Blogi on täällä viettänyt vähän hiljaiseloa, kolmesta syystä. Ensinnäkin olen aloittanut urheilun ja vapaa-aikani vaatii uudelleen järjestäytymistä, toisekseen hävitin pienen, mutta tärkeän osan, joka kiinnittää kameran jalustaansa. Tärkeimpänä on kuitenkin ruokakriisi, jota poden. Olen kerta kaikkisen äimistynyt siitä, että en oikeastaan nyt tiedä mitä sitä pitäisi syödä. Haluaisin syödä ruokaa, joka on ekologista, eettistä ja hyvää, mutta terveellistä.
Ja nyt mä olen lähes koko tammikuun pyöritellyt tätä teemaa mielessäni ja lautasellani. Ongelma on siinä, että eettinen ei ole yhtä kuin ekologinen, ja sitten taas juuri minulle sopiva terveellinen ruokavalio on vielä ihan oma keissinsä. Mä koen, että itselleni sopii hyvin hiilaritietoiset ruokavaliot, joissa viljat ja sokerit on poissa, mutta toisaalta mun kasvispainotteiseen ruoka-valioon ne on välillä haasteellista yhdistää. Mikä olisi paras proteiinin lähde?
Muutenkin tuntuu, että mitä enemmän ruuasta ja sen alkuperästä lukee, sitä rajoittuneemmaksi oma ruokavalio tulee. Tuntuu, että jokaisella valinnalla kaatuu sademetsää, tukee mafiaa tai myrkyttää maailman vesistöjä. Työntekijöille ei makseta, ihmisoikeuksia poljetaan, päästöt ovat valtavia tai sitten vähintään siinä tuotteessa on niin paljon sokeria, ettei pitäisi.
Mitä enemmän tieto lisääntyy, sitä vaikeammaksi syöminen käy. Avokadot kasvatetaan verirahalla. Kahvin viljelyssä käytetään lapsityövoimaa. Onko kotimainen aina parempi vaihtoehto? Ja jos on, niin kelle? Broilerin tuotanto on epäeettistä, mutta ilmaston kannalta paras lihavaihtoehto. Ja ilmastoa jos ajatellaan, on melko sama syötkö naudan lihaa vai juustoa, kummassakin on lähes yhtä korkea hiilijalanjälki. Ja kuinka kauan pitäisi elää kotimaisella luomulantulla, että saa tasoitettua lentämisestä aiheutuvan hiilijalanjäljen? Teetpä niin tai näin, niin maailma ei pelastu.
Miten te suhtaudutte näihin kysymyksiin? Noudatatteko jonkinlaista ruokavaliota? Koetteko säännöllisesti maailman tuskaa? Miten te syötte?
Niinhän se on, että tieto lisää tuskaa. Ainakin ruoka-asioissa. Kun tarpeeksi kauan ja syvällisesti pohtii, niin nälkäkuolemahan siitä on seurauksena. On vaan valittava joku tie, joka ei olisi sieltä pahimmasta päästä, ainakaan sen hetkisten tietojen mukaan.
Itsellä päällimmäisenä sääntönä on mahdollisimman lähellä tuotettu ruoka, jonka saan hankittua mielellään suoraan tuottajalta. Eihän se aina onnistu, mutta niin usein kuin mahdollista. Meillä on hienosti toimiva REKO-lähiruokarinki, jossa joka viikko on tarjolla lähitilojen tuotteita laidasta laitaan. Lihaa syödään 1 -2 kertaa viikossa, lähitilan lammasta ja joskus riistaa, joskus broileria. Kotimaista kalaa syödään 2-3 kertaa viikossa ja pari kasvispäivää vielä mahtuu viikkoon. Hedelmiä ostan banaaneja, sitruunoita ja joskus avocadoja. Kotimaisia marjoja rohmuan 200 litran pakastimen syksyllä täyteen ja pitkin kevättalvea joudun täydentämään lähitilojen pakastemarjoilla. Huom. perheeseen kuuluu vain kaksi eläkeläistä! Leivät leivon pääsääntöisesti itse, juurekset lähitiloilta. Kesällä syödään oman kasvimaan tuotteita. Kahvia ja teetä juodaan ja niitä ei valitettavasti saa lähitiloilta!
Tällaisilla eväillä mennään ja parempaankaan en oikein pysty, ainakaan paljon. Ei näillä maailmaa pelasteta, mutta jospa edes ei tuhottaisi sitä enempää. Auto- ja lentokonesaasteisiin valitettavasti osallistumme, mutta aika hillitysti.
