Helsinki Design school Valokuvaajan tutkinto käynnistyi menneellä viikolla ja allekirjoittanut on yksi oppinnot aloittaneista. Kun hain kouluun, en juuri löytänyt netistä kokemuksia koulun opiskelijoilta, joten ajattelin, että blogi olisi hyvä paikka avata vähän omien opintojen edistymistä.
Jos on pakko, määrittelen itseni valokuvauksen vakavaksi harrastajaksi. En siis ole enää ihan amatööri, mutta toisaalta tunnistan oman osaamiseni rajallisuuden. Toisinaan kuvani ovat jo (omasta mielestäni) melko hyviä, olen sinut kamerani kanssa ja tunnen valotuksen periaatteet. Hain kouluun oppiakseni lisää, tullakseni paremmaksi kuvaajaksi, mutta ennen kaikkea löytääkseni oman ilmaisuni.
Helsinki Design school viehätti minua monestakin syystä. Ensinnäkin tutkinto on mahdollista suorittaa työn ohella, toisekseen pidin ajatuksesta, että eri alojen kuvaajat opettavat omaa genreään. Koulutuksen aikana opitaan niin ruokakuvauksesta kuin muotikuvauksestakin. Ja päästään kokeilemaan pimiö työskentelyä! Olen viimeksi työskennellyt pimiössä parikymmentä vuotta sitten, joten voi olla, että taidot ovat hivenen ruosteessa.
Vuosi on lyhyt aika, etenkin kun lähipäiviä on vain kaksi kuukaudessa, mutta uskon koulutuksen antavan hienoja mahdollisuuksia kokeilla ja oppia erilaisilta kuvaajilta. Jokainen kun tekee asiat omalla tavallaan.
Helsinki Design school – 1. pv
Ensimmäinen päivä uudessa koulussa on aina jännittävä. Oli sitten kyse peruskoulusta tai Helsinki Design schoolista. Koulu sijaitsee Helsingin keskustassa Fabianin kadulla ja löytyy onneksi helposti. Heti ulko-ovista sisään astuttaessa vastassa on ystävällinen ja avulias mieshenkilö, joka opastaa uusia oppilaita ottamaan kahvikoneesta haluamansa juoman ennen oikeaan luokkaan astumista. Tila on avara, luokkahuoneet ovat lasiseinien takana, niin, että voit nähdä mitä muissa luokissa tapahtuu. Aulan pöydillä on suklaata. Kahvi on hyvää.
Luokassa ei ole opettajaa. Kello tikittää, koulun pitäisi alkaa, mutta ketään ei näy. Opiskelijat selailevat pöydällä olevia kansioita, joissa kerrotaan koulun käytännöistä. Kännykän räpeltäminen on kielletty, opintotoimisto auttaa, myöhästyminen on epäkohteliasta. Kun pääsemme aloittamaan, lukee koulutusjohtaja meille tuleville oppilaille perehdytyskansion sisällön ääneen. Tärkeitä asioita painottaen. Jos olet pois, mitään materiaaleja tai kotitehtäviä ei voida lähettää sähköisesti tai postilla. Joudut hakemaan ne koululta, vaikka yli puolet oppilaista tulee pääkaupunkiseuden ulkopuolelta. Tätä perustellaan tekijänoikeuksilla. En ymmärrä, mutta en kehtaa enää kysyäkään. Olen kuvitellut, että sähköinen viestintä on vahvasti nykypäivää. Olen jopa hieman huvittunut kun koulutusjohtaja sanelee meille vuoden ohjelman. Olo on kuin ihan oikealla ekaluokkalaisella.
Kun sanelu päättyy, esittelemme itsemme. On mielenkiintoista kuulla mistä kukin tulee ja millaisella taustalla. Joku on jo kuvannut työkseen, joku toinen taas on vasta hankkinut ensimmäisen järjestelmäkameransa. Enemmistö on naisia, mutta joukossa on myös jokunen mies. Minusta on mukavaa, että ryhmä on moninainen, mutta mietin jo, miten ihmeessä opettajat selviytyvät tehtävästään kun osaamisen tasossa on niin suuri ero.
