Nyt kun lööpeistä on saanut näistä teiniäideistä, niin törmäsin väittämään, että kaikki alle 25 -vuotiaat olisivat teiniäitejä. Tämä perustui siihen, että ihmisen aivot kehittyvät 25 vuoden ikään asti. Lähteenä tässä tiedossa on anonyymi Iltalehden kommentoija.
Tällä perusteella olisin itsekkin teiniäiti. Minulla oli 25 vuotiaana kaksi lasta. Aivojeni kehitysasteesta en voi ottaa takuita. En toisaalta pysty sanomaan sitäkään onko aivojeni keskeneräisyys vaikuttanut kykyyni olla äiti. Tekstistä ei välittynyt kokiko kommentoija alle 25 -vuotiaiden äitiyden hyvänä vai huonona asiana, vai halusiko vain tuoda esille aivojen keskenkasvuisuuden. Niin tai näin, teksti herätti minussa kysymyksiä siitä milloin olisi hyvä aika tulla äidiksi. Se oikea.
Kun saimme ensimmäisen lapsemme, olin 23 vuotias. Mieheni oli minua puolitoista vuotta nuorempi. Kummallakaan ei ollut mitään käsitystä lapsista, vanhemmuudesta tai jostain kasvatuksesta. Me rakastimme toisiamme ja halusimme perheen. Simple as that. Ensimmäinen lapseni täyttää pian 12. Äitiys on edelleen vaistonvaraista toimintaa, takuita onnistumisesta tai oikeista valinnoistaei ole. Edelleen sitä vaan yrittää tehdä parhaansa, välillä paremmin ja välillä huonommin onnistuen.
Moni tuttuni elää nyt vauva arkea. Ovatko he parempia äitejä nyt kuin minä olin silloin kun esikoiseni syntyi? Valmistaako kymmenenvuotta elettyä elämää äitiyteen paremmin? Olisinko minä valmiimpi äidiksi jos saisin esikoiseni vasta nyt, päälle kolme kymppisenä? En tiedä.
En muista että ensimmäisen lapsen syntyminen olisi ollut kriisin paikka. Esikoisen syntymään liittyi draamaa, mutta sen jälkeen kun pääsimme sairaalasta kotiin elämä oli ihan tavallista. Lapsi toi elämään lisää sisältöä, onnea ja rakkautta, enkä koskaan ole kokenut lapsen tai lapsien vieneen minulta mitään. Olin omasta mielestäni niin valmis kuin valmis voi olla.
Kokonaan eri kysymys on minusta se, voiko kukaan olla kokonaan valmis? Näkemykseni mukaan äitiys on matka joka alkaa jokaisella vähän eri hetkenä. Tosilla se on positiivinen raskaustesti, toisilla ensimmäinen vatsasta tunnettu liike. Toisilla äitiys alkaa ihan erilailla. Päätöksestä lähteä sijaisvanhemmaksi tai adoptioneuvonnasta. Jokaisella matka on erilainen, yhteistä on se, ettei äitiydessä olla koskaan perillä. Äitiys muuttuu. Itse olen jo nähnyt vauva- ja taaperoajat, koulun aloittamisen ja esiteinivaiheen. Äitinä yritän mukautua erilaisiin rooleihin ja rakastaa lapsiani silloinkin kun se ei ole helpointa. Äitinä en ole koskaan valmis.
Tekstini ei ole tarkoitus kannustaa teiniäitiyteen, ainakaan silloin kun sillä tarkoitetaan ala-ikäisyyttä. Yli 20 vuotias taas oman kokemukseni valossa voi olla yhtä valmis äidiksi kuin kymmenen vuotta vanhempi sisarensa. Kummallakin voi olla juuri oikea ikä tulla äidiksi.
Minkä ikäisenä sinusta tuli äiti? Miltä tuntuu, oliko aika oikea?
