Osittainen omavaraistalous on asia, joka on vienyt mukanaan. Olen leiponut leipää, suunnitellut kevät kylvöjä ja hautonut kotikosmetiikkaa. Ennen kaikkea olen joutunut miettimään omaa elämääni, mihin haluan laittaa aikani ja rahani. En todellakaan haaveile asuvani erakkona sähköttömässä mökissä, vaan mietin sopivaa tasapainoa töissä käynnin, kuluttamisen ja itse tekemisen välillä. Onko asioita, joita tekisin itse mielummin kuin ostaisin valmiina, jos minulla olisi siihen aikaa?
Omalla kohdallani osittainen omavaraistalous tarkoittaa sitä, että loppukesän ja alkusyksyn kuukausina syömäämme omasta maasta tuotettuja kasviksia niin, että kaupasta ostettaisiin vain välttämättömyys ja ylellisyys tuotteita kuten kahvia, maitotuotteita, jauhoja jne. Talvea varaistoimme sen minkä pystymme, mutta täydennämme varastoja kaupasta kun siltä tuntuu. Emme tavoittele ehdottomuutta vaan etenemme pienin askelin kohti omavaraisempaa elämää.
Osittainen omavaraistalous – kokemuksia kotimaasta ja Englannissa
Olen vasta aikuisena ymmärtänyt kuinka omavaraisesti perheemme 90 -luvun lopussa eli. Isäni kasvatti biodynaamisia kasviksia, meillä oli lampaita, kanoja ja hevonen. Suurin osa eläinten ruuasta tehtiin itse. Heinät laitettiin seipäille ja kerppuja kuivateltiin talvea varten, vain kaura ostettiin läheiseltä viljelijältä. Omavaraisuus oli varmasti osittain olosuhteiden sanelemaa. Emme olleet erityisen varakkaita entuudestaakaan ja laman myötä perheeseen tullut työttömyys ei parantanut tilannetta. Maalla asuminen ei kuitenkaan tuntunut köyhältä tai ankealta. Olin aina ollut eläin rakas ja vihdoinkin unelmani omasta hevosesta toteutui, kun pelastimme teuras uhan alla olleen 20-vuotiaan islanninhevosen Smyrren.
Kun joitakin vuosia myöhemmin valmistuin, muutin pois kotoa Englantiin, jossa asuin omavaraistaloutta hyvin vahvasti toteuttavissa Camphill yhteisöissä.
2000-luvun alussa asuin vuoden noin 350 henkilön kokoisessa kylässä, joka yhdessä tuotti suurimman osan syötävästä ruuasta. Kylässä oli sekä maitotiloja, lihan ja munien tuotantoa, oma teurastamo, meijeri, jossa tehtiin mm. juustoa, jogurttia, oli leipomo, kutomo, kynttiläpaja, puutyöpaja, jopa oma kahvila ja kauppa. Vaikka kukaan yksittäinen kylän jäsen ei pärjännytkään yksin, oli kylä kokonaisuutena melko omavarainen. Kukaan ei tosin puhunut omavaraisuudesta siihen aikaan, vaan enemmänkin kyse oli siitä, että haluttiin tarjota mielekäs tapaa elää niin kehitysvammaisillehenkilöille kuin kenelle tahansa. Katso youtubesta dokumentti Botton Villagesta, jossa asuin.
Paluu juurille
Unelma omavaraisuudesta on hiipinyt mieleeni pikkuhiljaa. Ensimmäinen kokeilumme kohti omavaraisempaa elämää alkoi vuonna 2006. Kaikki lähti oikeastaan siitä, että halusin syödä lihaa jonka tiesin varmuudella eettiseksi. Vastauksena tähän, ryhdyimme kasvattamaan itse omat lihamme. Lampaita, kaneja ja kanoja oli pian piha täynnä. Neljä pientä lasta, opiskelu työnohella ja eläinkatras kävi lopulta liian raskaaksi ja omavaraistelu jäi. Muutamia vuosia sitten ajatus osittaisesta omavaraisuudesta alkoi uudelleen kyteä mielessä. Kaikki lähti liikkeelle kyllästymisestä. Kyllästyin käymään kaupassa. Tuntui että koko olemassaolo perustui ostamiseen, tarpeita kuluttamiselle syntyi koko ajan, vaikka samaan aikaan vähänkin ympäristötietoinen ihminen ymmärsi sen kestämättömän vaikutuksen luonnolle.