Lounaan jälkeen alkaa ensimmäinen oikea luento. Alun myöhästyminen ja muut alku menot ovat vieneet ison siivun alkuperäisestä luennon pituudesta. Harmi, sillä luento on hyvä. Valokuvaaja Marko Rantanen puhuu meille inspiraatiosta, unelmista, valokuvista, elämästä ja luovuudesta. Olen myyty. Tässä tulee rahoille vastinetta ja enemmänkin. Saan niin monta hyvää ideaa, että haluaisin päästä toteuttamaan ne kaikki. Heti. Nyt! Olen juovuksissa silkasta innosta. Janoan lisää oppia. Marko puhuu valokuvauksesta innostuneesti, mutta vailla kiihkoa. Realistisesti, samalla painottaen unelmien tärkeyttä. Hän pistää meidät hommiin, pakottaa herättelemään omaa luovuutta. Antaa heti muutaman työkalun kotiin viemisiksi. Olen niin oikeassa paikassa. Tätä varten hain mukaan.
Helsinki Design school – 2. pv
Toisena päivänä meitä opettaa Paola Suhonen ja aiheena on digikameran perusteet. Innostava opettaja, mutta valitettavasti koen etten kuulu kurssin kohderyhmään. Paola selittää kameran toimintaa ja valotuksen perusteita todella hyvin ja elävästi, mutta kun on opetellut perusteita jo viimeiset viisi vuotta, niin uutta asiaa ei oikeastaan tule. Samaan aikaan vierustoverini pähkäilee liian informaation kanssa. Nautin eniten niistä hetkistä kun Paola rönsyilee aiheen ulkopuolelle ja kertoo mielenkiintoisia tarinoita Amerikan elokuvateollisuudesta tai taidemaailman lainalaisuuksista, joita hän on urallaan haastanut. Silti seitsemän tuntia on pitkä aika perusasioiden kertaukselle. En voi sanoa, ettenkö olisi oppinut mitään uutta, aina oppii. Mutta paljon aikuisiällä opiskelleena olen tullut kriittiseksi siitä mihin aikani käytän. Saanko rahalle ja ajalleni vastinetta. Nyt lauantain anti jää vähäiseksi, mikä on harmi, sillä kamerassani on vielä asioita, joita en osaa hyödyntää tai joiden merkitystä en ymmärrä. Ja vaikka Paola Suhonen on ihan mahtava.
Ymmärrän, että koulutukseen voi osallistua ilman ennakko-osaamista ja se on minusta hienoa. Uskoisin kuitenkin, että kaikkia palvelisi oppimisen kannalta se, että ryhmä olisi jaettu tasoryhmiin. Minulle aukon, suljinajan ja iso-arvon pyhän kolminaisuuden ymmärtäminen on ollut haaste. Olen jankannut sitä kursseilla ja itse opiskellen, joten ymmärrän todella heitä, jotka tippuvat helposti kärryiltä kun puhutaan kuvaamisen tekniikasta. I feel you. En kuitenkaan usko, että olen yksin turhautumiseni kanssa. Loppua kohden nouseva melutaso kertoo, etten ole ainut oppilas, joka keskittyminen alkaa herpaantua.
Onneksi jokaiseen päivään liittyy myös kotitehtävä, josta jokainen saa henkilökohtaisen palautteen opettajalta. Jos palaute on oikeasti eteenpäin vievää ja ajatuksella annettua, voi tämäkin päivä päästä plussan puolelle.
Summa summarum. Ensimmäisen lähijakson jälkeen olen kahden vaiheilla. Toisaalta näen mikä potentiaali tässä on. Upeita mahdollisuuksia sukeltaa valokuvauksen maailmaan, innostua, inspiroitua ja oppia uutta. Toisaalta mietin jo tulevia ohjelmisto tunteja. Kauhuskenaarioni on puuduttavan pitkä lauantai koneen äärellä osaamiani asioita kerraten. Mielenkiinnolla ensi kertaa odottaen!
Onko teillä kokemuksia Helsinki Design Schoolista?
Voi vitsit! Olisinpa tajunnut, että tällainenkin on… Tosin voi olla, että olisin siellä niiden aloittelijoiden kanssa pihalla kuin lumiukko ja turhautuneena, kun uutta asiaa ei ehdi sisäistämään. Täytyy pitää mielessä tämäkin vaihtoehto, sillä kuvaamisen opettelu on listalla edelleen nro 1.
