Ai mistä sen tietää, lenkkipolulle raahautumisen lisäksi siis? No siitä, kalenterissa ei juuri ole merkittömiä päiviä. Ja tästä vielä puuttuu osa lasten harrastuksista. Ja miehen VPK.
Tälläisinä kuukausina on onni olla töissä kotona. Arki pysyy kaikesta menosta ja meiningistä huolimatta kiireettömänä, kun tämän kaiken päälle ei tarvitse lisätä kiirehtimistä töihin ja töistä kotiin. Lasten harrastuksiin voi liittää kaupassa käyntiä ja jos vaikka sitä lenkkeilyä?
Ongelmia muodostuu, kun menoja on monta yhtä aikaa, eri puolilla kylää. Silloin yhden auton perheessä julkisen liikenteen ulottumattomissa koetaan haasteita. Yksi odottaa siellä ja toinen täällä. Välillä apuun pyydetään mummot ja ukki. Toistaiseksi on selvitty. Kun lapset kasvavat menot lisääntyvät. Toisaalta lisääntyy myös itsenäisyys ja äitiä ja isää ei ihan joka menoon enää tarvita.
Samaan aikaan kun tuijotan kalenteria ja totean seuraavan vapaan viikonlopun olevan joskus marraskuun alussa poden huonoa omaa tuntoa siitä, etten voi osallistua kaikkeen. Aktiivisista vanhemmista on pulaa erilaisissa vanheimpainyhdistyksissä liittyen kouluun ja esikouluun, partiossa, kehitysvammaisten tukiyhdistyksessä, pitäisi hoitaa nykyisetkin luottamustoimet ja koulu. Lisäksi pitäisi löytää aikaa kehittää omaa työtään.
Joskus on vedettävä rajoja aika tiukallakin kädellä. Kiitos, mutta ei kiitos.
Onneksi kalenterimerkinnät tarkoittavat myös mukavia, voimaa antavia asioita. Valokuvaterapia matkaa Kreetalle, rapujuhlat ystävien luona ja upeita kursseja joita pääsen vetämään.
Miten on, onko sinun kalenterisi tyhjä vai täynnä merkintöjä?