Olin viikkoa vaille 21-vuotias ja mielestäni aika oli oikea. Poika tosin on vasta vajaa vuoden, enkä pysty ennustamaan olisiko esimerkiksi kymmenen vuoden päästä kaikki ollut helpompaa, mutta hieman epäilen. Uskon, että vauva-arkeen tottuminen olisi voinut olla vaikeampaa jos elämä olisi pyörinyt pidempään pelkästään oman navan ympärillä. 🙂
no miekii olen sit ton mukaan teini äiti kun ekan muksun sain kun olin 24v. Ja ei vieläkään ole ihan takeita miten näitä muksui kasvatetaan mutta ainakii tähän asit on menny ihan ok.
Minä täytin samana vuonna 26, kun tulin äidiksi. Tiedän, ettei tämä liene monelle ihanneikä, mutta itse olen ainakin nämä ensimmäiset 9 kk ollut hyvin tyytyväinen. Ehdin jo jonkin verran opiskella ja matkustella ja olla koulutusta vaativassa työssäkin, ja nyt on hyvä näin. Ihmisillä on niin erilaisia tilanteita nykyisin – eivät kaikki saa tai halua koskaan vakityötä tai omakotitaloa, vakaasta parisuhteesta puhumattakaan. Kolmekymppinen voi asua vielä solussa ja 20-vuotias maksaa lainaa omakotitalosta, eikä kumpikaan elämäntapa ole sen arvokkaampi kuin toinen.
Mä en nyt muuten ihan tajua tätä teiniäitikeskustelua. Kun siis mietin vaan, miten yleistä teiniäidiksi _haluaminen_ on? Olen jotenkin aina ajatellut, että teiniäidiksi yleisimmin päädytään. Toki joku voi tekemällä tehdä lapsen, mutta veikkaan heidän olevan aikalailla vähemmistössä. Rovaniemen tapauksestakaan on aika vaikea kommentoida, onko "buumin" syynä olleet teiniäitisarjat, sattuma vai kenties hyväksikäyttö. :/
Kirjoitin myös teiniäitiydestä, lähinnä ulkomailla asuvalle tyttärelleni. Minua vaivaa usein keskustelujen sävy; se miten sanotaan ettei teiniäideistä tai heidän lapsistaan tule mitään. Etukäteen tuomitseminen, ilman tietoja tapauksesta tai niiden kanssa on aina julmaa. Ihmiset voivat vaikuttaa elämäänsä paljon, kunhan he haluavat sitä ja ovat valmiita sen puolesta toimimaan. Kun ihmisestä ei kukaan mitään usko, on ihmisen hankala uskoa edes itse omiin mahdollisuuksiinsa. Pienellä rohkaisulla kuka vain voi yltää odotettua parempiin tuloksiin, äitiydessä, elämänhallinassa ja monessa muussa.
Mielestäni on ero onko lapsen saadessaan alaikäinen vai ei. Alaikäisyys hankaloittaa monia virallisten asioiden hoitamista, esimerkiksi asunnon hankkimista.
Näin illalla ajatus ei juokse, tarinoitani teiniäitiydestä voi lukea täältä http://maa-tuskat.blogspot.fi/2014/11/mama-junkielta-baby-mamulle.html ja http://maa-tuskat.blogspot.fi/2012/06/kirkas-oli-nuoruuteni-vesi-suloinen-oli.html blogia kirjoittaa myös nykyisin täysi-ikäinen tyttäreni, mikäli siis haluaa stalkata millainen teinimamman ipanasta tuli 😉
Kun lapsi syntyy, niin samalla aitikin syntyy. Talla tavoin aitini tapasi sanoa aiheesta. En usko, etta on tiettya ikaa, milloin ollaan valmiita aityiteen tai isyyteen. Itse olen jo melkein kolmenkympin valimaastossa (hui!), eika minulla ole (viela) lapsia. Elama nyt vaan on mennyt sellaisilla urilla, ettei lapsia minulle ole viela siunaantunut, mutta olen itse vahan viela epavarma, josko valttamatta edes biologisia lapsia haluan.
