Me harrastamme paljon vapaaehtoistyötä, voisi melkein sanoa, ettemme muuta harrastakkaan. Ja tässä puhun nyt tarkoituksellisesti monikosta, minusta ja miehestäni. Olemme kasvaneet partiossa ja oikeastaan, jos joku ei vielä tiedä, olemme ryhtyneet seurustelemaan talvileirillä -98. Tällä hetkellä mieheni vaikuttaa koti ja koulu yhdistyksessä, VPK:ssa, kehitysvammaisten salibandyjoukkueen apu valmentajana ja satunnaisena apuna partiossa. Itse olen viikottaisen sudenpentujohtamisen lisäksi ottamassa toista pestiä luotsina, teini-ikäisten johtajana. Tämän lisäksi olen aktiivina koulu- ja kotiyhdistyksen toiminnassa.
Partio on meille kummallekkin se harrastus, jonka piirissä olemme kasvaneet aikuisiksi. Partiossa vaikutimme aktiivisesti paikallisella ja piiri tasolla aina siihen asti kun toinen lapsistamme syntyi. Olemme olleet järjestämässä jos jonkinlaista tapahtumaa, retkeä ja leiriä. Johtaneet, kouluttaneet, pyörittäneet yhdistystä. Partion parissa olen oppinut paljon. Ohjaamisesta, projektijohtamisesta, vastuunottamisesta, ihmisistä ja elämästä. Kaikki taitoja, joita olen tarvinnut myöhemmin elämässäni. Partiossa on kivaa, monipuolista ja siellä opitaan tekemällä. Parhaat ystäväni olen löytänyt partiosta. Ikimuistoisimmat kokemukset ovat partiosta. Elämäni suurin rakkaus on partiosta. Ja elämäni kauhein hiihtoretki on partiosta. Elämäni kylmin yö on partiossa ja huisin ylitys. Partio on kaikin puolin antoisa harrastus.
Olen syventänyt partiossa oppimiani taitoja ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa, josta olen tehnyt itselleni ammatin. Koen partion antaneen minulle polun, jota kulkemalla olen löytänyt itselleni työn.
Miksi sitten lopetin kymmeneksi vuodeksi?
Vapaaehtoistyö oli kallista. Perheessä, jossa toinen opiskelee ja toinen on äitiyspäivärahalla, on raha tiukalla. Partion jäsenmaksu on aikuiselta nykyisin 60 euroa vuosi. Se tuntuu kohtuulliselta, mutta se harvoin riittää. Lisäksi tulevat retket, varusteet ja muut osallistumismaksut, esimerkiksi kesäleirimaksut ovat kalliita kun mennään piiri- ja suurleiri tasolle. Ja siinä kohtaa kun huomaat tekeväsi viikottaista työtä lippukunnassa, jotta muiden lapset voivat harrastaa, mutta omat rahasi eivät riitä kauden huipennukseen, saatat ryhtyä miettimään vaihtoehtoja.
Partiossa johtajat maksavat saman maksun siitä, että järjestävät muille toimintaa, kuin mukana olevat lapsetkin. Näin ollen perhe, jossa sekä lapset, että aikuiset harrastavat partiota saattavat joutua maksamaan suhteettoman suuria summia siitä, että ovat mukana mahdollistamassa muidenkin kuin omien lastensa harrastusta.
Otetaanpa esimerkiksi vuoden 2012 piirileiri.
Tällöin olisimme voineet osallistua koko perheen voimin sudenpentuleirin ajaksi. Kumpikin aikuisista olisi maksanut 90€ + 2 sudenpentua 90€ + 2 lasta 50€
Yhteensä leirimaksu neljältä päivältä olisi 424€. (tähän on huomioitu yhdestä lapsesta saatava alennus)
Seuraavan piirileirin aikaan vanhin lapsistamme on jo tarpoja ja mikäli itse toimin luotsin pestissä tarkoittaa se sitä, että perheemme leiriaika on pidempi. Ainakin jos haluamme leireillä yhdessä koko leirin ajan.
Jos noilla samoilla vuoden 2012 piirileirin summilla nopeasti laskee, niin aikuiset maksaisivat
145€ hlö, kuten myös kaksi vanhinta lastamme, nuoremmat maksavat sudarihinnan, joista toinen saa alennuksen. Näin ollen viikon leiri tulisi perheellemme maksamaan ainakin 724 euroa, sillä edellytyksellä, etteivät sudari ikäiset lapset joudu maksamaan extraa pidemmästä leiri viikosta.