Aloimme puntaroimaan omaa elämäämme uudestaan. Tarvitsemmeko todella kaiken sen, mitä meille uskotellaan hyvään elämään kuuluvan? Samoihin aikoihin luovuimme lihan syönnistä ja ryhdyimme viljelemään enemmän hyötykasveja. Kun rupesimme miettimään enemmän omia kulutustottumuksiamme, huomasimme, että voimme helposti luopua kaikesta ylimääräisestä ostelusta ja saavuttaa sillä sekä enemmän aikaa tehdä sitä mitä haluamme, että vähentää työntekemistä, sillä rahaa kuluu entistä vähemmän.
Osittainen omavaraistalous on meille elämäntapa. Nautimme uusien asioiden opettelusta ja itse tekemisestä. Samalla voimme konkreettisesti elää enemmän omien arvojemme mukaisesti, nauttia luonnon kiertokulusta ja tehdä valintoja, joiden takana voimme seistä.
Kaikki omavaraisuuteen liittyvät postaukseni näet täältä.
Tämä on osa Omavaraisuus bloggaajien sarjaa, jossa joka kuukausi jaetaan oman projektin kuulumisia. Käy myös tutustumassa muiden blogeihin! Farmer to bee, Urban Farming kaupunkiviljely, Tsajut, Sarin puutarhat, Laura eli Javis, Metsäläisten elämää, Riippumattomammaksi, Korkeala, Saman otavan alla, Airot ulapalla, Villa Koira, Torpan Tyttö, Caramellia, Villa Kotiranta, Alussa oli Vehkosuo, Luomulaakso, Kohti laadukkaampa elämää, Rakkautta ja maanantimia, Iso-Orvokkiniitty, Jovelan talopäiväkirja , Mrs Sinn, Pienen pieni Farmi ,Maalaiskaupungin piha, Mrs Sinn, Pienen pieni Farmi, Harmaa torppa
Mielenkiintoinen nuoruus sinulla ollut. Video näytti ihanalta! Olisipa itsekin tajunnut seikkailla nuorempana maailmalla. Oma varhainen aikuisuus meni heppatalleilla pyöriessä.
Ei heppatallikaan mikään huono vaihtoehto ole 🙂 Ja mitä seikkailuun tulee, niin eihän se koskaan ole liian myöhäistä. Jos siis todella haluaa.
Vau, olisipa mielenkiintoista kuulla lisää brittivuosista! Ja kyllähän elämään erilaisia vaiheita mahtuu, harva varmaan on heti päässyt tekemään ja elämään juuri oman näköistään elämää. Tuokin on hyvä pointti, että mitä todella tarvitsee tehdä itse? Joskus tuntuu että moni tekee tästä stressin aiheen itselleen. Että pitäisi tehdä sitä tai tätä ikään kuin siksi että elämäntapaan liittyvä ideologia “vaatii”. Minusta omavaraisuutta on myös se, että sovitellaan asioita yhteen koko yhteisön kanssa. Jos naapuri myy polttopuita, onko niitä silloin pakko tehdä itse? Tarvitseeko opetella moottorisahan käyttöä jos kylältä löytyy tekijä niille töille mihin sahaa tarvitsee? Samoin olen miettinyt ihan tätä puutarhahommaakin, että jos tässä on jotakuinkin kävelyetäisyydellä kaksikin kauppapuutarhaa niin tarvitseeko minun välttämättä räpeltää taimien kanssa koko kevättä. Vai voinko luvan kanssa keskittyä niihin kasveihin mitä ei saa helposti ostettua? Tilannekohtaista missä määrin tarvitsee itse osata ja tehdä 🙂
Musta tuntuu, että monesti sitä sortuu ajattelemaan, että kaikki tai ei mitään. Jos mulla ei ole sitä eikä tätä, niin kaikki on turhaa. Ihan kuin olisi joku standardi mihin pitäisi pyrkiä, vaikka kuka sellaisen voisi asettaa? Tai paremminkin miksi ihmeessä sellainen olisi? Mä yritän ajatella, että jokainen itse tehty asia on kotiin päin. Jokainen kylvetty siemen ja leivottu leipä. Jokainen kananmuna omilta kanoilta.
Hauska lukea miten ajatukset aaltoilevat, miten omavaraisuus oli välillä katkolla, palatakseen ehkä vieläkin voimakkaampana takaisin.
Niinpä! Aikaisemmin on ehkä tullut mentyä into edellä, niin, että on haalinut liikaa kaikkea ja liian nopeasti. Nyt vähän rauhallisemmalla tahdilla tunnustellen.
