Hyvää äitienpäivää!

Tänään on minun 13. äitienpäiväni. Ja vaatimaton mielipiteeni on, että tämä on yksi vuoden tärkeimmistä päivistä. Olen äiti lapsilleni joka päivä, joka hetki. Äitiys on kasvanut minuun kiinni samalla lailla kun minä olen kasvanut äitiyteen.

Vaikka äitiys on muuttunut vuosien aikana, ei se ole koskaan vähentynyt. Kouluikäisten lasten äitinä eritteet eivät enää ole kovin suuressa roolissa. Paitsi oksennustaudissa. Kukaan ei pure, kukaan ei heittäydy lattialle itkien eikä kukaan karkaa autotielle.

Äitiys on parhautta. Se on tarinoiden kertomista ruokapöydässä, yhteisiä unelmia, metsäretkiä ja kasvamista. Se on koulun diskoja, skeittirampin vierellä seisomista, erotuomarointia ja läksyjen tekemistä. Onnen hetkiä ja itkua. Suuria tunteita laidasta laitaan. Äiti vihaa, rakastaa, hermostuu, epäonnistuu, loistaa, nauraa ja itkee.

Äitiys on jatkuvaa tasapainoilua oman tien etsimisen ja perheen välillä. Parhaimmillaan ne yhdistyvät, mutta useimmiten tilanne vaatii kompromisseja. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lasten ollessa pieniä on äitiys sitovampaa, konkreettista läsnä oloa joka hetki. Kukapa ei olisi imettänyt vessassa. Nyt tuntuu, että tilanne on toinen. On mahdollista harrastaa! On mahdollista käydä kaupassa ilman lapsia. On mahdollista olla kotona niin, että lapset puuhailevat omiaan. Hetkiä itselle.

Uudenlaista äitiyttä on puhua pojista automatkalla. Miettiä koulun valinnaisaineita. Pohtia minkä ikäisenä lapsen voi päästää yksin uimaan, tai elokuviin. Kuinka paljon viikkorahaa on sopivasti? Etsiä vaatteita esiteineille. Uudenlaisessa äitiydessä lapsen omat mielipiteet, arvot ja valinnat ovat suuremmassa roolissa kuin aikaisemmin. Esiteinin äitinä oppii huomaamaan kuinka monessa asiassa sitä voikin olla väärässä.

Yksi asia ei silti muutu. Äitiyden myötä kehittyy uskomaton kyky tuntea huonoa omaatuntoa. Ihan kaikesta. Puuttuvista kuravaatteista, kampaamattomista hiuksista, unohdetuista läksyistä, omista menoista, parisuhdeajasta, liian pienestä asunnosta ja eineksistä.