Minusta tuli yrittäjä. Vaihdoin TYELit YELiin ja velattoman elämän säännöllisiin lainanlyhennyksiin. Samaan aikaan kun ystävämme tekevät päätöksiä asua vuokralla ja tehdä lyhennettyä työviikkoa me päätimme mieheni kanssa sitoutua yrittäjyyteen. Tuntuu hienolta ja hullulta ja hyvältä ja vähän pelottavalta.
Ihan sikaa säkissä emme kuitenkaan hommanneet vaan ostimme vanhemmiltani perheyrityksen, jossa olemme kumpikin työskennelleet jo yli kymmenen vuotta. Yrityksen arki on tuttua ja olemme enemmän ja vähemmän lisänneet vastuuta yrityksen pyörittämisestä keväästä lähtien, jolloin isäni jäi eläkkeelle. Silti virallisten papereiden ja ennen kaikkea velkakirjojen allekirjoittaminen havahduttaa. Tässä sitä nyt ollaan yrittäjinä.
Oman elannon lisäksi meillä on vastuu kolmesta työntekijästä, ja tietenkin, yrityksen luonteen vuoksi meillä on ennen kaikkea vastuu Perhekodin asukkaista. Onneksi asukkaiden kannalta omistajien vaihtuminen ei tuo suurempia muutoksia arkeen. Äitini jatkaa perhekodissa työskentelyä ja isänikään ei katoa mihinkään. Eli arki jatkaa kulkuaan kuten tähänkin asti.
Yrittäjyys on uutta, mutta samalla monella tapaa tuttua. Minulla on ollut omia pieniä yrityksiä tässä rinnalla jo jonkin aikaa. Kaikkea luomulastentarvikkeista askartelukursseihin. Ihan harrastuspohjalta, mutta yrittäjyyden perusasioita niiden kautta on oppinut. On kai siis sanottava, että yrittäjyys on minulla verissä.
Ei sillä ettenkö näiden vuosien varrella olisi harkinnut muitakin tapoja elannon hankkimiseen. Voi kyllä. Olemme yhdessä ja erikseen miettineet onko yrittäjyys sittenkään meitä varten. Olisiko helpompaa mennä töihin niin kuin tavalliset ihmiset. Kahdeksasta neljään. Oma koti olisi oma koti ja työt jossain muualla. Mutta plussat ovat tähän asti voittaneet miinukset, ja suoraan sanottuna en ole koskaan keksinyt mitään työtä, jota tekisin mielummin kuin tätä omaani juuri nyt.
Olemme perhehoitajia kehitysvammaisten perhekodissa. Se tarkoittaa sitä, että meillä asuu ja elää kehitysvammaisia aikuisia. Joka päivä, arkena ja juhlana, olemme suljettuna vain heinäkuun, jolloin asukkaammekin lomailevat. Elämme normaalia arkea, jossa siivotaan ja laitetaan ruokaa. Hoidetaan pihaa, huolehditaan eläimistä, säilötään talven varalle, tehdään taidetta ja välillä vaan ollaan ja möllötetään. Lisäksi meillä on päivätoimintaa perhekodin ulkopuolella asuville kehitysvammaisille, he ovat arkisin mukanamme kaikissa perhekodin puuhissa.
Iltaisin meillä kaikilla on aikaa harrastaa. Partiota, bloggaamista, sählyä, you name it. Tässä taloudessa harrastetaan vaikka ja mitä. Asukkaat käyvät omissa harrastuksissaan, lapset omissaan ja minä ja mieheni omissamme. Kaikki kaipaavat omaa aikaa yhdessä olon vastapainoksi. Perhekoti Vipusen arkea pääset seuraamaan facebook sivujemme kautta.
Että sellaista. Yrittäjä. Ja koska olen nyt näissä isoissa saappaissa, on minulla totta kai myös tavoitteita.
Minun tavoitteeni on tarjota meille kaikille koti, jossa jokaisella on mahdollisuus elää oman näköistään elämää. Sellainen, jossa kaikilla on hyvä olla ja elää ja tavoitella omia unelmiaan.
Onko teillä lukijoilla kokemuksia yrittäjyydestä?