Kaikki harrastukset maksavat. Partio ei ole kallein harrastus. Partio on hyvä harrastus. Kenenkään ei ole pakko osallistua leireille. Kyllä. Mutta jos olet koko vuoden mahdollistanut harrastusta muille kuvittelet, että voisit a) osallistua itse leirille, jonka muistat jo omasta nuoruudestasi olevan partion ydintoimintaa ja hauskinta ikinä b) haluaisit tarjota kokemuksen omille lapsillesi ja samalla mahdollistaa muiden lasten osallistumisen leireille. 724 euroa tuntuu paljolta, ennen kaikkea se tuntui kymmenen vuotta sitten paljolta. Epämotivoivalta ja väärältä. Tietenkään leirimaksu ei silloin ollut sama, eikä lapsiakaan ollut kuin kaksi, mutta toisaalta tulot olivat murto-osa nykyisistä.
Nykyisin minulla on varaa harrastaa partiota. 800 euron leiri on perheellemme sijoitus joka tuottaa loven budjettiimme, mutta halutessamme meillä on siihen varaa. En siis puhu asiasta siksi, että kaipaisin itse rahallista tukea. Kirjoitan siksi, että partiotoiminnan piirissä on perheitä, joilla olisi aikaa ja halua toiminnalle, mutta ei rahaa siihen. Kirjoitan siksi, että minä olin vuosia poissa partiosta, koska en halunnut maksaa siitä, että mahdollistin muiden lasten harrastamisen.
Nykyisin harrastan partiota, koska toiminnallani on suora hyöty omiin lapsiini. Mahdollistamalla toimintaa olen mukana tukemassa omien lasteni harrastusta ja edes auttamassa sitä, että heillä on mahdollisuus kokea kaikkia niitä hienoja asioita, joita minäkin olen partiossa saanut kokea.
Partiossa tarvitaan aikuisia, ennen kaikkea nuoria aikuisia. Niitä jotka mahdollistavat, ovat nuoresta iästään huolimatta partiokonkareita, eivät vielä liian vastuuntuntoisia kokeilemaan, sekkailemaan ja yrittämään, mutta silti riittävän vastuuntuntoisia tekemään asiat turvallisesti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Aikuisista on partiossa ollut aina pula, etenkin niistä, jotka vaeltajatoiminnan jälkeen eivät löydä paikkaansa lippukunnasta. He katoavat opiskelemaan ja töihin. Ehkä he palaavat 10-15 vuoden jälkeen kun vakituinen työpaikka on löytynyt ja omat lapset aloittelevat harrastusta.
Viikottainen toiminta ei ole mahdollista ilman aikuisia. En tiedä motivoiko nykyinen systeemi meitä aikuisia riittävästi? Eikö Partio toimintakin voisi kehittyä niin, että ne jotka mahdollistavat toimintaa voisivat saada hyvitystä jäsen- ja leirimaksuissa? Näin Partiotoiminta olisi aidosti kaikille avointa ja mahdollista. Ainakin se olisi houkuttelevampaa meille vanhoille partiolaisille, jotka olemme lisääntyneet vauhdilla, kesäleirimaksuja huomioimatta.
Sivuhuomautuksena totean myös sen, että vapaaehtoistyö, oli kyse sitten partiosta, koulu- ja kotiyhdistyksestä tai vapaapalokunnasta, jakaantuu aika pienen henkilö määrän kesken. Samat naamat istuvat eri hallitusten kokouksissa tai varainkeruu tempauksissa. Partiojuhlan kahvihuoneessa keskustellaan palokuntahommista ja koulu- ja kotiyhdistyksessä partiosta. Näillä aktiiveilla on halu auttaa ja tehdä jotain yhteisen hyvän eteen. Siitä kannattaisi pitää kiinni.
Ugh, olen puhunut.
Onko teillä kokemuksia vapaaehtoistyöstä johon teillä ei ollut varaa? Tai hyviä kokemuksia siitä, mitä partio tai muu vapaaehtoisuuteen perustuva työ voi tuoda tullessaan?
