Kiinalainen ravintola Furuma Cuisine järjesti yhdessä Tasty Living Helsinki -blogin Annan kanssa bloggaaja illan, jossa pääsimme maistamaan herkullisia ja hyvinkin autenttisia kiinalaisiaruokia. Furuma on erikoistunut pohjoiskiinalaiseen, Sichuanilaiseen ja Huaiyangin-alueen keittiöön, joista jokainen on omanlaisensa. Tämän lähemmäksi aitoa kiinaa on suomesta käsin hankalaa päästä, vaikka näin Kiinassa käymättömänä sen sanonkin.
Yksi Furuman erikoisuuksista on Hot Pot, jossa ruoka kypsennetään itse joko tulisessa (siis todellakin tulisessa!) tai miedossa liemessä. Hot potissa voi kypsentää niin, lihaa, kalaa, meren eläviä kuin kasviksia. Myös erilaisia tofuja oli tarjolla. Ensin raaka-aineet haetaan seisovasta pöydästä ja aloitetaan kypsentäminen. Kypsentäminen vie muutaman minuutin. Hot pot on sosiaalista syömistä parhaimmillaan. Kypsennys kattila keskellä pöytää sitoo seurueen mukavasti yhteen. Yhdessä arvuutellaan kuka laittoi liemeen mitäkin, vertaillaan kumpi liemi sopii millekin raaka-aineelle parhaiten ja tietenkin etsitään liemikulhoon kadonnutta simpukkaa.
Listalta saa myös erilaisia annoksia, ihan perinteiseen tapaan valmiiksi kypsennettynä. Omia suosikkejani olivat alkupaloina tarjoillut mehevät dumblingit, friteerattu kala, ja erilaiset Sichuaninpippurilla maustetut annokset. Tykkäsin myös siitä, että osa ruuista syötiin pienten lettujen sisällä. Suosittelenkin tilaamaan seurueen kesken useamman eri annoksen ja jakamaan ne yhdessä.
Ruoka oli tosi hyvää ja hyvin erilaista kuin mihin suomessa on ehkä yleensä totuttu kun puhutaan kiinalaisesta ruuasta. Kaikken kaikkiaan sanoisin, että jos haluaa aitoa kiinalaista ruokaa, niin kannattaa poiketa Furumassa.
Illalisen tarjosi Furuma Cuisine.
Täällä pitää ehdottomasti poiketa seuraavalla reissulla. Aasialaiset ruoat ❤️
Täytyykin pitää mielessä. Aina välillä tekee mieli jotain kiinalaista, mutta on vaikea sattumalta löytää jotain perusmättöä parempaa.
Kiitos tästä infosta! Aina silloin tällöin alkaa kiinalaisruoka-hammasta kolottaa, mutta kun kunnollista ravintolaa en ole vielä löytänyt. Tämä pitää käydä testaamassa kun seuraavan kerralla kun mieliteko iskee.
Näyttääpäs hyvältä! Usein tulee samat ravintolat koluttua, josko joskus jotain uutta.
Voi oisin niin halunnut päästä mukaan! Ilmottauduinkin jo, mutta en päässytkään 🙁 Aasian maut on niin <3 Ja hyvä, jos tämä kiinalainen voisi vähän pelastaa kiinalaisen mainetta.
Oli ihan supersuperkivaa tutustua, kiitos seurasta 🙂
Kiitos samoin!
hyvältä näyttää! toi on ilmeisesti se sama missä ennen oli Peninsula? Sekin alkoi lupaavasti, mutta jotenkin taso lipsahti siihen tavanomaiseen suomalaiseen kiinalaisraflaan… harmittaa, kun jäi ilta reissun vuoksi väliin!
Joo, tämä on tullut Peninsulan tilalle. Omistaja on vaihtunut ja sen myötä myös ruokalista.
Kiitos “raportista”, kun en harmillisesti päässyt paikalle. Mun kokemus Kiinasta on kolmipäiväinen ja niin pintaraapaisu, että en voi sanoa että minullakaan on oikeasti minkään valtakunnan käsitystä aidosta kiinalaisesta ruoasta. Tiedän kuitenkin tarpeeksi todetakseni myös että Helsingistä on lähes mahdoton löytää aitoa kiinalaista ruokaa, kiva että siihen rintamalle on tullut uusi tulokas 🙂
Mä en ole mikään kiinalaisen ruuan tuntija, mutta ei tarvitse olla mikään asiantuntija että huomaa eron tämän ja perinteisen suomessa tarjottavan kinkkipuffan välillä.