Nämä ovat tosi vaikeita asioita ja vaikka miten mielestään oikein toimisi niin asialla on varmasti myös kääntöpuolensa. Joskus tekee mieli ostaa ruusukimppu ja tottakai ostan reilun kaupan ruusuja. Vuosikaudet olin luullut, että sehän vasta ekoteko onkin. No tästäkin hohto kuihtui kun kaksi vuotta sitten oltiin Keniassa. Sieltähän ne reilun kaupan ruusut lentokoneilla meille rahdataan. Valtavilla ruusuviljelmillä tarvitaan niin paljon kasteluvettä, että monen järven pinta on laskenut pelottavan paljon ja muutenkin kuivassa maassa ihmisiä uhkaa vesipula. Mutta toisaalta moni saa elantonsa ruusujen viljelemisestä. Tee siinä sitten päätös ruusukimpun ostamisesta Cittarin kukkapisteessä!
Mä en tässä elämän tilanteessa pysty hankkimaan ruokaa monesta eri paikasta. Eli luotan aika paljon markettien luomuvalikoimaan. Riista me ostetaan suoraan metsästäjältä, lammaskin monesti kasvattajalta ja kanamunat saadaan pitkältä omilta kanoilta. Ja sienet, ne on mun ylpeys, ne kerään itse. Mut muut marketista. Leipoisimpa leivän itse!
Äläpä vaan, kaikki nämä samat pohdinnat ovat pyörineet päässäni. Tuntuu juurikin siltä, että ei voi syödä muuta kuin sitä suomalaista luomuperunaa tai -lanttua. Ja ehkä itse kalastettua kalaa. Menee liian pyärälle päästä. Maailmantuska se on paha, kun se iskee. Mitään ratkaisuja mulla ei siis ole tarjota pohdintoihisi..
Itse kalastettu kala olis tosi jees, jos olisi yhtään intoa kalastukseen. Ja itse viljelty ruoka. Mutta siihenkin oon vähän laiska. Pinaattia ja kesäkurpitsaa, niin ja yrttejä. Mutta laiskuus on paha ongelma.
Joidenkin ruoka-aineiden totaalinen välttely ei aina ole paras ratkaisu maailmalle / omalle terveydelle, joidenkin taas on. Pyrin ajattelemaan, että kohtuus kaikessa. Ei ole helppoa..!
http://westendmum.fi
Kohtuus on mun ongelma, en ole koskaan oppinut kunnolla ottamaan rennosti keskitietä.
Saman tuskaisen teeman ympärillä pyöritään täälläkin. Uutena momenttina se, että sisäilmasairaana olen alkanut saamaan oireita myös ruoasta. Viljat, hedelmät (tuoreet ja kuivatetut) ja luomutuotteet on homeessa, ym.ym. ja näitähän riittää! Alkaa vaikuttamaan siltä, että itse kasvatettu ja pakastettu ruoka on kohta ainoaa mitä voi edes ajatella syövänsä. Sitten ollaankin siinä ongelmassa, että ulkoilman homeet saa mut niin huonoon kuntoon, että sadonkorjuun aikaan olen vuodepotilaana. Tämä sairaus on vienyt pohjan omasta maailmakatsomuksesta. Ei voi kierrättää tavaraa, ei voi syödä luomua, … Kohta saan varmaan oireita riistastakin, jotka ruokailevat homeisilla viljapelloilla.
Ompa kerrassaan haastava tilanne, voimia sinulle! Nämä on niin monimutkaisia kysymyksiä ja aina se oma hyvinvointi on kuitenkin nostettava keskiöön, vaikka miten tuntisi maailman tuskaa. Toivottavasti löydät ruokavalion, jonka kanssa sairautesi pysyy kurissa.
Mä kipuilen tällä hetkellä pahiten avokadon kanssa kuettuani ilmeisesti samaisen artikkelin kuin sinäkin. Perkele kun ottaa päähän kun olen vasta pari vuotta syönyt avokadoa ja tykkään siitä kovasti monessa. Nyt olen vähentänyt syömistä kovasti, mutta mitä se sitten tekee nykyisille viljelijöille jos kaikki lakkaavat avokadoa syömästä. Plääh.
Olen ollut tosi tyytyväinen salaattien ja kasvisruuan lisääntymisestä kotonamme. Pienin askelin.
Tieto lisää tuskaa pitää kyllä valitettavan hyvin paikkansa. Olisi niin paljon helpompaa elää autuaan tietämättömänä siitä, miten omat kulutus tottumukset vaikuttavat isommalla skaalalla. Toisaalta itseään ei voi loputtomasti ruoskia vaan on todettava just noin, että pienin askelin kohti parempaa huomista.