Kolmentoista yhteisen vuoden jälkeen kuvittelen tuntevani mieheni aika hyvin. Pyrin silti edelleen kysymään hänen mielipidettään pienissäkin asioissa. Teen tietoisesti töitä sen eteen, etten olettaisi. Olettaminen muuttuu nopeasti itsestään selvyydeksi ja oletusarvoksi. Toivon, että mieheni ei pidä minua väärällä tavalla itsestäänselvyytenä, joten haluan kunnioittaa häntä sillä, että en itsekkään oleta.
Vaalimme yhteistä aikaa. Olemme koko avoliittomme ajan tehneet asiaoita ihan kahden. Vain meitä varten. Lapset ovat olleet hoidossa mummoloissa, että olemme saaneet yhteistä aikaa. Käyneet treffeillä tai vain kotona. Kahden. Ei meidän yhteinen aika välttämättä ole mitään spektaakkelia. Vauva-aikoina se oli univelan pois nukkumista ja kiireetön aamupala. Nykyisin se on treeneissä käymistä ja yhdessä kokkailua. Aikaa jutella autossa ja kävellä metsässä.
Toisaalta meillä on aina ollut myös omia juttuja. On yhteisiä kavereita ja harrastuksia, mutta on myös tilaa tehdä ihan omia projekteja. Oli ne sitten moottoripyöräilyä tai askartelua. Kumpikin on myös matkustanut omien kavereiden kanssa. Me tiedetään, että toinen pärjää kotishow kanssa ja luottaa siihen. Mä uskon siihen, että kun kumpikin pitää huolen omasta onnellisuudestaan siten, että toteuttaa itseään myös perheen ulkopuolella, on yhteinen elämä entistä onnellisempaa.
Yhteiset unelmat on vähän kuin bensaa parisuhteen moottoriin. Me haaveillaan hassuista jutuista, kesämökistä erään tietyn metsälammen rannalla, lottovoiton sattuessa auton ostamisesta käteisellä ja matkoista. Osa meidän haaveista ei ehkä koskaan tule toteutumaan. Osan eteen me tehdään koko ajan töitä ja osa haaveista me ollaan jo toteutettu. Me pyritään elämään niitä meidän yhteisiä unelmia todeksi. Ihan joka päivä.
Isoin asia on ehkä kaikista vaikein pukea sanoiksi. Hellyys ja läheisyys on se miten rakkaus tulee meillä näkyväksi. Pienet teot toisen hyväksi. Aamukahvin kaataminen, pussailu keittiössä ja se kun mies käy tankkaamassa auton valmiiksi. Se, että tekee jotakin vain siksi kun tietää, että se toinen ilahtuu siitä. Niin kuin vaikka yrittää saada eturivin keikkaliput Erinin keikalle. Vaikkei edes onnistuisi.
Sellaisia salaisuuksia meillä. Mikä on sinun parisuhteesi salaisuus? Miten teillä hoidetaan parisuhdetta?
Meillä on suunnilleen saman pituinen yhteinen historia ja vaikkei tämä meidän arki mitään pilvissä tanssahtelua ole, niin olen kyllä niin kovin onnellinen että oon tuon erään vierelleni löytänyt kulkemaan. Voisinkin kirjoittaa tästä aiheesta oman postauksen tässä joku päivä… 🙂
Kaikkien noiden edellä mainitsemiesi lisäksi minä olen huomannut, että parisuhdetta vahvistaa yhdessä toisten pariskuntien kanssa vietetty aika. Siis aikuisten kesken, ilman lapsia. Toiset pariskunnat toimivat mainioina peileinä. Siksikin The Ravintopiiri on niin upea juttu!
Laura
Harvan parisuhde kai onkaan jatkuvaa euforiaa. Mulle riittää se, että joka päivä on jotain pientä, joku ohi kiitävä hetki jolloin muistaa että miksi rakastaa just tota tyyppiä ja ymmärtää kuinka onnekas on. Ajattelen, että sen valinnan rkastaa tekee yhä uudelleen ja uudelleen. Niiden pienien onnen hetkien vauhdittamana.
Totta puhut! Ravintopiiri on kyllä hengen ravintoa ihan yhtä paljon kuin sitä itse ruokaa.
Reilut 52 vuotta sitten tapasin pojan, johon rakastuin. Viime vuoden viimeisenä päivänä vietimme 50-vuotishääpäivää. Aina on ollut yhteisiä harrastuksia, mutta myös omia harrastuksia kummallakin. Kun lapset olivat pieniä, oli ihana äitini, joka hoiti lapset, että pääsimme välillä kahdestaan tai kavereiden kanssa tuulettumaan. Olemme olleet aina yhdessä nyhjääjiä, mutta on pyritty antamaan tilaa toisen olla myös omissa ajatuksissaan ja oloissaan. Vuosien myötä on opittu keskustelemaan kaikki asiat, kaiveltu välillä syvältäkin, opittu riitelemään siten ettei aloiteta "kun sinä aina olet tommonen" vaan kerrottu miltä minusta tuntuu kun teet noin ja noin. Koskaan ei vielä ole menty nukkumaan niin ettei riitaa ole sovittu sitä ennen. Arjen hellyyttä on mm se, että pidämme paljon toisiamme kädestä vaikkapa telkkaria katsellessa. Eli ei meillä mitään erityisiä kommervenkkejä ja poppakonsteja liity pitkään suhteeseen…sellaista ihan tavallista, ei oleteta kaikkien päivien olevan ruusuilla tanssimista vaan välillä kaatuu seinät, mutta se kuuluu elämään. Pitää muistaa olla lempeä itselleen ja ennen kaikkea rinnallakulkijalleen. On ollut mahtavaa kulkea tuon nuoruuden rakkautensa kanssa samaa polkua näin pitkään <3
Voi, teillä on mahtava yhteinen taival takana! Toivon teille ihania yhteisiä vuosia ja rinnalla kulkemista myös tuleville vuosille.