Komppaan vielä edellä olevaa, että brittivuotesi kiinnostavat myös todella paljon. Nostele esiin kohokohtia liittyen nykyhetkeen tai postaa uusia. Kaikki halutaan lukea!!
Täytynee ottaa asia työn alle, koska niin moni on sitä toivonut 🙂
Olipas hauskoja käänteitä ja muutoksia mutta kaikesta huokuu kuitenkin se, että päätöksiä ei kaduta. Elämä heittää mutta tyytyväisesti mukaudutaan eteen tuleviin tilaanteisiin.
Juuri näin. Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan 🙂 Eikä toisaalta jäädä liikaa murehtimaan epäonnistumisia tai vaikeitakaan ratkaisuja. Elämä menee eteen päin ja uusia mahdollisuuksia aukeaa.
Vau, mahtavan mielenkiintoinen tuo sinun tarinasi! 🙂 Meillä pidetään lampaita ihan vain villan vuoksi, vaikken villan käsittelystä mitään tiedäkään. Kovasti olen kyllä nyt yrittänyt opetella ja hissunkissun edistystäkin tapahtuu. Kun alun perin lampaita otimme, oli tarkoitus kasvattaa myös karitsoja lihoiksi. No, ensimmäiset karitsat syntyivät ja kaksi pässipoikaa jäi lihoiksi kotiin kasvamaan. Toinen katkaisi jalkansa ja jouduttiin sen vuoksi lopettamaan, sen pässykän kyllä sitten söimme. Toinen “paisti” sai nimekseen Kierosilmä-Sulevi, tuolla se edelleen kaksi vuotta myöhemmin kekkuloi tyytyväisenä ja erittäin elossa 😀
Voi ei, Kierosilmä-Sulevi! Ihana! Hänellä on varmasti hyvät oltavat 😀
Mikä elämä sinulla onkaan ollut, Wau! Paljon käänteitä. Raha ja aika valitettavan harvoin tulee samassa paketissa ja siksipä itse teen osa-aikaisesti töitä. Talvisin vähän enemmän ja kesäisin vain kaksi tai kolme päivää viikossa. Ja olen niin onnellinen. Nyt meillä on yt:t käynnissä niin saapa nähdä millaiseksi työni muodostuu jatkossa, mutta murehditaan sitä sitten jos niin käy.
Haaveilen itse tuosta osittaisesta työviikosta ja itse asiassa kokeilenkin sitä tämän kuun alusta. Saa nähdä miten onnistuu ja ennen kaikkea, mitä tuumaa talous. Mtta jos ei kokeile, ei voi tietääkkään!
Mä olen paljon miettinyt tuota omavaraisuutta vähän laajemmin ja kylätasolla. Me suomalaisethan ollaan vähän sellaisia “minä itse” -tyyppejä, kun taas vaikkapa nämä norjalaiset ovat paljon yhteisöllisempiä. Eihän kaikkien tarvitse tehdä ja osata kaikkea itse, vaan voisi vähän niin kuin jakaa niitä hommia.
Mielenkiintoinen nuoruus sulla on kyllä ollut, mutta olet ihan oikeassa tossa yhdessä kommentissa, että koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä seikkailemaan. Itse muutin tänne Norjaan melkein viisikymppisenä.
Mieheni kävi viime syksynä kurssilla Livonsaaren yhteisökylässä ja se kyllä vaikutti mielenkiintoiselta konseptilta. Itse uskon yhteisöllisyyden voimaan, ollaanhan me asuttu tässä kehitysvamma yhteisössä jo yli kymmenen vuotta. Toisaalta yhteisöllisyydessä piilee myös sen omat raskaat puolensa, niin kuin kaikessa. Alan pikku hiljaa kaipaamaan omaa rauhaa ja yksityisyyttä.
Haaveitaan on hyvä toteuttaa.
Juuri näin!
Olisi ihanaa kuulla enemmän Englannin vuosistasi. Kertomasi sai mielikuvituksen laukkaamaan. Käyn vielä katsomassa tuon videon.
Voisinkin joskus kirjoittaa niistä enemmän. Englannin vuosiin liittyi paljon mielenkiintoista juurikin omavaraisuuden näkökulmasta. Niiden vuosien aikana kasvoin aikuiseksi, että sinällään tietenkin tärkeitä vuosia.
