Valokuvaus on harrastus, johon skräppäys on minut innostanut. Alunperin tartuin kameraan saadakseni enemmän skräpättävää, sitten skräppäsin enemmän, koska sain parempia kuvia jotka innostivat minua skräppäämään. Positiivinen kierre oli valmis. Tällä hetkellä kuvaan enemmän kuin ehdin skräppäämään, mutta välillä kuppi kääntyy toisin päin.
Valokuvauksen hauskuus ja sen tärkeys ja merkityksellisyys sekä minulle, että lähipiirilleni saa minut myös jakamaan sitä tietoa ja oppia, jota olen valokuvatessa saanut. En ole missään tapauksessa valmis valokuvaaja, sellaiseksi voi tuskin tullakkaan, mutta toivon voivani jakaa innostusta ja rohkaista teitäkin tarttumaan kameraan! Minusta valokuvauksen ei tarvitse olla pelkkää tekniikkaa, enkä väitä olevani mikään huippukuvaaja, mutta pienestä teoriatiedon osaamisesta on valokuvatessa hyötyä. On kiva saada kuvattua liikkuvia kohteita tai tärähtämättömiä kuvia hämärässä.
Teen tämän Valokuvauskoulu sarjan yhteistyössä PhotoBoxin kanssa. Tällä kertaa kurssini on lukijalle maksuton, mutta seassa vilahtaa Affiliatemarkkinointi linkkejä. Se tarkoittaa sitä, että jos tilaat yhteistyön kautta kuvia, kilahtaa bloggaajan tilille ostoksistasi muutama roponen.
Tulostan paljon kuvia omalla printterilläni, mutta säännöllisin väliajoin tilaan isomman nipun kuvia myös netistä. Netistä tilaaminen on edullisempaa ja kuvat kestävät paremmin skräppäyksen eri tekniikoita. Huono puoli on, ettei kuvia saa heti käteen kun inspiraatio iskee!
Moni kokee kameran hankalasti lähestyttävänä teknisenä laitteena, eikä edes yritä tutustua sen toimintaan kovin syvällisesti. Hyvien kuvien ottaminen on kuitenkin helpompaa kun ymmärtää kuvaamisen perusperiaatteet. Kameran toiminta on mielestäni helpointa hahmottaa kun tarkastellaan sen alkuperää. Sallikaa siis pieni luento kameran historiasta.
Kameran lyhyt historia
Kameran nimi on lähtöisin hämärää huonetta tarkoittavasta latinan kielisestä termistä Camera obscura. Antiikin aikana tehtiin havainto, että jos pimeän huoneen seinässä on pieni reikä, muodostuu vastapäiselle seinälle kuva ulkopuolella olevasta näkymästä. Seinälle heijastuva kuva oli ylösalaisin.
Kuva: Wikipedia
Keskiajalla kuva opittiin kääntämään oikein päin erilaisten linssien ja peilien avulla. Optisen parannusten avulla pystyttiin myös valitsemaan osa ulkopuolisesta näkymästä huonetta siirtämättä. Kuvan tallentamisessa käytettiin edelleen kynää tai sivellintä. Kamera ei enää ollut kiinteä huone, vaan tähän aikaan osattiin jo käyttää myös mukana kannettavaa laatikkoa.
Valokuvaus mullistui 1800 –luvun alussa, kun opittiin valmistamaan valonherkkiä materiaaleja. Hämärän huoneen, kameran, seinässä oleva reikä tukittiin, vastapäiselle seinälle asetettiin valoherkällä aineella päällystetty levy, reikä avattiin hetkeksi ja kuva ulkopuolisesta maailmasta syöpyi levyyn. Näin syntyi valokuva.
Yksinkertaisimmillaan kamera on siis laatikko, jonka yhdellä sivulla on reikä ja vastapäiselle seinälle asetettiin valonherkkä levy. Tälläisen neulanreikäkameran rakentamista ja sillä kuvaamista meillä harjoiteltiin peruskoulussa. Muistan niiltä ajoilta pimiötyöskentelyn hauskuuden!
Koska tällaisen neulanreikäkameran ongelmaksi muodostui valotusajan pituus, suurennettiin reiän kokoa, jolloin kuva muuttui epätarkaksi. Kun reikään asennettiin linssejä kokoamaan valonsäteet takaisin yhteen pisteeseen kameran sisällä. Tätä pistettä kutsutaan polttopisteeksi.
Valotusaikoja pystyttiin lyhentämään myös lisäämällä valokuvauslevyjen ja myöhemmin filmien herkkyyttä. 1800 –luvun puolessa välissä oli jo päästy valotusaikoihin, jotka mahdollistivat henkilökuvauksen.
1900 –luvulla tuli tarve kontrolloida filmille pääsevän valon määrää, sillä kuvausolosuhteet vaihtelivat, eivätkä kuvattavat kohteet olleet aina yhtä kirkkaassa valaistuksessa. Aluksi valon määrää säännösteltiin manuaalisesti. Linssin edessä oli tulppa, jota avattiin ja suljettiin kellon kanssa. Hyvin pian valotusajat kuitenkin lyhenivät sekunnin osiksi ja tarvittiin mekaaninen suljin.
Valotusajan muuttelu ei kuitenkaan vastannut kaikkiin valokuvaajan kohtaamiin ongelmiin. Esimerkiksi liikkuva kohde toi uudenlaisia haasteita valotusajalle. Piti siis keksiä väline, jolla kamerassa olevan reiän kokoa pystyttiin muuntelemaan. Syntyi himmennin, jolla voitiin joustavasti säädellä valon tuloaukon halkaisijaa.
Seuraava suuri harppaus valokuvaamisessa oli siirtyminen digiaikaan. Filmiä ei enää tarvita, vaan kuva tallentuu sähköisesti, tietokoneen ymmärtämässä muodossa.
Valokuvattaessa meillä on siis kolme tapaa vaikuttaa valotukseen. Se kuinka kauan päästämme valoa sisään, suljin aika, ja se kuinka isosta reiästä valo tulee, himmennin eli aukko. Lisäksi kuvaan vaikuttaa ”filmin herkkyys”, joka digikameroissa tunnetaan ISO-arvona.
Tämä kuva on ensimmäisiä kokeiluitani Diana F+ kameralla, hyvin yksinkertaisella muovisella ns. lelukameralla. Kamerassa on rajalliset säätömahdollisuudet ja kuva tallentuu perinteiseen tapaan filmille. Ensimmäinen filmini oli selkeästi alivalottunut, eli filmille ei ole päässyt riittävästi valoa. Perusteiden harjoittelu siis jatkukoon!
Hyödynnä tarjous:100 kuvaa ilmaiseksi!
Ensi kerralla kerron kameran valinnasta, pysy kanavalla.
Kiitos. Pitää pysyä kanavalla ja tilata kuviakin.
Hienoa! Toivottavasti sarjasta on jatkossa iloa ja hyötyä!