Tässä kuussa omavaraisuus bloggaajien kollektiivi kerää kokemuksia marjojen viljelystä ja sehän sopii, sillä sain juuri valmiiksi uuden mansikkamaan kasvihuoneen kylkeen.
Meillä on melko paljon erilaisia marjoja, mansikan lisäksi löytyy puna-, valko- ja mustaherukoita, karviaisia, karhunvattua, vadelmaa ja pensasmustikkaa. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että peurojen kerättyä vadelma sadon, sain itse ehkä kolme vadelmaa maistiaisiksi. Eikä mansikkaakaan oikeastaan ole jäänyt säilöttäväksi asti.
Mustaherukkaa sen sijaan on valtavasti. Useimmiten olen keittänyt marjat mehuksi, sillä mustaherukkahillo ei oikein tahdo kulua meidän perheessä. Vuosien saatossa olen pikkuhiljaa oppinut ettei kannata nähdä suurta vaivaa sellaisten asioiden tekemiseen, joita kukaan ei sitten loppujen lopuksi syö.
Tästä syystä olemmekin tänä keväänä panostaneet vadelma pensaisiin. Projekti itse asiassa alkoi jo viime kesänä, kun kunnostimme vanhvan vadelmapenkin ja hankimme siihen muutamia uusia taimia. Tänä keväänä Tane bongasi jostakin alennusmyynnistä lisää vattuja, joten nyt meillä on kunnon vadelma penkki. Kumpa vain saisimme sen suojattua peuroilta niin, että vadelmat jäisivät tällä kertaa meidän syötäväksemme.
Toukokuu on todella näyttänyt sen, ettei omavaraisuus ole pelkkää villiyrttien keräilyä ja puutarhassa fiilistelyä. Olemme tehneet pitkää päivää istuttaen, rakentaen, hoitaen, korjaten, kylväen ja mitä vielä. Tuntuu, että to do lista ei koskaan lyhene, aika kuluu ja mitään ei saa aikaiseksi. Mikä ei tietenkään ole totta, sillä moni asia on kevään aikana edistynyt. Meillä on nyt aktiivi käytössä kaksi kasvihuonetta, kasvulavat on kylvetty, mansikkamaa tehty, vadelmapenkki kunnostettu, taimia istutettu ja korvasieniä kerätty. Niin, ja mehiläisiä hankittu.
Hirveän helposti vain itselleen asettaa liikaa vaatimuksia. Kun ei edes ole ollut aikaa kerätä tee aineksia talven varalle.
Olen välillä pakottanut itseni istuskelemaan puutarhassa ja nauttimaan ympärillä olevasta. Koska loppujen lopuksi kaikki on turhaa, jos mistään ei ehdi nauttimaan. Opettelen tietoisesti riemuitsemaan tehdystä työstä. Se olkoon tämän kesän motto!
Lue myös muiden omavaraisuus bloggaajien kuulumiset:
Sorakukka, Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi, Sarin puutarhat, Harmaa torppa, Tsajut, Palokankaan pientila, Kohti laadukkaampaa elämää, Metsäläisten elämää, Urban Farming, Elämää korvessa, Pienen pieni Farmi, Korkeala, Torpan Tyttö, Riippumattomammaksi, Maalaiskaupungin piha, Villa Kotiranta, Alussa oli Vehkosuo, Laura eli Javis, Iso-Orvokkiniitty, Jovelassa/ Omavarainen, Luomulaakso
Superhyvä motto!
Sun kasvihuoneet on ihan tavattoman upeita!!! Mahtava tilat kasvatella vaikka mitä….
Erittäin hyvä motto, josta on syytä ottaa onkeensa itse kunkin! Ja siitä, että kannattaa kasvattaa ja säilöä sitä mitä tulee syötyä. Muuten hommasta ei ole kuin silmäniloa, joka toki on ilo sekin, mutta samalla hukkaan mennyttä aikaa jos hyllyt notkuvat purkkeja, joita kukaan ei tyhjennä. Itse pidän mustaherukkahillosta valtavasti ja meillä sitä kuluu niin jälkiruoissa kuin paistin kumppaninakin, mutta onneksi mustaherukka on niin monipuolinen marja, ettei sitä tarvitse hilloksi kasvattaa, jos muuten marjasta pitää. Meillä mustaherukasta tehdään myös likööriä, joka on aivan järjettömän hyvää 😉
Iso vadelmapenkki olisi ihan unelma. Toivottavasti saatte tänä vuonna sadon itsellenne 🙂
Aina se tuntuu täälläkin ettei mitään saa aikaiseksi.. Kyllä saadaan, mutta ei se aina siltä tunnu lapsiperhe myllerryksen keskellä. Kaikki tapahtuu vaan aina niin hitaasti… 😂 Nautitaan niistä pienistä töistä, joista muodostuu lopulta iso kokonaisuus, vähän huomaamatta.. 😅
Onnea uusille mehiläishoitajille! Se on valtavan koukuttava laji. Tuttu tunne tuo kun koko ajan puuhaa pitkin pihaa ja tuntuu, ettei mikään valmistu. Sitten sitä joku päivä malttaa hetkeksi istua paikoilleen ja huomaa miten paljon sitä oikeasti on saanutkaan aikaiseksi. Siksi on hyvä välillä pysähtyä, hengähtää ja katsella ympärilleen uusin silmin.
Mehiläishommat kyllä vaikuttaa tosi mielenkiintoislta. Olen yrittänyt itse opiskella koko ajan lisää, mutta välillä kyllä tipun kokonaan kärryiltä facebookin mehiläishoitajien jutuista. Onneksi mieheni on käynyt mehiläishoitaja kurssin, joten on vähän enemmän käryllä 😀 Mutta me luotetaan tässäkin siihen, että tekemällä oppii!