Olen pyrkinyt pitämään blogin positiivisena, arjen huolista vapaana vyöhykkeenä, jossa aurinko paistaa ja linnut laulavat. Kaikkihan tietävät, että oikeassa elämässä se ihan niin mene. Välillä arki on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssia ja linnunlaulua. On tappelua, ärsyttämistä ja ärsyyntymistä, sotkua, kiirettä, tekemättömiä töitä, odottavia päätöksiä, maksamattomia laskuja, myöhästymisiä, odottamisia, huolta ja murhetta. Peruskamaa.
Koen, että vahvuuteni on pystyä nauramaan myös vastoinkäymisille. Mitä vakavampi tilanne, sitä huonompi huumori naurattaa. Nauru poistaa stressiä ja antaa uusia näkökulmia epätoivoisenakin näyttäytyvään tilanteeseen. Mutta joskus se sitkeinkin hymy hyytyy ja yht äkkiä huomaa stressin kuristavan tunteen hallitsevan koko elämää.
Stressi syntyy epävarmuudesta. Olen itse monessa mukana ja tykkään tehdä asioita. Työn paljous ei minua stressaa, eikä ajoittainen kiirekään. Voimia syö epävarmuus, päättämättömyys, muutos. Se tunne, että kaikki kasaantuu samaan aikaan, kuin vuoreksi, joka musertaa hartiat kasaan.
Olen elämässäni kärsinyt muutaman burn outin. Sellaisen, mistä ei enää selvitty omin avuin stressi tekijöitä vähentämällä. Jos niissä jotain hyvää on ollut, niin se, että tiedän ettei mikään asia ole niin tärkeä, että sen takia kannattaisi menettää oma mielenterveytensä. On parempi pysähtyä hetkeksi ajattelemaan mikä todella on tärkeää, keskittyä siihen ja karsia tarvittaessa rankalla kädellä kaikesta muusta. Kokemus on opettanut minut itsekkääksi. Kun tarpeeksi ajoissa ottaa aikalisän ja keskittyy asioihin jotka oikeasti ovat tärkeitä, niin asia korjaantuu itsestään ja elämä on onnellisempaa.
Mutta arvatkaa mitä. Siitä hetkestä kun päätin kirjoittaa aiheesta on jo varmaan viikko. Sinä aikana olen onnistunut karsimaan muutaman menon, vapauttamaan aikaa lukemiselle ja askartelulle, pitämään ihanan rauhallisen kotipäivän, saamaan valmiiksi muutaman keskeneräisen asian ja tekemään päätöksen erään mieltä askarruttaneen asian suhteen. Olen pyhittänyt aikaa ulkoilulle ja käynyt säännöllisesti salilla. Johan on alkanut stressi helpottamaan!
Miten sä päihität stressin? Vai stressaatko ylipäätään?
Mää tykkään itteasiassa siitä, että ihmiset on rehellisiä ja kertoo esim. blogissaan jos ahistaa. Onhan se kiva tietenki pitää hyvän mielen satamaa, jonne suodattaa sisältöä ja kertoo vaan hyvistä jutuista mutta sehän on välillä pelkkää kulissin ylläpitämistä. Minä itse oon pieni stressikimppu ja ilmasen kyllä asian myös blogissani aika suoraan. Koska elämänmakuset tarinat, hyvät ja huonot, on mielenkiintosempia kun pintaa raapasevat lifestyleblogit. Oon tosiaan uusi lukija, hei vain, ja toivottavasti tästä tekstistä saa jottain tolokkua 😀 ihanaa syksyä!
Stressiä löytyy töissä sekä kotona. Pyrin jättämään työstressin töihin kun työpaikan oven suljen. Joskus se hiipii mukaan esim opiskelijoita arvioitaessa. En anna stressin näkyä helposti. Kun oikein ahdistaa ja tuntuu että seinät alkaa lähestymään uhkaavasti niin lähden ulos. Pyrin pitämään itsellä myös "omaa aikaa" askarrellen ja tuunaillen. Joskus vaan istun kuulokkeet korvilla kuunnellen hyvää musiikkia ja ideoin tulevaisuutta.
ihan samanlaisia kokemuksia täältäkin löytyy <3 Joskus tosiaan tuntuu,että ne asiat kasaantuu päällekkäin ja syntyy "kaaos"..Tuleehan sitä tosiaan ressattua,joskus ihan turhistakin asioista. Mutt pohjilla käymisten jälkeen osaa suhtautua vähän lunkimmin asioihin,ne ratkeavat ja niistä selvitään,tavalla tai toisella sitten kun sen aika on..Huumori auttaa monta kertaa,tai kuten ite tapaan tehdä,laitan tekstaria muutamalle ihmiselle. Tykkään kans,ettei blogit ole pelkkää "pinta-liitoa",vaan välillä uskalletaan myös raottaa sitä arkea toiseltakin puolelta. Tsemppiä,elämä voi olla kuluttavaa erityis-lasten kanssa <3
Nauru on kyllä se, joka karkottaa isompaakin stressiä. Joskus kaaos vain yrittää muuttua niin isoksi, ettei enää jaksa nauraa.Mutta silloin on jo tosi kyseessä. Siihe, ettei arki muutu kamalaksi auttaa monesti kävely metsässä ja puhuminen. Metsässä sielu lepää ja puhumalla saa jaettu murheensa jonkun kanssa. Jaettu murhe on aina pienempi murhe ja joskus – ihan kuin vahingossa – siitä tulee myös ratkaistu murhe.
Tervetuloa messiin 🙂 Bloggaajana miettiin paljon rajan vetoa, mikä on yksityistä, mikä julkista. Omasta pahasta olosta tai stressistä kertominen tuntuu henkilökohtaisemmalta kuin sellainen jeejee! Life is good! -juttu.
Oi, rentoudun ihan samalla tavalla! Ulkoilu tuulettaa ihanasti mieltä ja kehoa, askartelu taas selkeyttää ajatuksia ihan eritavalla!
Kiitos tsempistä <3
Aamen. Hyvin sanottu.