Olen asunut jo pitkaan Englannissa, missa teiniaiteja on todella paljon. Taalla se usein nahdaan reittina omaan asuntoon (eli saa sitten kaupungilta tai kunnalta "oman" asunnon, jonka saa myos ostaa jos siina kauan asuu. Tasta(kin) syysta erityisesti Lontoon alueella on ns. affordable asunnot todella kiven alla ja mutkia voi sitten oikoa vaikka lapsia hankkimalla). En todellakaan tuomitse ketaan, joka nuorena (tai paljon keskimaaraista vanhempanakaan) hankkii lapsia. Itsehan sen tietaa toivottavasti, jos on siihen niin valmis kuin nyt vain realistisesti voi olla ja on valmis ottamaan vastuuta. Olisi vaan niin kiva juttu, jos naisille ei aina tuputettaisi sita ideaalia (minka ikaisena lapsia saa hankkia/pitaisi jo olla lapsia, milta pitaisi nayttaa, mihin kayttaa rahansa ym ym). Luulisin, etta harvemmilla meista se elama menee ihan niin kuin on suunniteltu! 🙂
Mielestäni on ihan hullua määritellä joku ikä, jolloin nainen on valmis äidiksi. Jokainen voi olla hyvä ja upea äiti, oli sitten 23 tai 33. Minusta tulee äiti ensimmäistä kertaa nyt 34 -vuotiaana. Jossain haarukassa olen jo vanha äidiksi, mutta minä koen, että se on minulle juuri oikea aika. Olisin toki ollut valmis äidiksi jo muutama vuosi sitten, mutta näinkin on hyvä.
Olen saanut elää, kokeilla siipiäni, asua ulkomailla, hullutella ja humputella, matkustaa ja työskennellä. Olen saanut tehdä kaiken sen, mitä olen ikinä toivonutkaan. Nyt oloni ja elämäni on tasapainossa: minulla on ihana koti, mahtava mies ja vakituinen työ. Nyt on juuri minulle se täydellinen aika perustaa perhe <3
No mutta sehän on tärkeintä, että kaikki on mennyt ok. Enempään ei varmaan kukaan pysty 🙂
Uskon, että jos tuntuu, että aika oli oikea, niin silloin se myös on. Mitään muutahan meillä ei ole kuin mutu tuntuma ja oma kokemus. On ihanaa, että olet tullut äidiksi itsellesi oikeaan aikaan.
En mä tiedä miksei 26 vuotias oli ihanne iässä tulla äidiksi. Ainakin jos omaa tuttava piiriäni tarkastelen, niin 26 -vuotias tai mahdollisesti jopa hieman vanhempi olisi monelle juuri oikea aika.
Teiniäiti tuntuu jo käsitteenäkin olevan aika liukuva. Toiset käsittää sen kirjaimellisesti alle 20 -vuotiaana, toiset taas vielä nuorempana, 15-17v:nä ja toiset käyttävät termiä synonyyminä kaikille nuorille äideille. Siitä syntyy mielestäni myös keskusteluiden ristiriitaisuus.
En tiedä tuomitaanko teiniäitejä, tai ainakaan en ole ihan hirveästi lukenut sellaisia keskusteluita. Ajattelen itse niin, että olisi hyvä saada ensin kasvaa itse aikuiseksi rauhassa, ennen kuin äitiyden myötä on pakko kasvaa aikuiseksi. Toisaalta ei kai tämäkään niin yksi selitteistä ole, joku toinen kasvaa aikuiseksi nopeasti, joku toinen ei koskaan. Jos tiedätte mitä tarkoitan.
Hienosti sanottu, totta joka sana! Surullista tuo mistä kerroit. Siinä on yhteiskunnallakin peiliin katsomisen paikka. Pitäisi olla muitakin keinoja aikuistumiseen ja tuen saantiin kuin lapsi.
Minusta nykyisin on aikasempaa väljemmät perheraamit, mutta totta kai erilaisten valintojen kunnioittamista ei voi koskaan liikaa painottaa!
Ihanaa kuulla, että ajattelet noin! Elämä tuntuu paljon paremmalta kun arvostaa omia ratkaisujaan ja osaa nauttia elämästään!