Se on aina tosi haasteellista suunnitella opetusta, jos ryhmässä on paljon eritasoisia opiskelijoita. Ja olen melko varma, että tulee sellaisiakin tunteja, joissa paremmin pystytään huomioimaan eri taustoilla tulevat. Mä kerron vuoden kuluttua, etä kannattaako hakea! 🙂
Näinhän se on, oli opetettava aine mitä tahansa. Pysyn kuulolla 🙂
Kuulostaa niin kiinnostavalta, että aloin jo miettiä, onnistuisiko omaan aikatauluuni vaikka vuoden päästä… Onko lähipäivät viikonloppuisin, perättäin, kerran kuussa? Koulutukseen valintakriteerit ? Etätöiden määrä? ?
Lähipäivät on kerran kuukaudessa, yleensä pe-la. Valinta kriteereitä en tiedä. Meille sanottiin, että oli paljon hakijoita, mutta vaikea sanoa kuinka paljon todellisuudessa oli hakijoita ja kuinka moni ei päässyt mukaan, koskaan mitään lukuja ei sanottu. Ainakin ekalta kerralta saadut kotitehtävät oli todella maltilliset. Riippuu tietysti myös siitä kuinka paljon haluaa käyttää aikaa ja vaivaa valokuvien tekemiseen.
ai kuinka mahtavaa! onnea opintoihin – jään innolla odottamaan jatkoa!
muistankin nähneeni jonkinaisen mainoksen tästä, mutta jäi näköjään syentymättä. yhden ihmisen taloudessa olisi tosin budjetointi osoittaunut kynnyskysymykseksi.
koulutus kuitenkin kiinnostaisi ihan ehdottomasti jään siis mielenkiinnolla seuraamaan sisältöä!
Mäkin mietin aika pitkään tähän lähtemistä, juurikin taloudellisista syistä. Siksi varmaan olenkin aika kriittinen siitä, että opetuksen pitää olla selkeästi myös vastinetta rahalle.
Hain, en visdin päässyt kum en ola saanut mitään infoa mistään, edes siitä valittiinko vai ei ja mitkä oli valintakriteerit ym. Toisaalta muutamia kursseja jo käyneenä tuo kertomasi lauantai olisi mennyt vanhan kertaukseen ? jatkan siis opiskelua muualla. Eniten ehkä kiinnostaisi nuo kuvaajien omat luennot, joista kerroit.
Harmi ettei valinta osunut sinuun. Onneksi valokuvauksen saralla on vaikka mitä mukavia kursseja olemassa!
Mä olen ihan innostusnarkki ja ekan päivän luentosi kuulosti ihanalta! Täytyypä laittaa korvan taakse ja jään (innolla) odottelemaan jatko-osia.
Mä toivon, että innostushumala iskisi useimmillakin luennoilla, myös niillä teknisillä.Koska tiiän, et mulla on vielä paljon opittavaa myös tekniikasta!
Moikka, minkälaisia muut opetuskerrat ovat olleet? Itse mietin kouluun hakemista syksyksi.
Mulla on taka nyt kaksi kertaa. Eli tämä ja sitten seuraava. Viimeksi meillä oli photoshoppia ja lightroomia ja sitten lehtikuvausta. Lehtikuvausta oli opettamassa Kaapo Kamu, joka on ihan huippu kuvaaja, mutta ekat kaksi tuntia olin silleen, et kuka ihme tää tyyppi on ja mitä se horisee. Mut sitten kahvitauon jälkeen hän sai jotenkin itse punaisesta langasta kiinni ja loppu päivä oli superhyvä. Ohjelmistokoulutus oli ihan hyvä, vaikka vähän olenkin tuttu kummankin kanssa.
Mun lyhyen kokemuksen perusteella sanoisin, että mitään perinteistä koulutusta täältä ei kannata tulla hakemaan, vaan intoa ja inspiraatiota. Opettajat on tosi erilaisia ja ennen kaikkia valokuvauksen ammattilaisia, ei opetuksen. Ja sen huomaa, niin hyvässä kuin pahassakin.
ok, kiitos! kaipaan kyllä laajempia teknisiä apuja kuvaukseen ja tunnelmien luontiin. Luulisi, että tätä kuitenkin koulutuksesta saa koska mitään ennakkotaitoja ei vaadita (?) Vaikka perusteet kyllä itselläkin on hallussa.
No kuten tässä postauksessakin kerroin, niin ihan alkeista lähdetään liikkeelle. En tiedä, mun on ehkä vaikea vielä sanoa onko tämä koulutus lintu vai kala, mutta toistaiseksi olen itse plussan puolella. Olen saanut intoa ja inspiraatiota harjoitella lisää.