Minä olen miettinyt myös partion "edullisuutta". Minusta leirimaksutkin ovat vielä kohtuulliset (saahan siellä täyden ylläpidon), mutta kyllä partiokin on aikamoista välineurheilua. Toki pärjää ilman suurempia sijoituksia, jos lapsi käy vain kokouksissa ja jättää leirit ja muut riennot väliin. Ei minulla kuitenkaan ole ollut sydäntä kieltää leirielämää, sehän se kaikkein mukavinta on! Ja sitten pitää ostaa vaelluskenkää, makuupussia, rinkkaa ja sitä sun tätä. Tällä meidän kolmen lapsen otannalla partio on ollut vuositasolla ihan yhtä kallis kuin musiikkiopistossa instrumentin soittaminen ja vähän kalliimpi kuin taitoluistelukoulu.
Vapaaehtoistyöstä sen verran, että itse en ole valmis sitoutumaan partioon (tai mihinkään muuhunkaan) näinä ruuhkavuosina niin, että olisin joka viikko kiinni toiminnassa. Vuorotyö myös hankaloittaa sen kaltaista sitoutumista. Sen sijaan olen kyllä ollut aktiivinen meidän lasten monissa harrastuksissa aina, kun on tarvittu. On kuljetettu partiolaisia metsän keskelle, on leivottu känttyjä kartuttaaksemme musiikkiopiston flyygelirahastoa, myyty sukkia luisteluseuran piikkiin jne. Ja niinhän se valitettavasti on, että samat naamat niitä hommia tekee. Silti pieni idealisti minussa sanoo: on hyvä rakentaa yhteisöllisyyttä, on hyvä näyttää lapsille esimerkkiä siitä että aina asioita ei tehdä oman rahan vuoksi, on hyvä osallistua.
Laura
Sanot tekeväsi vapaaehtoistyötä vaikka todellisuudessa et haluaisi maksaa kuin oman perheesi harrastuksesta. Suosittelen muuten vaihtamaan lippukuntaa jos et ole saanut ikinä minkäänlaista hyvitystä leirimaksuista.
Koen vapaaehtoistyönä sen, että tekee asioita jotka mahdollistavat muille jotakin ilman että saa työpanoksestaan korvausta. Tässä mielessä partio on mitä suurimmassa määrin vapaaehtoistyötä. Lippukunta tasolla johtavat saavat hyvitystä, piiri tai SP tasolla harvemmin. Ainakaan oman kokemukseni mukaan. Harvemmin kai kukaan haluaa maksaa muiden perheiden harrastamisesta, vai mihin viittaat kommentillasi?
Partiosta ei ole kokemusta, mutta muusta yhdistystoiminnasta kyllä. Omalta osalta eniten talkoita on tullut tehtyä koiraharrastuksen parissa, eri lajien harkoissa ja kisoissa sekä näyttelyissä. Kyllähän se välillä käväsee mielessä, kannattaako oikeasti ajaa omalla autolla omilla polttoaineilla mahdollistamaan muitten harrastusta vuosi toisensa jälkeen. Tähän asti on pääsääntösesti tuntunut että kannattaa, joskin tekemisen setti on muuttanut muotoaan paljonkin elämäntilanteiden mukaan.
Erittäin samaa mieltä, että kaikilla tulisi olla mahdollisuus talkoilla, jos halua löytyy. Eli kulukorvaukset kun saisi tasapainoon, niin kylläpä hymyilyttäisi.
Olet asian ytimessä, yhteisöllisyys vaatii asioiden tekemistä silloinkin kun se ei suoraan hyödytä itseä. Ja se on minusta tärkeä asia oppia itse kullekkin. Ja kuinka paljon se merkitseekään omille lapsille, että vanhemmat ovat kiinnostuneita ja aktiivisesti mukana mahdollistamassa, tukemassa ja osallistumassa. Se on rahaakin arvokkaampaa!
Tukea voi monella tasolla, niin kuin kerrot. Jokainen tekee omien mahdollisuuksiensa mukaan. Itse asiassa jos jokainen ihan oikeasti osallistuisi yhteisöllisyyden rakentamiseen omien mahdollisuuksien mukaan, niin millainen paikka maailma olisikaan!
Monesti tuntuu, että kulukorvaukset olisi mahdollista saada tasapainoon, jos ei olisi sellaista kateutta joka sen estää. Miksi joku saa kulukorvauksia, jos joku toinen ei saa. Ei nähdä sitä, että tukemalla taloudellisesti niitä, jotka mahdollistavat toiminnan saadaan toimintaa ylipäätään järjestettyä.