Tapasin 15 vuotiaana itseäni pari vuotta vanhemman pojan sillä seurauksella, että rakkaus syttyi välillämme ja tahdon sanottiin kirkon alttarilla parin vuoden seurustelun jälkeen. Yhdeksän kuukauden kuluttua siitä meille syntyi pieni tyttö. Olin 18-vuotias äiti <3 . Äitiys oli kovin luonnollinen asia, ei sitä oikeastaan miettinyt oliko valmis vai ei, oliko hyvä vai huono…olin ÄITI. Reilut kolme vuotta myöhemmin syntyi pieni poika. Elämä oli taloudellisesti aika tiukkaa ja haastavaa, mutta koskaan ei käväissyt mielessä, ettei olisi niin nuorena pitänyt perhettä perustaa. Ei minulta mitään jäänyt kokematta tai en sellaista itsessäni tunnistanut.
35-vuotiaana minusta tuli mummu ja 53-vuotiaana isomummu tai megikseksi minua kutsutaan. Lapsenlapsia on yhteensä kuusi ja lapsenlapsenlapsia kolme. Vietämme tämän vuoden viimeisenä päivänä 50-vuotishääpäivää. Kun lapset saimme nuorena niin niin nyt ollaan oltu jo parikymmentä vuotta vapaat kuin taivaan lintuset ( no ainakin melkein) matkustelemaan, harrastamaan, nauttimaan omasta olostamme ja jälkikasvusta. Olemme tosi onnellisia, että olimme niitä teinivanhempia. Iän puolesta meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä vielä yksi sukupolvi 🙂
Vielä lisäyksenä ja selvennyksenä, että meitä teiniäitejä on siis kolmessa sukupolvessa, sukuvika tai perintökalleus 🙂
On aika makeeta kun neljä sukupolvea on koolla ja vanhin naispuolinen on viimeksi täyttänyt 67 vuotta! Ei tähän mitenkään systemaattisesti tietenkään ole pyritty, mutta elämä on sattumoisin niin johdatellut eikä huonosti ole kenellekkään käynyt.
Minnalle kiitokset mielenkiintoisesta aiheesta ja Arjalle onnittelut jo etukäteen!
Minä tapasin nykyisen armaani -83 kesällä. -84 elokuussa syntyi meille poika ja olin silloin 34 vuotta vanha. Kätilön mukaan parempi ensisynnyttäjä kuin 24 vuotias. (Ajatus oli silloinkin jo hämmentävä.) Olin ehtinyt ajatella, että minusta ei tule äitiä koskaan. Enkä vielä tähän mennessä tiedä mitään hienompaa kuin just tämä tyyppi joka silloin syntyi! "Kaikesta huolimatta" olisi ehkä hyvä tässä sanoa. Hänen isällään on kaksi lasta ajalta ennen kohtaamistamme ja ennen eroa lasten äidistä (joka tapahtui ennen romanssimme alkua sekin) Lasten äiti oli nuori saadessaan esikoisensa. Hän ja nämä lapset jos mitkään todistavat vääräksi väitteen, että nuorten äitien lapset "epäonnistuvat". Millä tahansa mittapuulla mitattuna molemmat ovat pärjänneet hyvin, ovat loistavia vanhempia omille lapsilleen ja ihania ihmisiä lisäksi. Ikävertailu minkään perusteena ei ole oikein kannattavaa. Joku parikymppinen voi olla paljon järkevämpi ja kypsempi ratkaisuissaan kun toinen kolmekymppinen tai neljäkymppinen tai….kaikista ei tule hyvää äitiä vaikka ikää karttuisi kuinka. Äitiydessä on kyse vastuusta, aikuisuudesta ja rakkaudesta. Jos nainen on lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lapsi/lapset ovat pilaamassa hänen elämänsä ja että hän lapsen/lasten vuoksi on menettänyt itsensä niin tuskin voi äitinä kaksinen olla. En väitä, että olisin mikään vuoden äiti ollut minään äitiyteni vuotena, mutta juuri tuolla vaistolla on menty ja aina välillä on nähty ettei suunta ihan väärä ole!
Minä sain esikoiseni 19 vuotiaana ja kuopus syntyi 1v9kk myöhemmin.nyt olen 31 ja esikoinen täyttää ensi toukokuussa 12v,kuopus helmikuussa 10v.olinhan nuori,mutta en tekisi toisin.