Silmiini on viime päivinä sattunut useampia lehtiartikkeleita liittyen ihmisten luonteen piirteisiin. Ihmiset voidaan karkeasti jakaa niin, että introvertti on sisäänpäinkääntynyt ja ekstrovertti ulospäinkääntynyt. Ekstrovertit orientoituvat ulkoisen maailman kautta ja sopeutuvat helposti ulkoiseen maailmaan. Introvertit orientoituvat maailmaan sisäisen kautta. Luin esimerkiksi artikkelin naisesta, joka oli omasta halustaan erakko. Hän kieltäytyi puolituntemattomien sukulaisten yhteydenotto yrityksistä, small talkista ja muista sosiaalisista tilanteista jotka koki epämiellyttäviksi. Kuinka rohkeaa!
Nykyisin tietynlainen sosiaalisuus lasketaan perushyväksi käyttäytymiseksi. On tervehdittävä naapureita ja jutusteltava hetki, kiinnosti sitten tai et. Itse en ainakaan kehtaa olla liittymättä small talkkiin, koska yhteiskunnan normi on käydä keskustelua tuntemattoman kanssa, mikäli sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan.
Mistä päästäänkin siihen, että minussa on hyvin vahva erakkopuoli. Asun keskellä metsää, jossa kilometrin säteellä ei ole kuin muutama talo. Tunnen harvoja naapureitani ja kiusaannun, jos sattumalta törmään johonkin koiran kanssa ulkoillessani. Pyrin pääsääntöisesti valitsemaan reitit, joissa on minimaalinen mahdollisuus törmätä toiseen ihmiseen. En mielelläni käy ruokakaupassa, kauppakeskuksista puhumattakaan. Jos löydän kampaajan, joka ei jutustele käynnin aikana, menen sinne uudestaan. Voin viettää päiviä, jolloin ainoa sosiaalinen kontakti on perheeni kanssa.
Kotona tarvitsen omaa tilaa. Voimme mieheni kanssa tehdä omia töitämme tai katsoa omia sarjojamme koneelta, yhdessä, mutta hiljaa. Jostain ulkoa päin voisi näyttää, että siinä on pari, jolla ei enää ole mitään sanottavaa toisilleen, mutta ei. Meillä on hyvien keskusteluiden lisäksi hyvä olla yhdessä yksin omien ajatustemme kanssa.
Toisaalta olen kuitenkin sosiaalinen ja puhelias silloin kun olen ihmisten parissa. Tulen toimeen monenlaisissa tilanteissa, ryhmätöissä ja johdan monenlaisia porukoita niin töissä kuin vapaa-ajalla. En usko, että satunnaisesti tapaamani ihmiset voivat kuvitella erakoitumisen tarvettani tai sitä kuinka paljon sosiaaliset tilanteet vievät minulta voimia. Kun voin itse säännöstellä sosiaalisten tilaisuuksien määrää, nautin niistä. Huomaan voinnissani heti, jos menoja on liikaa. Alan väsyä, eikä latautuminen onnistu. Silloin on pakko viheltää peli poikki.
Ihmisten kanssa viihdyn pääsääntöisesti parhaiten silloin kun meillä on joku yhteinen agenda. Työt, partio, kirjallisuuspiiri, jooga. Olemme yhdessä sen asian ympärillä, joka meitä yhdistää. Jos joku ehdottaa yhteistä illanviettoa tai muuta hengailua, keksin yleensä jonkin kohteliaan tekosyyn ja jättäydyn porukasta. Itselleni tälläiset mukavat yhteisöllisyyttä luovat tapahtumat ovat energiaa vieviä ja harvoin koen itseni rennoksi tuon tyyppisissä tilanteissa.
Vaikka olenkin valikoivasti sosiaalinen, on minulla muutama hyvä sydänystävä. He ovat ihmisiä, joista haluan pitää kiinni ja joiden näkeminen lataa akkujani. En kuitenkaan kuule heistä välillä edes kuukausittain tai he eivät kuule minusta. Kuitenkin kun jotain merkittävää tapahtuu, he ovat ihmisiä joiden kanssa haluan nämä tärkeät asiat jakaa.
No otsikkoon palatakseni, tein testin jonka mukaan olisin ambivertti, eli introvertin ja extrovertin välimaastossa. Jostain luin myös termin sosiaalinen introvertti. Ihmisten luokittelu sosiaalisiin ja itseensä päin kääntyneisiin on tietysti hankalaa, koska jokainen meistä voi omassa elämässään nimetä tilanteita joissa oli sosiaalinen tai toisaalta joissa vuorovaikutus tuntui kuluttavalta. Itse koen kuitenkin että on ollut helpottavaa tunnistaa, että vaikka pidän sosiaalisista tilanteista, ovat ne kuluttavia ja kaipaan niiden jälkeen palautumisaikaa. Ja se on ihan ok.
Jos jäit miettimään oletko itse introvertti vai extrovertti, voit lukea esimerkiksi tämän jutun.
