Oletteko törmänneet mummoiluun? Mummoihin aivan varmasti, mutta henkiseen mummoiluun, sellaiseen jota jokainen voi harrastaa ilman lapsenlapsia tai iän tuomaa titteliä? 
Mummoilu on mielentila. Siihen liittyvät läheisesti kädentaidot, yksinkertaistaminen, kahvinjuonti ja kotoinen eläminen. Tai tälläinen mielikuva minulla on. En ole ihan mummoilun asiantuntija, sillä aiheen suomenkielinen eepos Mummoillen, on vielä lukematta.
Mummoilu kolahti minulle heti. Mummoilu kuulostaa sympaattiselta. Kotoisalta, itse tehdyltä ja vähän hassulta. Eripari kahvikupeilta, heleän turkoosilta ja aidolta, mutta vähän ruusuiselta.
Mummoilu on varmasti sukua kotoilulle. Kotoilua vintage mausteella. Vaikka minusta tuntuu mukavemmalta sanoa mummoilevansa kuin kotoilevansa. Mummoilu tuntuu suussa luontevammalta. Koikeilkaapa. Mummoilu. Ainakaan se ei voi pahantuulista. Voivatko kiukkuiset mummot mummoilla? 

Viikonloppuna mummoilin todella. Aloitin pitkästä aikaa ristipistotyön tekemisen. Ruusukuvioisen tietenkin. Join kahvia vanhoista arabian kupeista ja kuuntelin radiota. Jotenkin taian omaista. Saatoin melkein tuntea papiliottien kiharoittavan hiukseni. Ja kun ruuaksi vielä oli vanhaa kunnon jauhelihakiusausta niin, mikä olisikaan voinut olla enää paremmin.

Mummoilu, uskon voimaasi.

Miten on, onko teissä sisäinen mummoilia herännyt?