Olen mietiskellyt samoja asioita, kun olisi edes puolivuotta suht omavarainen. . Sä olet nähnyt paljon maailmaa jo nuorena, tuollaisista reissuista aina (toivottavasti) jää paljon oppia taskunpohjalle, jota opiimista voi hyödyntää myöhemmin elämässä.
Niinpä. Ainakin arvostus ihmisiä kohtaan, jotka ansaitsevat elantonsa maasta. Se on kovaa, vaikkakin palkitsevaa työtä.
Mielenkiintoinen kirjoitus ja mielenkiintoinen Botton village. Täytyykin kurkata Youtubesta 🙂
Tuo koko camphill liike on mielenkiintoinen erityisesti juuri omavaraisuuden näkökulmasta. Kannattaa tutustua 🙂
Ihana postaus ja kivoja muistoja!
Minä olen miettinyt juurikin tuota samaa kuin sinä, että ei meilläkään koskaan mietitty, että nyt ollaan tosi omavaraisia jossain. Se vain kuului ihan normaaliin elämään!
Niinpä. Sitä samaa tavoittelen omaan eläämäni. En siis mitään hc-omavaraisuutta vaan sellaista luonnollista tasapainoa.
Olet varmaan käynyt myös steinerkoulua? Siellä ainakin oppii käsillä tekemisen. Tosi kiva teidän blogin nimikin!
Itse asiassa en, mutta äitini oli opettaja Marjatta-koulussa, joka on steinerkoulu kehitysvammaisille lapsille. Kun aloitin koulun, ei paikkakunnalla ollut steinerkoulua.
Ensiksikin, nauratti tuo tilanteen nopea eskaloituminen, muutama eläin ja lapsi 😀
Katson ehdottomasti tuon dokumentin kylästä, jossa olet ollut. Alku oli jo kiinnostava. Mielenkiintoisia kokemuksia sinulla ja hyviä arvoja tulevaisuuteen.
Mulla on tapana innostua! 😀 Nyt yritän pitää innostukseni kurissa, enkä aloita hommaa lehmän hankkimisella.
Mukava lukea Englannissa olostasi. Mielenkiintoisia aikoja olet viettänyt. 🙂
Se oli kyllä hyvin erilaista elämää. Asuin englannissa kaksi vuotta. Ensimmäisen vuoden vanhassa luostarissa, joka toimi sisäoppilaitoksena. Olin siis siellä töissä. Ja toisen vuoden asuin Botton Villagessa farmilla.
Wow! Sulla on huikean mielenkiintoisia taustoja. Toivottavasti kerrot joskus lisää noista brittiaikaisista kokemuksista – ehkä oletkin jo kertonut, mutta en ole vielä ehtinyt tutustumaan kaikkiin blogeihin syvällisesti 😉
Tämä sun kirjoitus muutenkin osui ja upposi. Olen monessa kohtaa pähkäillyt itse ihan samojen asioiden äärellä, siis ajankäyttöä ja sitä, mitä oikeastaan syvimmillään haluan. Olen löytänyt siihen ratkaisun ja olo on helpottunut 🙂 Mitä tulee omavaraisuuteen, niin kokonaisvaltainen omavaraisuus on nykyaikana niin vaikeaa toteuttaa, että sellaiseen lähtee aniharva. Tuskin ihminen ylipäätään on ollut omavarainen sen jälkeen kun luolasta ulos kömpi. Aina on jotain tarvittu, jota itse ei voi tehdä tai tuottaa ja kaupankäynti on lähtenyt siitä 😉
Argh. Vastasin tähän pitkät pätkät ja sain sen katomaan johonkin. Joka tapauksessa, pistän muistiin tuon englannin vuosista kertomisen.
Mitä tulee omavaraisuuteen, niin en haaveile olevani kokonaan omavarainen. Haluan edelleen käyttää yhteiskunnan palveluita, tykkään, että kotonani on sähköt ja juokseva vesi, haluan syödä keskellä talvea appelsiineja ja käydä silloin tällöin ravintolassa syömässä. Luin jostain sellaisen mielenkiintoisen ajatuksen, että työssäkäyminen maksaa. Totta kai työmatkat, mutta myös ruoka ja vapaa-aika maksavat enemmän. Kun käy töissä kaipaa enemmän vastapainoa vapaa-ajalle. On matkustettava ja käytävä erilaisissa harrastuksissa. Tai kun ei ehdi valmistella ruokaa, turvautuu helpommin esivalmisteltuihin ruokiin. Ajatus oli tälläiselle työorjentoituneelle ihmiselle ajatuksia herättävä.