Meidän perheessä on tällä hetkellä kaksi aikuisopiskelijaa. Omat opintoni ovat loppusuoralla ja mieheni opinnot alkoivat juuri. Kumpikin meistä opiskelee työn ohella. Minulta puuttuu muutama hassu kurssi kun taas mieheni ei vielä oikein edes hahmota tulevaa urakkaa.

Sen vaan voin sanoa, että kun itse olen viimeiset neljä vuotta ollut se, joka lähtee aikaisin lauantai aamuna ajelemaan kohti koulua, niin ei haittaa yhtään että osat ovat nyt vaihtuneet!

Aikuisena opiskelu eroaa nuorisopuolen opinnoista ratkaisevasti. Kun opiskelu ei ole päätoimista, vaan tapahtuu työnohella, joutuu opiskelija todella punnitsemaan omaa motivaatiotaan. Turhan takia kouluun ei mennä. Vaatimustaso sekä opetusta, että omaa suoritusta kohtaan on kovempi. Jos kerran uhraan päivän tai kaksi opiskeluun, odotan saavani vastinetta “koko rahalla”. Toisaalta aikuisopiskelijan on opittava, ettei kaikkeen voi panostaa täysillä. On opittava priorisoimaan.

Parasta opiskelussa on ollut oman työn ja sen merkityksen kirkastuminen. Opintojen avulla on oppinut perustelemaan omaa työtään, löytämään teoriapohjan mutu -tuntuman tueksi. Vaikka opinnot ovat olleet rankka puristus, ovat ne myös motivoineet omaan työhön uudella tavalla. Ne ovat selkeyttäneet sitä miten haluan omaa työtäni tehdä.

Minulla on takana neljä vuotta Hämeen ammattikorkeakoulun Artenomi opintoja Ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa. Viides vuosi edessä. Toivon valmistuvani jouluun mennessä. Tekemistä on edelleen. Eikä itsestä meinaa millään saada puserretuksi niitä viimeisiä voimia istua alas ja kirjoittaa.

Monimuoto-opiskelu vaatii sitoutumista. Perheen, työn ja opintojen yhdistäminen on haaste. Koulutehtäville ei koskaan ole aikaa. Joka toinen viikonloppu menee koulun käyntiin. Lapset kyselevät poissa olevan vanhemman perään. Työn ja koulun ulkopuolella pitäisi löytää aikaa harjoitella ruotsia tai kirjoittaa taidehistorian essee. Samaan aikaan kun pyykkivuori kasvaa ja lapset kaipaisivat ruokaakin.

Silloin tarvitaan hyvää miestä. Tai naista. Puolison tuki on tärkeää oman jaksamisen kannalta. Kun itse painaa pitkää päivää koululla, ei kaipaa syyllistäviä eikä lannistavia viestejä kotoa. Ei vaikka olo ei kotipuolessakaan olisi niin kovin auvoista. Siinä mielessä onkin hauskaa, että roolimme tänä syksynä vaihtuivat. Mieheni nautiskelee rauhallista koululounaista ja mielenkiintoisista keskusteluista, kun taas minä yritän selättää pyykki vuoria ja varon kyseleväni koska opiskelija mahdollisesti palaa kotiin.

Oletteko te opiskelleet aikuisiällä? Miten meni? Saitteko opinnot kunnialla loppuun?

Terveisin, Minna