiitettävän pitkä aika. Mä olen iloinen, että ryhdyit kirjoittamaan ruoasta!