Ei varmasti ole ketään, joka ei olisi pakolaiskriisiin törmännyt, jota asia ei olisi koskettanut. Suomen maahanmuuttopolitiikka varmasti jakaa mielipiteitä, mutta pakolaisten hätään vastaaminen pitäisi olla jokaisen asia.
Mun täytyy myöntää, ettei pakolaisuus tai maahanmuutto ole juuri koskettanut elämääni, enkä ole pohtinut asiaa koskaan sen enempää. Lähtökohtaisesti olen ajatusmaailmaltani melko liberaali, joten ajattelen että kaikki hädän alaisia tulee auttaa, riippumatta kansallisuudesta tai muista seikoista.
Ensimmäistä kertaa elämässäni jäin todella miettimään pakolaisuutta, kun osallistuin tänä kesänä partioleirillä pakolaisuudesta kertovaan roolipeliin. Roolipeli on äärimmäisen kaukana pakolaisten todellisuudesta, enkä voi muutamien tuntien pelin perusteella väittää tietäväni yhtään mitään siitä, mitä ihmiset kokevat kun he jättävät kaiken taakseen. Peli antoi hyvän näpäytyksen siitä, että miltä tuntuu kun suunnitelmat eivät toteudukkaan niin kuin ajatellut. Vaikka mittakaava pelissä oli aivan toinen, käytiin siinä läpi samoja teemoja kuin mitä ehkä oikeassakin tilanteessa voisi tapahtua. Epävarmuus siitä mitä nyt tapahtuu, miten tää homma toimii, koska tää loppuu, kuka on meidän puolella, mitä meidän tavaroille käy, miksi tää tapahtuu just nyt kun oli ihan muita suunnitelmia, mulla on jano, epämukava ja turhautunut olo.
On turhaa edes väittää, että olisi mitään ymmärtämystä siitä, että kaikki tapahtuisi tosi elämässä, niin että oma ja läheisten henki olisi uhattuna. Silti pelin kautta saatu häivähdys siitä mitä pakolainen saattaa ehkä matkallaan kokea oli silmiä avaava.
Me harvoin tullaan ajatelleeksi, että pakolaisilla on ihan varmasti ollut muita suunnitelmia elämälle kuin lähteä epävarmalle ja ikuisuuden kestävälle pakomatkalle vailla takeita paremmasta tulevaisuudesta. Autetaan yhdessä.
Näin itse viime yönä unta,jossa olin pienen lapseni kanssa pakolaisena. Ajattelin myös,voisinko itse laittaa omaa pientä poikaani lapsi-potilaaksi jonnekin tuntemattomaan. Tai…miten kipeältä tuntuisi menettää oma perheensä,tietää,että osa on päässyt turvaan ja itse ei…Kyyneleet silmissä olen myös muistellut niitä äitejä,jotka joutuivat Suomen sotien aikana laittamaan lapsensa Ruotsiin. Meitä on joskus autettu,nyt on meidän vuoro auttaa muita <3
Niinpä, ei edes pysty kuvittelemaan mitä se olisi jos kävisi omalle kohdalle, omille lapsille. Onneksi meillä on mahdollisuus osoittaa myötätuntoa.