Omenaipuiden kukinta saa puutarhan näyttämään satumaailmalta. On melko mahdotonta taltioida kukinnan ihmettä kameralle, mutta muutamia kuvia oli pakko käydä ottamassa. On vaan niin kaunista.
Minusta on tullut puutarha ihminen pikkuhiljaa, vähän vahingossa. Keski-ikäisyyden myötä olettaisin. Huomaamattani olen innostunut perennoista ja mansikan viljelystä. Isäntä käänsi juuri perunamaan ja mietti herneiden istuttamista. Minä olen istuttanut muutamia uusia maanpeittokasveja ja kerryttänyt pioni valikoimaani. Olen melko varma, että minusta tulee ajan mittaan hullu pionimuija, jonka puutarhasta löytyy satoja eri lajikkeita. Toistaiseksi olen kerryttänyt pioni määrää muutamalla uudella taimella vuosittain.
Mutta mitä omenapuihin tulee, niitäkin on tässä tontilla ihan mukava määrä. On eri lajikkeita aina rautatieomenapuusta syötäviin lajikkeisiin. Tänä vuonna kukinta on ollut erityisen kaunis. Sanoinko jo, että on ollut kaunista?
Kevät on ollut hektistä aikaa, meillä on tehty sukupolvenvaihdosta ja siihen liittyvät asiat vievät aikaa ja voimia. On ollut menoja ja aikatauluja ja kaiken yhteen sovittamista. Jotenkin kaiken keskellä sen huomaaminen kuinka kaunista omassa pihassa onkaan, on monella tapaa hienoa. Että kaiken keskellä on aikaa pysähtyä katsomaan. Että saa kotonaan kokea vuoden aikojen vaihtelun ja nähdä omenapuiden kukkivan. Että huomaa kuitenkin elävänsä juuri sellaista elämää kuin haluaa. Se on kaunista se.
